Codename Panzers: Cold War (PC)

05.05.2009 19:10 Miikka Lehtonen

Vaikka sitä ei helposti uskoisikaan, pelaajilla ja amerikkalaisilla kenraaleilla on jotain yhteistä: monia harmittaa kylmän sodan vähäinen hyötykäyttö. Jenkkikenraaleita otti päähän, koska heidän kalliit ja hienot lelunsa ruostuivat varastossa odottaessaan sotaa Neuvostoliittoa vastaan.

Pelaajia taas harmittaa, koska näistä kaikista kivoista leluista, 70- ja 80-luvun vainoharhaisesta tunnelmasta ja ydinsodan pelosta saisi aikaan mitä muikeimman pelin, jos joku vain tajuaisi hyödyntää aihepiiriä. Codename Panzers: Cold War yrittää, mutta ei onnistu.

Codename Panzers: Cold War on noin 87. osa unkarilaisen Stormregionin sotaeepoksesta, jota vertailtiin aiemmin lämpimin mielin jopa genren parhaisiin peleihin. Stormregion on kuitenkin jäänyt elelemään vanhojen meriittiensä varaan, sillä pelisarja ei ole vuosiin ottanut kehitysaskeleita. Tällä kertaa oli toivoa, sillä täytyyhän sodan harppauksen aikakaudesta toiseen tarkoittaa myös pelillisiä uudistuksia, täytyyhän?

No ei. Codename Panzers on yhä Codename Panzers. Kylmän sodan tarjoamat väristyksetkin unohtuvat pian, kun pelaajalle paljastuu karu totuus: panssari voi tällä kertaa olla Tigerin sijaan M-103, mutta mikään muu ei sitten olekaan muuttunut. Sotaa käydään jopa prikulleen samoilla alueilla kuin ennenkin.

Vanhaa ja vanhempaa

Codename Panzersin maailmassa veli venäläinen on järjestänyt rauhanomaisille länsivaltioille ikävän yllätyksen, kun puna-armeijan panssarit vyöryvät eräänä syksyisenä päivänä suoraan rajan yli Länsi-Saksan puolelle. Ennen kuin jenkit ehtivät kissaa sanoa, puoli Eurooppaa on jo jäänyt punakoneen jalkoihin.

Jo pelin taustatarinasta huomaa, että Stormregion on käynyt juomakeikalla vanhan tutun kaivonsa ääressä. Vain paikan nimet ja grafiikat on muutettu: tällä kertaa hyökkääjänä on Neuvostoliitto, ei Saksa, ja hyökkäyksen kohteena on Berliini, ei Varsova. Muuten peli on tyyliltään ja tarinaltaan puhdasta toista maailmansotaa, eikä esimerkiksi ydinpommin pelkoa tai mahdollisuutta väläytellä missään vaiheessa.

Päin vastoin: eräässä pelin 18 juonitehtävästä brittikommandot hyökkäävät neuvostoliittolaiseen tutkimuslaitokseen tarkoituksenaan estää neukkuja kehittämästä ydinaseita. Ei millään pahalla, mutta pojat taisivat myöhästyä pari vuosikymmentä.

Ei silti että Codename Panzers olisi mitenkään täysin avuton peli, sillä kyllä Stormregion genrensä hallitsee. Kalustovalikoima on mukavan laaja ja kivana yksityiskohtana kaikkia yksiköitään voi parannella: panssarivaunuihin voi ostaa parempia tykkejä tai vaikka IT-konekivääreitä katolle. Ydinyksiköt keräävät myös taistelusta toiseen kokemusta ja oppivat uusia kikkoja, joilla rysy kaatuu entistä tehokkaammin.

Myös taistelun ydin on kohdallaan, sillä osapuolet eivät rakentele tukikohtia tai louhi malmia Berliinin rautakaivoksista. Taistelukentän herruus ratkaistaan valloittamalla strategisia maamerkkejä, kuten vaikka rannikkokartan majakoita ja rannikkopatteristoja.

Lopulta peli kaatuu kuitenkin siihen, että kyseessä on todellakin se sama, vanha ja tuttu Codename Panzers, joka olisi kaivannut kriittisiä päivityksiä jo vuosia sitten.

Antiikkista

Nostalgialle ja vanhoihin, hyviin ratkaisuihin nojaamisella on omat, vahvat argumenttinsa, mutta tällöin homma pitäisi tehdä viimeisen päälle nappiin. Muuten voi käydä kuten Codename Panzersille ja peli tuntuu vuoden 2002 reliikiltä, jonka joku löysi perunakellaristaan.

