Uusimmat

Googlen puhelimiin vain eleillä toimivaa navigaatiota

08.08.2018 18:15 Muropaketin toimitus

Googlen johtava Android-alustan ja Pixel-puhelimien kehittäjä E.K. Chung vahvisti haastattelussa, että yhtiö siirtyy omissa puhelimissaan vain eleisiin perustuvaan navigaatioon ja luopuu navinäppäimistä.

Android Centralille annetussa haastattelussa E.K. kertoo myös, että muille valmistajille annetaan toistaseksi mahdollisuus valita näppäimien tai eleiden välillä. Lisäksi tämä valinnanvapaus säilyy tähän mennessä ilmestyneiden Pixel-puhelimien käyttäjillä. Seuraavissa pian ilmestyvissä Pixel-malleissa ja niitä myöhemmissä Googlen puhelimissa ollaan kuitenkin vain eleiden varassa.

Hänen mukaansa yksi olennainen syy eleisiin siirtymiseen ovat uudet käyttäjät, jotka eivät ole iOS-alustalla tai muutoin aiemmin tottuneet näppäinriviin. Googlen testit osoittivat, että käyttäjät oppivat eleet nopeasti, jolloin esimerkiksi vähän käytetyn moniajonäppäimen korvaaminen oli perusteltua.

Pidetyin ominaisuus testien perusteella on ollut avonaisten sovellusten selaaminen uutta kotinappia vetämällä.