Uusimmat

Star Wars -tähti Daisy Ridleyn uuden scifi-elokuvan ensi-ilta on jo kaksi vuotta myöhässä – ja vielä on melkein vuosi odotusta jäljellä

10.02.2020 17:00 Muropaketin toimitus

Daisy Ridleyn ja Tom Hollandin tähdittämä Chaos Walking julkaistaan näillä näkymin tammikuussa 2021.

Daisy Ridley ja Tom Holland yhdistävät voimansa scifi-elokuvassa, jossa ei nähdä Hämähäkkimiehen asuja tai valosapeleita. Pitkään tekeillä ollut, Lionsgaten tuottama Chaos Walking on Colliderin uutisen mukaan saanut vihdoin virallisen julkaisupäivän. Elokuvan ensi-ilta on näillä näkymin 22. tammikuuta 2021.

Alun perin Doug Limanin ohjaaman Chaos Walkingin oli määrä tulla valkokankaille jo viime vuoden puolella, mutta keväällä 2019 paljastui, että elokuvaan jouduttiin tekemään mittavia lisäkuvauksia. Tuon jälkeen julkaisupäiväksi ilmoitettiin 2020, mutta nyt ensi-iltaa on venytetty siitäkin eteenpäin ensi vuodelle.

Chaos Walking pohjautuu Patrick Nessin kirjoittamaan, samannimiseen YA-romaaniin. Hollandin ja Ridleyn pääosien lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Cynthia Erivo, Mads Mikkelsen, David Oyelowo, Demián Bichir ja Nick Jonas.