VIA KT600 & NVIDIA nForce2 Ultra 400
Alkusanat
AMD-puolen piirisarjamarkkinoita vallitsi taiwanilainen VIA Technologies, Inc. merkittävästi viime vuoden kesään asti, kunnes näytönohjainpuolelta tuttu NVIDIA julkaisi nForce-piirisarjan seuraajan, nForce2:n. NForce2:sta muodostuikin todellinen menestys AMD-puolella ja se on edelleen harrastajapuolella kuluttajien suosikki. VIA KT400 -piirisarjan seuraajaan KT600:aan saatiin pieni tuntuma Muropaketin noin kuukausi sitten julkaistussa artikkelissa, jossa tarkemmassa katsauksessa oli MSI KT6 Delta FIS2R -emolevy.
Muropaketin testipenkkiin saatiin myös muutaman muun valmistajan VIA KT600 -piirisarjaan perustuva emolevymalli: Abit KV7, Epox 8KRA2+ ja Gigabyte GA-7VT600 1394. NVIDIAn nForce2-piirisarjasta julkaistiin muutama kuukausi sitten kaksi uudempaa versiota, nForce2 Ultra 400 ja nForce 400, jotka tukevat uutta 200 megahertsin väylätaajuudella toimivaa AMD Athlon XP 3200+ -prosessoria. VIA KT600 -emolevyjen vertailukohdiksi mukaan otettiin myös kaksi nForce2 Ultra 400 -piirisarjallista emolevyä: Albatron KX18D Pro II ja Shuttle AN35N-Ultra.
Artikkelin tarkoituksena on perehtyä kummankin piirisarjan, VIA KT600:n ja NVIDIA nForce2 Ultra 400:n, sekä kaikkien viiden emolevyn ominaisuuksiin. Artikkelin loppupuolelta löytyy näiden lisäksi ylikellotustestejä ja suorituskykymittauksia.
Testissä olevat emolevyt vasemmalta oikealle:
VIA KT600 -piirisarja
VIA KT600 -piirisarja käsiteltiin jo MSI:n emolevyartikkelin yhteydessä, joten seuraavaksi käsiteltävä ”VIA KT600 -piirisarja” -osio on sanasta sanaan sama kuin aiemmassa artikkelissa. Kyseisen artikkelin jo lukeneiden kannattanee siirtyä suoraan sivun loppupuolelta löytyvään ”NVIDIA nForce2 Ultra 400 -piirisarja” -osioon.
VIA KT600 -northbridge on hyvin samanlainen kuin edeltäjä VIA KT400A, eikä suurimmaksi uudistukseksi muodostukaan kuin tuki 200 megahertsin järjestelmäväylällä toimivalle Barton-ytimelliselle AMD Athlon XP 3200+ -prosessorille. Muut Barton-ytimeen perustuvat mallit, Athlon XP 2500+, 2800+ ja 3000+, toimivat 166 megahertsin järjestelmäväylällä, mutta Internetissä on liikkunut myös huhuja 200 megahertsin versioista aiemmin mainituista prosessoreista. Lehdistötiedotetta asiaan liittyen ei ole julkaistu eikä prosessoreita löydy kauppojen hyllyiltä, joten toistaiseksi on tyydyttävä ainoastaan 3200+-malliin. 200 ja 166 megahertsin väylätaajuudellisten Athlon XP -prosessoreiden lisäksi KT600-piirisarja tukee luonnollisesti myös 266 ja 200 megahertsin väylätaajuuksia sekä 3.0-standardin mukaista AGP8X-väylää.
NForce2-piirisarjan yksi merkittävimmistä suorituskyvyn tuojista on kaksikanavainen muistiohjain, kuten jo aiemmin totesimme. VIA KT600 -piirisarjasta löytyy tuki ainoastaan yksikanavaiselle muistiohjaimelle, jolloin DDR400-muistien kanssa teoreettiseksi suurimmaksi kaistanleveydeksi ei muodostu kuin 3,2 gigatavua sekunnissa. Vertailuksi mainittakoon vielä, että nForce2-piirisarjalla päästään teoriassa jopa 6,4 gigatavun siirtonopeuteen sekunnissa. Häivyttääkseen yksikanavaisen muistiohjaimen tuomat pullonkaulat, VIA on kehitellyt kulissien takana FastStream64-tekniikkaa, jonka tarkoituksena on yksinkertaisesti lyhentää prosessorin ja muistien välille muodostuvia latensseja. Testituloksista nähdään artikkelin hieman myöhemmässä vaiheessa, miten VIAn FastStream64-tekniikkaa todella saa kirittyä nForce2-piirisarjan etumatkaa kiinni.
