Uusimmat

Monsterimies-ohjaaja Antti Haase on pettynyt Lordilta saamiinsa haukkuihin: ”Elokuva on mielestäni hyvin totuudenmukainen”

01.10.2014 12:10 Muropaketin toimitus

/wp-content/uploads/images/domefi/elokuvat/arvostelut/monsterimies1.png

Lordista kertova Monsterimies-elokuva sai ensi-iltansa viime perjantaina.

Ensi-illan alla Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu julkaisi tiedotteen, jossa hän suomi elokuvaa rankoin sanankääntein.

Monsterimiehen ohjannut ja käsikirjoittanut Antti Haase kertoi meille omat tuntonsa tilanteesta:

”Olen hyvin pettynyt siitä, että Mr Lordi haukkuu minua kovasanaisesti nettisivuillaan. Kaikki elokuvan kohtaukset on kuvattu yhteisymmärryksessä niissä esiintyvien henkilöiden kanssa. Mr Lordi pyysi itse minua ohjaamaan elokuvan. Monsterimiehessä ei ole lainkaan levy-yhtiön rahoitusta. Elokuvan final cut -oikeudet ovat minulla ja tuotantoyhtiöllä”, Haase muistuttaa.

Mr Lordin kritiikkiä ohjaajan on vaikea ymmärtää.

”Elokuva on mielestäni hyvin totuudenmukainen ja kunnioitava Lordia kohtaan. Olisin toivonut Mr Lordin kunnioittavan minun yli kolme vuotta kestänyttä työtäni ja näkemystäni ohjaajana, aivan kuten minäkin kunnioitan Mr Lordia ainutlaatuisena taiteilijana.”

Monsterimies keräsi avausviikonloppunaan melko vaatimattomat katsojaluvut: lipun ostaneita katsojia kertyi alle 500. Antti Haase on asiasta luonnollisesti harmissaan.

”Elokuva on saanut enimmäkseen 4 tähden arvosteluita. Jopa Mr Lordi toteaa itsekin elokuvan hyväksi, paikoin erinomaiseksi. Katsojaluvut todistavat minulle yhden elokuvan ydinpointeista: entinen kansallissankari Lordi ei enää kiinnosta suomalaisia ja sen päälle Mr Lordin kannanotto karkoitti katsomoista ainakin osan Lordi-faneista. Kansallishirviön kiehtova tarina olisi yleisönsä ansainnut. Harmittaa todella rankasti.”

Teksti: Tatu Junni