Arvostelu The Apprentice on kohuelokuva kahdesta kusipäästä – Sebastian Stan vakuuttaa nuorena Donald Trumpina 08.10.2024 10:00
Arvostelu Hevimpi reissu on muuten pätevä jatko-osa, mutta sen tarina on nähty jo sata kertaa 08.10.2024 09:00
Katsoitko jo? Tällainen on Netflixin tämän hetken suosituin elokuva – Jopa kriitikot ovat ylistäneet tuoretta toimintakomediaa 28.09.2020 11:05 Viime viikolla julkaistu Enola Holmes -elokuva nousi viikonloppuna Netflixin katsotuimmaksi sisällöksi, ja on hallinnut listaa siitä lähtien. Sherlock Holmesin sinnikkäästä pikkusiskosta kertov…
James Cameron sai vihdoinkin Avatar 2:n kuvattua – Turha kuitenkaan kuvitella, että vuoden 2009 jättihitin jatko-osa vielä valmis olisi 28.09.2020 10:41 Avatarin jatko-osien tekeminen on ollut puuhaa, jossa kalentereilla on voinut pyyhkiä takamustaan. YouTubessa julkaistussa juttutuokiossa yhdessä Arnold Schwarzeneggerin kanssa James C…
Simpsoneiden ja Family Guyn tummaihoisten hahmojen valkoiset ääninäyttelijät vaihtuivat tummaihoisiin ääninäyttelijöihin 28.09.2020 09:56 Simpsoneiden 32. kausi alkoi Yhdysvalloissa viime yönä. Simpsoneiden 32. tuotantokauden ensimmäinen jakso nimeltään Undercover Burns esitettiin Yhdysvalloissa eilen. Kuten Variety kertoi, niin sarjan teki…
Jeff Daniels kommentoi Jim Carreyn uutta uraa USA:n presidenttiehdokkaana: “Pyysin häntä ottamaan iisisti” 28.09.2020 09:40 Kuten hiljattain uutisoitiin, Jim Carrey on kiinnitetty esittämään demokraattien presidenttiehdokas Joe Bideniä suosittuun Saturday Night Live -ohjelmaan. Nyt Carreyn Nuija ja tosinuija -kollega Jeff Daniels on kom…
Yksi Hollywoodin kehutuimmista näyttelijöistä teki vielä 2000-luvun alussa ihan hirveitä elokuvia – Subin maanantai-illan toimintakomedia on hyvä esimerkki siitä 28.09.2020 09:22 Matthew McConaughey on True Detectiven, Dallas Buyers Clubin ja muiden nappiroolien myötä noussut yhdeksi Hollywoodin kehutuimmista näyttelijöistä, vaan tila…