Viimeisen osan KT600-piirisarjasta haukkaa 8X V-Link -tekniikka, jonka avulla northbridge (VIA KT600) ja southbridge (VIA VT8237) kommunikoivat keskenään 533 megatavun siirtonopeudella sekunnissa.
VIA KT600 -emolevyistä löytyy southbridgenä VIAn uusin VT8237, joka tuo KT400A-emolevistä löytyvään VT8235CE:hen uudistuksena tuen Serial ATA:lle ja RAID:lle. VIA KT400A -emolevyissä Serial ATA -ominaisuudet on jouduttu toteuttamaan ulkoisella piirillä, jolloin PCI-väylä on jäänyt rajoittavaksi tekijäksi 133 megatavun siirtonopeudella sekunnissa. VT8237:ään integroidulla kaksikanavaisella Serial ATA -tuella PCI-väylän rajoitteet ovat mennyttä, ja teoriassa voidaan saavuttaa Serial ATA -standardin mukainen 150 megatavun siirtonopeus sekunnissa.
Serial ATA -kovalevyjä ei voida kuitenkaan asentaa kuin kaksi kappaletta, joten useat emolevyvalmistajat ovat turvautuneet tämän lisäksi erilliseen piiriin. Kaksikin kovalevyä riittää RAID-ominaisuuksien hyödyntämisen ja VT8237 tukeekin Serial ATA -kovalevyille RAID:ia 0- ja 1-tasojen turvin.
Tavallisempiin ominaisuuksiin voidaan lukea VT8235CE:n kuuden USB2.0-portin tuen nostaminen kahdeksaan, 6-kanavainen äänituki, kuusi PCI-liitintä sekä 10/100 Mbit/s verkko-ominaisuudet.
VIA VT8237:stä löytyy lähes kaikki tarvittavat ominaisuudet, joita normaali kuluttaja tällä hetkellä voi havitella. Paranneltavaa kuitenkin löytyy, ja olisi mielenkiintoista nähdä Firewire- eli IEEE1394-tuki integroituna suoraan southbridgeen sekä Intelin 800 megahertsin väylätaajuutta tukevista piirisarjoista löytyvän CSA-tekniikan (Communication Streaming Architecture) kaltainen ratkaisu AMD-puolella. CSA:han on tekniikka gigabitin verkko-ohjaimia varten, jolloin ohjain on suoraan yhteydessä northbridgeen, eikä näin rasita muun muassa PCI-väylää.
NVIDIA nForce2 Ultra 400 -piirisarja
Jo vuoden 2002 kesällä julkaistu nForce2-piirisarjamallisto sai uudistusta kahden uuden mallin turvin, kun AMD julkaisi Athlon XP 3200+ -prosessorin, joka käyttää 200 megahertsin väylätaajuutta. Uudet mallin kantavat nimiä nForce2 Ultra 400 ja nForce2 400. Erona näillä kahdella on muistiohjain, joka on Ultra-mallissa kaksikanavainen ja vastaavasti ei-Ultra-mallissa yksikanavainen. Integroidulla grafiikkaohjaimella varustettua ja virallisesti 200 megahertsin väylätaajuutta tukevaa nForce2-piirisarjaa ei toistaiseksi ole julkaistu.
NForce2 Ultra 400 eli SPP:n (System Platform Processor) muistiohjain siis on kaksikanavainen, joka tarkoittaa teoriassa suurimmillaan 6,4 gigatavun siirtonopeutta sekunnissa, kun käytössä on kaksi DDR400-muistikampaa. Kaikki uudet näytönohjaimet hyödyntävät AGP8X-väylää, joten piirisarja tukee aiempien nForce2-piirisarjojen tapaan luonnollisesti myös tätä.