Pelin takapajuisuus on entistä ilmiselvempää, kun tarkastelee sen kilpailijoita. Men of War, Company of Heroes ja Dawn of War II ovat kukin keksineet omia, hyviä ideoitaan, joilla ne ovat saaneet itsensä erottumaan massasta ja tuntumaan tuoreilta. Voisikin sanoa että ensi kertaa vuosikausiin RTS-genre puskee vihdoin eteenpäin, mikä saa Codename Panzersin tuntumaan vielä entistä vanhentuneemmalta peliltä.

Eihän pikkumukavassa ja klassisessa naksuttelussa sinänsä olisi mitään kauheaa vikaa, mutta nostalgiapläjäykseen on tungettu mukaan pari haisevaa kasaa, jotka pilaavat koko drinkin. Kumpikin on tuttu jo vuosien takaa.

Ensimmäinen ja pahin ongelma on pelin suoraan sanoen luokaton tekoäly. Vaikka vaikeustason vääntäisi kaakkoon, rysyt yrittävät valloittaa Eurooppaa lähettämällä aina kaksi tankkia kerrallaan pelaajan murskaavaa panssarikolumnia vastaan. Hae siitä sitten huumaa.

Toisaalta kolikon kääntöpuolella pelaajan urhoolliset soturit antavat aivan tarpeeksi tasoitusta. Mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin huomata, että kolme neljäsosaa panssarijoukosta jäi lähtöruutuun kun johtovaunu törmäsi siihen kuuluisaan Uralin pihlajaan ja jätti leikin sikseen.

Kerran katselin myös kasvavan epäuskoisuuden vallassa, miten eräs tavallista sitkeämpi kulakki hyökkäsi armeijani kimppuun räiskimällä niitä singollaan juuri sen verran kaukaa, ettei tekoäly jaksanut reagoida asiaan mitenkään. Se kortti oli pakko katsoa loppuun asti ja noin kahdeksan minuuttia myöhemmin koko armeijani oli päreinä. Hillitöntä.

Jälkimmäinen ongelma on spontaaneja kiroilu- ja hiirenheittokohtauksia aiheuttavaan tekoälyyn verrattuna pientä, mutta harmitti sekin. Codename Panzers on veistetty RTS-pelien Command & Conquer –puusta, eli mitään realismia ei tunneta. Jalkaväki tuhoaa panssareita konepistooleillaan hitaasti nakuttelemalla ja vaikka peli väittää mallintavansa tankkien panssarit ja muut hienoudet, en suostu nähdyn perusteella uskomaan väitettä todeksi.

Jurakautista

Codename Panzers ei ole mitenkään loukkaavan huono strategiapeli, mutta ei sitä oikein hyväksikään kehtaa väittää. Pelisarjan ensimmäiset osat olivat aikanaan sangen muikeita pelejä, mutta Stormregion hei: niistä päivistä on jo monta vuotta. Genre on kulkenut, pelit ovat kehittyneet. Milloin te kehitytte?

On aivan selvää, että näillä eväillä ei kannata lähteä haastamaan riitaa vuoden parempien RTS-pelien kanssa, sillä Codename Panzers: Cold Warin eväät oli nähty jo kolme sarjan peliä sitten. On myös suuri harmi, ettei peli saa kylmä sota –aiheestaan mitään irti, sillä tämä vain korostaa vaikutelmaa siitä, että tiimi on ottanut viimekertaisen pelinsä, vaihtanut grafiikat ja lyönyt päälle hintalapun.

Loukkauksen viimeistelee se, että vaatimattomaan grafiikkaansa nähden peli on aivan järkyttävän raskas. Oletusasetuksillaan se pyöri testilaitteistolla vakaata 8 FPS:n nopeutta ja vasta pudottamalla kaikki detailit minimiin päästiin pelattaviin lukuihin. Bugi vai vain yksinkertaisesti käsittämättömän raskas peli? Mene ja tiedä.

Ehkä ensi kerralla menee paremmin, mutta komedian jumalien vihaa riskeeraten joudun toteamaan, että tämä sota jätti minut kylmäksi.

Tekijä: Stormregion
Julkaisija: Atari
Testattu: Intel Core2Duo E6600, Radeon HD4870, 4 Gt keskusmuistia, Windows Vista / Windows 7
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP SP2, 1,8GHz Dual Core -prosessori, 1 Gt muistia, Radeon X800 tai uudempi näytönohjain
Pelaajia: (1-8, LAN / Internet)
Pelin kotisivu: Codename Panzers: Cold War
Miikka Lehtonen