Fairytale Fights (PS3, Xbox 360)
Paperilla tarkasteltuna voisi kuvitella, että neljän pelaajan co-op-kokemukseksi suunniteltu peli, jossa keskitytään yliampuvaan väkivaltaan satujen maassa, voisi olla hauska ja piristävä kokemus. Saahan sitä kuvitella mitä haluaa, mutta Fairytale Fights on kaikkea muuta kuin hauska. Jos totta puhutaan, se on eräs tylsimmistä ikinä pelaamistani peleistä.
Fairytale Fights on minulle melkoinen pettymys, sillä odottelin peliä pitkään innokkaasti. Ensimmäisistä näkemistäni videoista asti se vaikutti hauskalta ja viihdyttävältä kokemukselta, joka naurattaisi varmasti Peter Jacksonin vanhoista leffoista ja muista hurmeisesta huumorista pitävää pelaajaa.
Periaatteessa kaikki on kunnossa: kolmiuloitteisesti pitkin värikkäitä satumaailmoja suhaava peli ammentaa inspiraatiota mitä ihmeellisemmistä tarinoista. Ensimmäisessä kentässä jahdataan esimerkiksi metsureita, jotka ovat lipastaneet kolmen karhun puuropadan ja ajaneet näin Kultakutrin vieroitusoireisiin.
Puurokattilaa jahdataan perinteisen mätkinnän keinoin. Asevalikoimasta löytyy kaikkea mahdollista miekoista ja kirveistä mielikuvituksellisempiin vehkeisiin, kuten karttakeppeihin, miekkakalan luurankoihin tai vaikka puisiin moottorisahoihin. Oma suosikkini oli silti ruosteinen auton pakoputki, jonka olemassaoloa satumaassa ei sen kummemmin selitelty.
Tästä sitten alkavatkin pelin ongelmat, sillä kontrollit ovat todella tönköt. Kaikki pelaajat liikkuvat kuin he olisivat jäällä, mikä tekee tiukoista ja tarkoista tasohyppelykohtauksista täyttä tuskaa. Itse taistelu tapahtuu heiluttelemalla oikeaa analogitikkua, eikä se sisällä minkäänlaisia hienouksia.
Kun vihollisetkaan eivät ole kovin jännittäviä saati sitten haastavia, peli muuttuu todella nopeasti tylsäksi puurtamiseksi, jossa ei auta edes ruutua värjäävä punainen soosi eivätkä lähikuvat palasiksi leikkautuvista vihollisista.
Kentät ovat myös todella pitkiä, mikä ei olisi ongelma jos niihin olisi kehitetty edes jotain piristäviä ideoita, vaan ei. Ensimmäisen kentän metsurijahti kesti minulta reilun tunnin ja koostui lähinnä identtisillä silloilla juoksentelusta ja kolmen erilaisen vihollisen pätkimisestä. Sitten maisema vaihtui, mutta meininki ei: puisten siltojen sijaan juostaan satulinnassa mutta meno on yhtä puisevaa kuin ennenkin.
Hyvää unilääkettä
Oli todella masentavaa tajuta tämän reilun tunnin pelailun jälkeen, että muka humoristinen peli ei ollut saanut arvosteluporukkaamme edes hymähtelemään kuin pari kertaa. Turhautunutta mutinaa ja muminaa kuultiin kyllä senkin edestä, eikä se ilme siitä pelin vieriessä paljon parantunut.
Huumori on toki subjektiivinen asia, mutta kun pelissä on vain yksi onneton vitsi: eikö olisi hauskaa, jos satunallen pää lähtisi irti? Onhan se, kerran. Mutta sitten sille pitäisi nauraa pari tuhatta kertaa uusiksi, kun muutakaan ei ole keksitty.
Tarjolla on siis tylsää puurtamista, mutta ei juuri huumoria – ei kovin hyvältä kuulosta. Tässä vaiheessa ei enää paljon auta, että kerättäviä saavutuksia, kehiteltävää kaupunkia ja avattavia hahmoja on jonkin verran, sillä se on vain kiillotusta tylsän ja viallisen paketin päällä.
Kun mukaan lasketaan vielä äärettömän turhauttavat pomotaistelut, mitäänsanomattoman pliisu äänimaailma ja tökkivä tekninen toteutus, Fairytale Fights kuuluu selvästi vuoden suurimpien pettymysten listalle.
Lopputiedot
Tekijä: Playlogic
Julkaisija: Playlogic
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Tulossa: PC
Pelaajia: 1-4 (samalla koneella)
Pelin kotisivu: http://www.fairytalefights.com/
Miikka Lehtonen
Lue myös
Mario & Luigi: Bowser’s Inside Story (DS)