VIA:n tapauksessa south- ja northbridge yhdistyvät 8X V-Link -tekniikan avulla, NVIDIA vastaavasti käyttää Hyper Transporttia. Väylä kykenee 400 megatavun siirtonopeuteen sekunnissa yhteen suuntaan, joten kokonaisuudessaan päästään suurimmillaan 800 MB/s:iin.
NForce2 Ultra 400 -emolevyistä löytyy aiempien nForce2-emolevyjen tapaan southbridgenä joko MCP (Media and Communications Processor) tai MCP-T (Media and Communications Processor Turbo). MCP on näistä kahdesta suunnattu budjettiluokan emolevyratkaisuihin ja on pinniyhteensopiva jo ensimmäisen sukupolven nForce-emolevyissä käytettävien MCP:iden kanssa. MCP tukee 6-kanavaista ääntä, kuutta USB2.0-porttia, NVIDIA Media Access Controller (MAC) -verkko-ohjainta sekä kaksikanavaista ATA133-ohjainta.
MCP-T on näiden kahden southbridgen monipuolisempi ja samalla myös kalliimpi versio. Erona MCP:hen, MCP-T:stä löytyy edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi tuki NVIDIA DualNetin turvin ja 3Comin avustuksella toiselle RJ-45-liittimelle, IEEE1394:lle eli FireWirelle sekä muun muassa NVIDIA APU:lle (Audio Processing Unit). Kahden verkkoliittimen hyötynäkökulma ei varmasti avarru kaikille heti, mutta DualNet-ominaisuudesta on hyötyä esimerkiksi kotitaloudessa, jossa on käytössä kotiverkko sekä ADSL-yhteys. Ilman kytkintä, hubia tai vastaavaa yhteys voidaan vetää suoraan ADSL-purkista toiseen verkkoliittimeen ja vastaavasti jäljelle jääneestä liittimestä toiseen tietokoneeseen mahdollistaen samalla kotiverkon.
Abit KV7 – Pakkaus
Abit KV7 -emolevy toimitetaan Abitin tutussa pakkauksessa, jonka sisältä löytyy emolevyn kanssa varsin tavanomaiset oheismateriaalit. Paperipuolelta mukana toimitetaan ohjekirjan lisäksi pieni lappunen emolevyn komponenttien sijoittelusta sekä pika-asennusopas ja vastaavasti bittimuodossa asennus-CD sekä SATA-ajuridisketti.
Serial ATA -kaapeleita löytyy kaksi kappaletta, Ultra ATA- ja diskettiaseman kaapeleita kumpaakin ainoastaan yksi. Serial ATA -kovalevyille löytyy myös erillinen kaksiliittimellinen virta-adapteri sekä USB2.0-paneeli kahdella liittimellä korttipaikkaan. Emolevyn I/O-liittimien suojaksi löytyy myös peltinen levy.
Abit KV7
Emolevy tuotti ensinäkemällä hämmästystä allekirjoittaneelle, sillä KV7 on erittäin kapea ja IDE-liittimet löytyvät emolevyn alareunasta, eivätkä muistiliittimien vierestä kuten yleensä. Piirilevyn väritys on Abitin edellisistä emolevymalleista tutun oranssin ruskea.
PCI-liittimiä löytyy viisi kappaletta ja näiden yläpuolelta yksi AGP-liitin, joka positiiviseksi yllätykseksi on tarpeeksi kaukana muistiliittimistä kiinnitysongelmien välttämiseksi. Muistiliittimiä löytyy kolme kappaletta ja näihin voidaan asentaa enintään kolmen gigatavun edestä DDR400-muistia.
Nopealla katsauksella komponenttisijoittelu näyttäisi olevan suurin piirtein kohdillaan, eikä emolevyn erittäin kapea piirilevykään tuota kovin suuria muutoksia ”normaaliin” sijoitteluun verrattuna.
I/O-liittimien seasta ei mitään kovin erikoista löydy. Ääniliittimet ovat Abitin tapaan loistavat ja mahdollistavat liittimet etukaiuttimille, linjasisääntulolle, mikrofonille, takakaiuttimille, keskikaiuttimelle/subwooferille sekä S/PDIF-ulostulolle. Näiden oikealta puolelta löytyy lisäksi neljä USB2.0- sekä yksi RJ-45-liitin.
