Uusimmat

Millainen maailma on koronan jälkeen? Twin Peaks -ohjaaja David Lynchilla on vahva näkemys asiasta – ja toivottavasti hän on oikeassa

14.04.2020 09:21 Muropaketin toimitus

David Lynchin elämä ei ole juurikaan muuttunut karanteenin takia.

David Lynch kertoo Vicen haastattelussa elämästään karanteenissa ja miten hän toivoo koronaviruksen muuttavan maailmaa.

Ohjaaja-käsikirjoittaja-kuvataiteilija kertoo elämänsä karanteenissa olevan melko samanlaista kuin muutenkin. Los Angelesissa asuva Lynch juo paljon kahvia, meditoi ja tekee taidetta, eli elää arkeaan suunnilleen samaan tapaan kuin Ylenkin esittämässä David Lynch: The Art Life -dokumentissa.

– Päivärutiinini ovat samanlaiset kuin ennenkin. Herään, juon kahvia, jota on pakko saada heti ja jatkuvasti, meditoin ja teen töitä. Tällä hetkellä minulla on työn alla on kaksi pientä lamppua, Lynch sanoo.

Ohjaaja on sitä mieltä, että koronoviruksen jälkeen maailmasta tulee parempi paikka.

– Olimme menossa väärään suuntaan Äiti Maan kanssa, joka päätti, että nyt saa luvan riittää. Uskon että tämä kestää tarpeeksi pitkään, jotta alamme ajatella eri tavoin. Meistä tulee henkisempiä ja hyväntahtoisempia, Lynch miettii.

– Ongelmaan löydetään ratkaisu ja elämä jatkuu hyvänä. Kaikki asiat palaavat, mutta parempina, myös elokuvat. ohjaaja jatkaa.

Vuosikymmeniä transsendenttista meditaatiota harrastanut Lynch tekee edelleen harjoituksia useita kertoja päivässä ja suosittelee sitä kaikille karanteenissa eläville.

Lynchin tuorein tuotos on Netflixistä löytyvä What Did Jack Do -lyhytelokuva.