Uusimmat

Netflix vesitti upean kauhusarjakuvan lasten fantasiahömpäksi – ja nyt se saa jatkoa uudella tuotantokaudella

07.10.2021 08:01 Muropaketin toimitus

Joe Hillin aikuisille suunnatun Locke & Key -kauhusarjakuvan pohjalta nuorisolle tehty fantasiasarja jatkuu lokakuun lopussa.

Netflix on julkaissut trailerin ja julisteen Joe Hillin ja Gabriel Rodríguezin mainioon Locke & Key -sarjakuvaan perustuvan saman nimisen fantasiasarjan toisesta tuotantokaudesta.

Tv-adaptaation uusien jaksojen kerrotaan olevan aiempia synkempiä, mutta ikäraja on edelleen sama K12. Eli luvassa lienee samaa vesitettyä hömppää kuin ensimmäiselläkin kaudella.

Muropaketin viime vuoden helmikuussa julkaistussa ensimmäisen kauden arviossa sarjasta todettiin muun muassa seuraavaa:

”Netflix-sarjan typerin idea on ollut tehdä aikuisille suunnatusta sarjakuvasta K13-suositusikärajalla varustettu versio. Poissa on niin ääriväkivalta kuin gore, mutta myös kaikki mahdollisesti ahdistusta aiheuttavat asiat. Sarja ei ole millään tasolla pelottava ja sen tosielämän kamaluuksia, tuskaa ja menetystä käsittelevät kohdat pelkkiä pintaraapaisuja. Tuntuu kuin sarjan pääpäsmäreinä toimivat Carlton Cuse ja Meredith Averill olisivat lukeneet sarjakuvan Wikipedia-artikkelin ja napanneet suoraan lehdistä mukaan muutaman vuorosanan.”

Arvostelu: Netflixin käsissä upea Locke & Key -kauhusarjakuva kääntyy lapsille suunnatuksi fantasiahömpäksi

Locke & Keyn kakkoskausi tulee tarjolle Netflixiin 22. lokakuuta.