Kapean piirilevyn takia Abit KV7:n alareuna on varsin tiivis, vaikka mitään erillisiä ohjainpiirejä ei löydykään. VT8237-southbridge on sijoitettu lähelle PCI-liittimiä ja tämän ohjaamat kaksi IDE-liitintä emolevyn reunaan varsin poikkeukselliseen asentoon. Käytön kannalta tämä on varsin nerokas ratkaisu, sillä kaapelit saadaan vedettyä suoraan sivulle, eivätkä näin seiso 90 asteen kulmassa emolevyyn nähden ylöspäin.
VT8237 tukee myös kahta Serial ATA -väylää ja nämä liittimet löytyvät southbridgen alapuolelta. Serial ATA -ominaisuudet integroituna suoraan southbridgeen on hyvä asia kuluttajan kannalta, sillä tällöin teoriassa saavutetaan Serial ATA -standardin mukainen 150 megatavun siirtonopeus. Erillisellä ohjainpiirillä saavutetaan ainoastaan 133 MB/s -nopeus, koska PCI-väylä jää rajoittavaksi tekijäksi.
Diskettiasemaliittimen sijoittelussa Abitin insinööreillä on päässyt tapahtumaan pieni virhearviointi, sillä sijoitus PCI-liitinten alapuolella ei todellakaan ole käytön kannalta paras mahdollinen ratkaisu. Kaapeli joudutaan vetämään emolevyn yli ja korkeissa tornikoteloissa huonolla tuurilla kaapelin pituus ei edes ylety asemaan asti.
Pienenä mukavana yksityiskohtana mainittakoon, että BIOS:n keltainen tyhjennysjumpperi on varustettu pidennetyllä muoviosalla, josta saa tukevan otteen.
AGP-liittimen ympäristö saa positiivista sekä negatiivista palautetta. Aloitetaan hyvistä puolista: AGP-liitin on sijoitettu tarpeeksi kauas muistiliittimistä, jolloin näytönohjaimen ollessa paikoillaan, muistikampoja voidaan vapaasti vaihtaa. Hyvän suunnittelun kaataa näytönohjaimen lukitusvivun läheisyydestä löytyvät neljä kondensaattoria. Varsinkin emolevyn alempana sijaitsevat kaksi kondensaattoria estävät tehokkaasti suurisormisten yritykset vääntää lukitusvipua suuntaan taikka toiseen.
Kapea piirilevy on jälleen asettanut pieniä muutoksia komponenttien sijoitteluun ja kolmivaiheisen virransyötön vaatimat komponentit on päätetty sijoittaa kokonaan emolevyn yläosaan, joka sinänsä on toimiva ratkaisu. Prosessorikanta jää näin alemmaksi emolevyä, ja helpottaa coolerien kiinnittämistä kotelossa. Huomattavaa on myös se, että prosessorikannan ympäriltä löytyy suurempien coolerien kiinnittämiseen vaadittavat neljä reikää, vaikka yleisesti ottaen KT600-piirisarjallisista emolevyistä nämä reiät näyttäisivätkin puuttuvan.
Abit on päätynyt Intel-kokoonpanoista tuttuun +12V-virtaliittimeen pitääkseen jännitelinjat tasaisina. Kyseinen liitin löytyy kuvassa emolevyn alakulmasta. ATX-liitin vastaavasti on sijoitettu prosessorikannan yläpuolelle pystyasentoon, joka saattaa muodostaa ongelmia suurien siilien kanssa.
Abit KV7 – BIOS
Abitin käyttämä SoftMenu III on jo aiemmin todettu toimivaksi ratkaisuksi, eikä tee tälläkään kertaa poikkeusta. Väylätaajuutta voidaan säätää yhden megahertsin askelin 100 ja 250 megahertsin välillä. Väylätaajuus-AGP-PCI-kertoimia löytyy BIOS:sta neljä eri vaihtoehtoa: 3:2:1, 4:2:1, 5:2:1 ja 6:2:1.
