ARMin toimitusjohtajalta varoitus – tekoäly kuluttaa kohta enemmän energiaa kuin Intia
Kuva: Pixabay / distelAPPArath
Tekoälylaskennan virtatarpeet ovat massiivista luokkaa. Asiasta kertoi piirisuunnitteluun erikoistunut yritys Arm Holdings.
Arm Holdingsin toimitusjohtajan Rene Haasin mukaan tekoälyn on niin ahne virtatarpeissaan, että energiantuotannon on vaikea vastata siihen. Haasin mukaan Intia on jäämässä kakkoseksi tekoälyn energiankulutukselle.
Tekoälylaskentaan keskittyvät datakeskukset ohittaisivat Intian vuoteen 2030 mennessä. Datakeskusten energiankäyttö olisi tähän mennesssä kolminkertaistunut. Haas vaatiikin, että energiankulutuksen hillitsemiselle on löydettävä keinoja.
– Olemme vielä uskomattoman alkuvaiheessa (tekoälyn) kykyjen suhteen, Haas sanoi.
– Jotta tekoälyjärjestelmät paranisivat, ne tarvitsevat lisää koulutusta – ja ohjelmistoja tullaan pommittamaan datalla. Siinä tullaan törmäämään energiakapasiteetin rajoihin, Haas sanoi.
Arm tunnetaan vähävirtaisista piireistään. Haas vinkkaa, että yritykset voisivat säästää energia käyttämällä enemmän räätälöityjä piirejä. Sellainen toimintatapa voisi Haasin mukaan vähentää virrankulutusta yli 15 prosenttia. Haas katsoo silti, että läpimurtoja tarvitaan laaja-alaisesti.