Essential haluaa kovasti eroon näyttölovesta – aikoo piilottaa kameran näytön alle

13.03.2018 12:47 | Muropaketin toimitus

Essential esitteli viime vuonna ensimmäistä kertaa niin sanotun näyttöloven sisältävän älypuhelimen. Nyt yritys haluaa jo päästä näyttölovesta eroon.

Andy Rubinin johtama Essential käytti ensimmäisenä valmistajana näyttölovea viime vuonna julkaistussa Essential Phonessa. Tällöin ratkaisu sai osakseen jonkin verran kritiikkiä, ennen kuin Applen iPhone X teki näyttölovesta uuden trendin, jota useat muut valmistajat ovat alkaneet kopioimaan.

Nyt Essential haluaa kuitenkin näyttölovesta eroon mahdollisimman nopeasti. Techcrunchin mukaan Essential pyrkii patentoimana tekniikan avulla upottamaan älypuhelimen etukameran näyttöpaneelin alle. Ideana on, että useista kerroksista muodostuva näyttö päästää kameran kohdalta lävitse sen verran valoa, että kuvaaminen on mahdollista.

Vielä ei tiedetä, onko näyttöön integroitua kameraa testattu jo konseptitasolla vai onko kyse vielä keskeneräisellä idealla. Essential voisi kuitenkin erottua muista mobiililaitevalmistajista uudella tempulla, mikäli teknologia saadaan tuotua kuluttajien saataville.