Jännnitteiden nostovarat niin ikään ovat kattavahkot, sillä prosessorille syötettävää jännitettä voidaan nostaa 0,025 voltin askelin aina 2,325 volttiin asti ja muistijännitettä 2,5 ja 2,8 voltin välillä 0,5 voltin askelin (lukuun ottamatta puuttuvaa 2,75 voltin säätömahdollisuutta). Ylikellottajia varmasti ilahduttaa myös mahdollisuus säätää piirisarjan jännitettä vakiona olevasta 2,55 voltista 2,95 volttiin asti.
Onnistuneiden ylikellotussäätöjen jälkeen SoftMenu III ei onneksi kompastu onnettomiin muistisäätöihin. Vaikka kyseiset säädöt eivät olekaan ehkä kaikkein kattavimmat, yleisimmät ja tärkeimmät säätömahdollisuudet kuitenkin löytyvät:
- CAS Latency Time: 1,5; 2; 2,5 ja 3
- Bank Interleave: Disabled, 2 Way ja 4 Way
- Precharge to Active (Trp): 2, 3, 4, 5 ja 6
- Active to Precharge (Tras): 6, 7, 8 ja 9
- Active to CMD (Trcd): 2, 3, 4, 5 ja 6
PC Health -valikko ei tuota kovinkaan suuria yllätyksiä ja monitoroitavaa löytyy niin lämpötilojen, jännitteiden, kuin myös tuulettimien kierrosnopeuksien osalta. Välilehden yläosasta löytyy myös muutama erilainen säätömahdollisuus asettaa koneelle sammutuksia ja hälytyksiä sekä FanEQ-toiminto, jolla prosessorituulettimen kierrosnopeutta saadaan säädeltyä automaattisesti lämpötilan mukaan.
Abit KV7 – Ohjelmat
Abit toimittaa ajuri-CD:n mukana Winbond Hardware Doctor -ohjelman, jolla voidaan Windowsista tarkastella BIOS:n PC Health -välilehteä tarkemmin jännitteitä, lämpötiloja sekä tuulettimien kierrosnopeuksia.
Epox 8KRA2+ – Pakkaus
Epox pysyttelee Abitin tavoin mukana tulevien lisämateriaalien kanssa varsin peruslinjalla. Erilaisia ohjelappusia löytyy viisi: normaali ohjekirja, IDE-RAID- ja SATA-ohjekirjat, BIOS:n päivitys ja USDM-ohjekirja sekä pieni vihkonen, josta löytyy tietoa emolevyn komponenttisijoittelusta. Lisäksi pakkauksesta löytyy I/O-liittimien suojalevy, SATA- ja IDE-RAID-ajuridisketit sekä kuvasta puuttuva ajuri-CD.
Ultra ATA -kaapeleita Epox on päättänyt lisätä kylkiäisiksi kaksi kappaletta sekä tämän lisäksi diskettiasema- ja Serial ATA -kaapelit, Serial ATA -virta-adapterin, peliporttipaneelin ja kahdella liittimellä varustetun IEEE1394-paneelin korttipaikkaan.
Epox 8KRA2+
Epox pysyttelee 8KRA2+-mallinsa kanssa Abitista poiketen turvallisen tutuissa ratkaisuissa komponenttisijoittelun puolesta. Kuuden PCI-liittimen takia AGP- ja muistiliittimien välinen ongelma syntyy, virransyöttö sijaitsee prosessorikannan vasemmalta puolelta ja piirilevyn värikin näyttäisi olevan Epoxin muista emolevyistä tutun vihreä.
Muistiliittimiä löytyy kolme kappaletta, aivan kuten Abit KV7:ssäkin, mutta sen sijaan alakulma näyttäisi olevan huomattavasti mielenkiintoisemman näköinen liittimien ja laitepiirien takia. Toisin kuin Abit KV7, Epox 8KRA2+ on jo artikkelin kirjoitushetkellä Suomessa myynnissä muutamilla jälleenmyyjillä hinnan liikkuessa noin 120 euron tuntumassa.
I/O-liittimet ovat perustasoa kahdella PS/2-, rinnakkaisportti-, kahdella sarjaportti-, neljällä USB2.0-, ääni- ja RJ45-liittimillä.
Epox yleisesti ottaen panostaa huomattavan paljon emolevyjensä ominaisuuksiin, mutta harmittavasti ääniominaisuudet tuntuvat aina jäävän taka-alalle. Olisi positiivista nähdä esimerkiksi Abit KV7:n tapaiset ääniliittimet I/O-paneelissa tai erillisessä korttipaikkaan asennettavassa paneelissa.
