Uusimmat

Kasarihitti lähti uuteen nousuun – Netflix-sarja Stranger Thingsin suloinen duetto yllätti alkuperäisesittäjän

10.07.2019 11:02 Muropaketin toimitus

Stranger Thingsin uudella kaudella kuullaan versio Limahlin laulamasta kappaleesta The Neverending Story.

Michael Enden kirjaan pohjautuva fantasiaseikkailu The Neverending Story julkaistiin vuonna 1984 ja elokuvan tunnuskappaleen lauloi tuolloin hitiksi asti brittiläinen Limahl. Nyt kaunis kappale on saanut uuden elämän, kun se on tavoittanut uuden kuulijakunnan. Kappale nimittäin kuullaan sympaattisena duettona Netflix-sarja Stranger Thingsin kolmannella tuotantokaudella.

Entertainment Weeklyn haastattelema Limahl kertoo yllättyneensä uudesta kiinnostuksesta biisiään kohtaan. “Hyvänen aika! On ollut todella jännittävää kuulla tästä uudesta kiinnostuksesta kappaletta kohtaan. 35 vuotta myöhemmin se löytää uuden yleisön – sehän on upeaa!”

Artisti ei vielä itse ole sarjaan tutustunut, mutta hän kertoo ensimmäiseksi kuulleensa Neverending Storyn siinä olosta sisarenpojiltaan. Nähtyään videon duetosta hän kertoo olleensa liikuttunut: “En tiennyt, että sarja on näin iso juttu, joten ymmärrettävästi minun pitää se nyt katsoa. Kappale näyttää saaneen kaikki hirveän innostuneiksi. Olen iloinen, että 35 vuotta myöhemmin olen edelleen maisemissa ja pääsen nauttimaan tästä.”

Dustinin (Gaten Matarazzo) ja Suzien (Gabriella Pizzolo) esittämä duetto Stranger Thingsistä on katsottavissa tästä (VAROITUS! Sisältää spoilereita):

Limahlin alkuperäinen kappale vuodelta 1984 elokuvassa The Neverending Story:

Yläkuva elokuvasta The Neverending Story (1984)