Taideskandaali Space Invadersin terroristiversiosta
Douglas Edric Stanley onnistui herättämään monenlaisia tunteita digitaalitaideteoksellaan Invaders! Mikä sen tehokkaampaa kuin yhdistää New Yorkin WTC-terrori-iskut videopeliin – näkyvyyttä kyllä piisaa. Harmi vain, ettei Space Invadersin oikeudet omistava Taito-pelitalo ollut yhtä otettu.
Videopeliteoksessa pelaaja yrittää puolustaa World Trade Centerin torneja perinteisten Space Invadersien hyökkäystä vastaan. Lopulta tietysti epäonnistuen. Aina. Tornit sortuvat eeppisesti avaruuden muukalaisten pommituksen ja itsemurhaufojen hyökkäyksen alta. Pelin rinnalla pyörii videoteos, jossa yhdistellään eeppisten amerikkalaisten toimintaelokuvien kohtauksia otoksiin presidentti Bushista ja John Waynesta.
Kuumaa kamaa. Niin kuumaa että Taito harkitsee taiteilijan haastamista oikeuteen.
Taito-firman mukaan kukaan ei ollut kysynyt heiltä lupaa Space Invadersin käyttämiseen osana teosta. Yhtiön mukaan kyseessä on heidän brändinsä täysin luvaton käyttö tavalla, johon ei olisi missään nimessä lupaa edes annettukaan.
Varsinaiseen taideokseen Taito ei ota kantaa, vaikka erityisesti amerikkalaiset ovatkin siitä järkyttyneet ja pitäneet teosta parhaimmillaan mauttomana, yleisemmin oksettavana.
Lähde ja kuvat: Kotaku, Hands-On: Losing The Twin Towers With Invaders! – Taito Considering Legal Action Againt 9/11 Invader Artist – Artists Pulls 9/11 Invader Exhibit from Games Convention
Lue myös
Fallout 3 – avointa seikkailemista ja mustaa huumoria (osa 3)
He halusivat aivoja, saivat vain luoteja
Hyljeksitystä Bejeweledistä kasvoi jättimenestys
Sony kauppaa virtuaalilemmikkejä