Pystyasennossa oleva prosessorikanta on varsin lähellä emolevyn reunaa, joka hankaloittaa ruuvimeisselin kankeamisliikettä kotelon sisällä cooleria kiinnittäessä. Takapakkia tulee myös puuttuvista coolerin kiinnitysrei’istä kannan ympärillä, jolloin esimerkiksi suurinta osaa Swiftechin siilimallistosta ei voida tähän emolevyyn kiinnittää. Prosessorikannan keskeltä löytyy myös anturi, joka vääntyy automaattisesti prosessorin pohjaan kiinni.
Virransyöttö on kolmivaiheinen ja tämän vaatimien komponenttien vierestä löytyy ATX-liitin. Liittimen paikka ei ehkä käytön kannalta ole paras mahdollinen, mutta läheinen sijainti virransyöttöön pitää johtimet lyhyinä ja minimoi jännitehäviöt.
Epox 8KRA2+:n alareuna on monipuolisen näköinen ja silmään ottaa varmasti ensimmäisenä värikkäät IDE-liittimet sekä debug-näyttö. Kahta keltaista IDE-liitintä ohjaa VT8237-southbridge ja näiden vierestä löytyy musta diskettiasemaliitin. Kahta alempaa viininpunaista liitintä vastaavasti ohjaa erillinen HighPointin valmistama HPT372-piiri, joka samalla mahdollistaa RAID 0-, RAID 1- ja RAID 0+1 -tasot.
Kuten jo edellisellä sivulla totesimme, VIA VT8237 tukee Serial ATA -ominaisuuksia kahden liittimen turvin. Nämä liittimet Epox on päätynyt sijoittamaan vierekkäin keltaisten IDE-liittimien viereen. Yhteensä emolevyyn voidaan siis asentaa jopa kymmenen kovalevyä: kaksi SATA- ja kahdeksan PATA-kovalevyä.
IEEE1394- eli FireWire-ominaisuuksia ei VT8237 tue, joten nämä on jouduttu toteuttamaan erillisellä piirillä. HighPointin piirin ja PCI-liittimien välistä löytyykin erittäin yleinen VIA VT6307 -piiri ja heti tämän alapuolelta kaksi valkoista liitinkantaa, joihin korttipaikkaan asennettava paneeli voidaan kiinnittää.
Debug-näyttö koostuu kahdesta erillisestä merkkinäytöstä, joiden avulla ilmaistaan tietokoneen tila kahden kirjaimen tai/ja numeron avulla. Ongelmatilanteessa näytön koodin avulla voidaan etsiä ohjekirjasta vastaava koodi ja haarukoida ongelman syy.
Epox 8KRA2+ – BIOS
Epoxin käyttämästä AwadBIOS:sta löytyy kaikki tärkeimmät muisteihin vaikuttavat säätömahdollisuudet:
- DRAM CAS Latency: 1,5; 2; 2,5 ja 3
- Bank Interleave: 2 Bank, 4 Bank ja Disabled
- Precharge to Active (Trp): 2, 3, 4 ja 5
- Active to Precharge (Tras): 6, 8, 10 ja 12 (ei-DDR400-muisteilla: 5, 6, 7 ja 8)
- Actice to CMD (Trcd): 2, 3, 4 ja 5
- tWTR (ainoastaan DDR400-muisteja käytettäessä): 1, 2 ja 3
Epox on panostanut aiempien emolevyjensä kanssa ylikellotussäätöihin ja esimerkiksi nForce2-piirisarjaan perustuvasta mallistosta muodostui ehdotonta eliittiä tällä osa-alueella. KT600-piirisarjallinen 8KRA2+ ei tuota pettymystä, sillä väylätaajuutta voidaan nostaa 100 megahertsistä aina 250 megahertsiin asti ja kerrointakin voidaan nostaa 23:een asti.
