Uusimmat

Kuva: Näin Sylvester Stallone valmistautuu vielä yhteen Rambo-elokuvaan

07.08.2018 10:01 Muropaketin toimitus

 

Rambo 5 saapuu näillä näkymin teattereihin syksyllä 2019.

Vielä kerran John Rambon rooliin elokuvasarjan viidennessä osassa palaava Sylvester Stallone on julkaissut Instagram-tilillään kuvan treenisessioistaan roolia varten, jonka kuvatekstissä hän kehuu raudan riuhtomisen olevan etuoikeus. 72-vuotias herra on sen verran kovassa kondiksessa, että hän voi aivan vapaasti myös vähän kuittailla muille treenaaville julkkiksille.

Rambo 5:ssä rauhallista elämää maatilallaan viettävä John Rambo päätyy Meksikoon listimään huumekartellin jäseniä, jotka ovat kidnapanneet hänen ystävänsä. Enempää leffasta, sen roolituksesta tai ohjaajasta ei vielä tiedetä. Ensi-iltansa elokuva saa näillä näkymin ensi vuoden syksynä.

Seuraavaksi Stallone nähdään valkokankailla 23. marraskuuta Creed II -elokuvassa, jossa hän palaa Rocky Balboan rooliin.