Uusimmat

Kestävän kehityksen ideakilpailu, palkintona Lumia!

10.02.2012 11:38 Aki Lehti

Lontoossa järjestetään 26. – 29.3.2012 kansainvälinen Planet under pressure -konferenssi, jonka aiheena on globaalin kestävän kehityksen haasteet. Aiheesta voi lukea lisää tapahtuman kotisivuilta .

Tapahtuman innoittamina haluamme nostaa esille ideoita, joilla tekniikan keinoin voidaan vaikuttaa myönteisesti kehitykseen ja ympäristön tilaan. Pienillä teoilla ja oivalluksilla voi omalta osaltaan vaikuttaa kestävään kehitykseen. Kerro oma ideasi ja osallistu kilpailuumme.

Idea voi liittyä liikkumiseen, asumiseen, harrastuksiin, käytännössä siis mihin tahansa elämän osa-alueeseen. Kilpailun tarkoituksena on löytää oivalluksia, jotka materiaalia tai energiaa säästämällä edistävät kestävää kehitystä ja vaikuttavat myönteisesti ympäristöömme.

Kilpailutyöt ovat maksimissaan kahden A4-arkin mittaisia kuvauksia ideavaiheessa olevasta tai toteutetusta energia-aiheisesta oivalluksesta. Kuvauksesta tulee ilmetä, mikä on kilpailutyön perustoiminta-ajatus, miten idean voisi toteuttaa ja mikä on sen vaikutus: säästääkö se energiaa, puhdistaako esimerkiksi vettä, tehostaako tai parantaako jonkin laitteen toimintaa jne.

Kilpailu on kaikille avoin, ja siihen voi kukin kilpailija osallistua yhdellä idealla.

Kilpailuaika: 15.2.2012 – 11.3.2012.

Kilpailutyöt, jotka toimitetaan rtf- tai pdf-tiedostona sekä mahdollisina kuvina lähetetään sähköpostilla osoitteeseen kilpailu.maailmanparhaaksi@lut.fi. Mukaan viestiin ideanikkarin nimi, osoitetiedot, sähköposti ja puhelinnumero sekä suostumus siihen, että idean saa esitellä Muropaketissa.

Kilpailun sähköpostiosoitteeseen voi lähettää mahdolliset kilpailuun liittyvät tiedustelut.

LUT Energian asiantuntijoista koostuva tuomaristo valitsee lähetetyistä ideoista parhaimman. Voittaja palkitaan Nokian LUMIA 800 -älypuhelimella. Tuomaristoon kuuluvat professorit Jarmo Partanen ja Lassi Linnanen sekä nuorempi tutkija Mikko Purhonen. Kilpailun sihteerinä toimii Tarja Sipiläinen.

Kilpailun voittaja julkistetaan Muropaketissa 26.3.2012, voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Samalla Muropaketissa esitellään raadin valitsemat kilpailun viisi parasta ideaa, joista kävijät voivat äänestää mielestään parhaimman. Äänestys päättyy 5.4.2012. Myös muut kilpailuun lähetetyt ideat esiellään lyhyesti Muropaketissa.

Muista myös MuroBBS:n puolella käytävä keskustelu, jossa voit esittää mieltäsi askarruttavia energia-aiheisia kysymyksiä Lappeenrannan teknillisen yliopiston tohtoriopiskelijoille ja professoreille!

 

 

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat