Uusimmat

Vuoden 1993 Jurassic Parkin hahmot ovat huomattavassa roolissa ensi kesän dinosauruselokuvassa

24.11.2021 14:36 Muropaketin toimitus

Jurassic World: Dominion julkaistaan kesäkuussa 2022.

Kolmas Jurassic World -elokuva on tulossa elokuvateattereihin näillä näkymin ensi kesänä. Jurassic World: Dominionin ohjaa Colin Trevorrow, joka IGN:n haastattelussa kertoo, että alkuperäisen, vuonna 1993 julkaistun Jurassic Park -elokuvan hahmot ovat tulevassa elokuvassa keskeisessä roolissa.

Tuttujen Jurassic World -hahmojen lisäksi mukana nähdään Sam Neill, Laura Dern ja Jeff Goldblum. Trevorrowin mukaan on tärkeää luoda kytkös näiden alkuperäishahmojen ja nykytarinan välille.

“Ellie, Grant ja Malcolm ovat mukana seikkailussa täysillä. He ovat keskeinen osa sitä ja tasa-arvoisia kumppaneita Owenin, Clairen ja Maisien ja muiden uusien hahmojen rinnalla. Haasteena on, että jokainen hahmo saa arvoisensa kohtelun”, Trevorrow kommentoi.

Trevorrow toimii myös elokuvan toisena käsikirjoittajana Emily Carmichaelin kanssa. Näyttelijäkaartissa nähdään jo mainitun kolmikon lisäksi muun muassa Chris Pratt, Bryce Dallas Howard, Isabella Sermon, BD Wong ja Daniella Pineda.