Uusimmat

Traileri: Jodie Fosterin ja Benedict Cumberbatchin uusi The Mauritanian -elokuva ehtii juuri ja juuri mukaan Oscar-kisaan

02.12.2020 10:01 Muropaketin toimitus

Oscar-gaala järjestetään poikkeuksellisesti vasta huhtikuussa.

STXfilms on julkaissut ensimmäisen trailerin Kevin Macdonaldin ohjaamasta The Mauritanian -elokuvasta. Guantanamo Bay -draama ehtii mukaan kilpailemaan Oscar-pysteistä, sillä se saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 19. helmikuuta.

93. Oscar-gaala järjestetään vasta 25. huhtikuuta. Mukaan huolitaan vuoden 2020 tammikuun ja vuoden 2021 helmikuun välillä julkaistut elokuvat. Poikkeuksellisesti palkinnoista voivat kisata myös suoraan VOD-palveluissa julkaistut elokuvat.

Tositapahtumiin perustuvassa The Mauritanianissa esiintyvät Jodie Foster, Tahar Rahim, Shailene Woodley, Benedict Cumberbatch ja Zachary Levirom. Michael Bronnerin, M.B. Travenin, Rory Hainesin ja Sohrab Noshirvanin käsikirjoittama leffa on oikeussalidraama ja ainakin trailerin perusteella perinteinen Oscar-täky.

Elokuva kertoo Rahimin esittämästä Mohamedou Ould Salahista, joka joutuu Guantanamo Bayn vankileirille ilman syytteitä tai oikeudenkäyntiä. Salahi saa apua puolustusasianajaja Nancy Hollanderilta (Foster) ja hänen kumppaniltaan Teri Duncanilta (Woodley). Cumberbatch esittää armeijan syyttäjää Lt. Colonel Stuart Couchia.

The Mauritanian perustuu Rahimin vankeudessa kirjoittamaan Guantanamo Diary -muistelmateokseen. Elokuvan Suomen ensi-ilta ei ole vielä tiedossa.