Jännitesäädöt rajoittuvat prosessorin ja muistien jännitteisiin, joten AGP:n ja piirisarjan jännitteiden nostot jäävät haaveeksi. Prosessorille syötettävää jännitettä voidaan säätää 1,4 ja 1,8 voltin välillä 0,025 voltin askelin ja tästä ylöspäin aina kahteen volttiin asti hieman suuremmilla 0,05 voltin askelilla. Vastaavasti muistien jännitettä voidaan nostaa 0,1 voltin pykälin aina 3,2 volttiin asti.
PC Health -välilehdeltä ei mitään erikoisuuksia löydy: jännitteet, lämpötilat, tuulettimien kierrosnopeudet sekä mahdollisuudet asettaa varoituspiippauksia ja tietokoneen sammutus tietyssä lämpötilassa.
Epox 8KRA2+ – Ohjelmat
Epox 8KRA2+:n mukana tulee WinFlash-ohjelma, jolla nimensä mukaan BIOS voidaan päivittää suoraan Windowsista. Ohjelma toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että ensiksi tarkistetaan Epoxin palvelimelta uusien päivityksien saatavuus painamalla neljänä harmaana ympyränä näkyvästä ketjusta ylintä nappia. Jos uusi päivitys löytyy, painetaan seuraavaa nappia ja ladataan itse päivitys kovalevylle talteen. Tämän jälkeen, kun painetaan vielä viimeistä nappia, aloitetaan BIOS:n päivittäminen.
Klikkaa tästä nähdäksesi suuremman version ylemmästä kuvasta
Päivityksessä kestää noin 10-15 sekuntia ja tietokoneen uudelleenkäynnistämisen jälkeen BIOS pitäisi olla päivitettynä.
Epox toimittaa emolevyjensä mukana USDM-nimellä (Unified System Diagnostic Manager) kulkevan diagnostiikkaohjelman, jonka ensimmäiseltä välilehdeltä voidaan tarkkailla tuulettimien kierrosnopeuksia, kahdeksaa eri jännitelinjaa sekä prosessorin ja emolevyn lämpötiloja.
Toiselta välilehdeltä löytyy edellä mainittuihin kohtiin liittyen hälytysraja-arvot, joka ylittyessä tai alittuessa laukaisee hälytyksen. Tämän kaltaisten ohjelmien soisi lisääntyvän jatkossa emolevyjen mukana, sillä kovinkaan monen valmistajan tuotteiden mukana ei saa yhtä kattavaa ja helppokäyttöistä monitorointiohjelmaa.
Gigabyte GA-7VT600 1394 – Pakkaus
Muropaketin testipenkissä useampaan otteeseen vierailleen Gigabyten emolevyjen mukana ollaan totuttu näkemään oheismateriaaleja lähes liikaakin. Abitin ja Epoxin tapaan myös Gigabyte on päättänyt pitää KT600-piirisarjaan perustuvassa GA-7VT600 1394:ssä matalaa profiilia oheismateriaalimäärässä.
Mukana tulee ohjekirja, pika-asennusopas, ajuri-CD, tarra emolevyn komponenttisijoittelusta, tarra kotelon etuosaan, Ultra ATA -kaapeli, diskettiaseman kaapeli, kaksi Serial ATA -kaapelia, I/O-suojalevy sekä kahdella IEEE1394- ja USB2.0-liittimellä varustettu paneeli.
Mitään kovin kriittistä ei näyttäisi puuttuvan, mutta paketista olisi ollut mukava nähdä Serial ATA -kovalevyillä virta-adapteri, sillä niitä ei toimiteta kovalevyjen mukana.
Gigabyte GA-7VT600 1394
Heti itse emolevyn käsittelyn alkuun todettakoon, että Gigayteltä on saatavilla kolme eri mallia, jotka perustuvat VIA KT600 -piirisarjaan. Alla listattuna puuttuvat ominaisuudet nyt testissä olevaan malliston lippulaivana, GA-7VT600 1394:ään verrattuna:
- GA-7VT600-L: Serial ATA, kaksi USB2.0-porttia vähemmän, DualBIOS ja IEEE1394
- GA-7VT600: Verkko, Serial ATA, kaksi USB2.0-porttia vähemmän, DualBIOS, IEEE1394
Pikaisella katsauksella ainoastaan Gigabyte GA-7VT600-L löytyy Suomesta myynnistä hinnan ollen noin 120 euroa, aivan kuten edellisellä sivulla käsitellyn Epox 8KRA2+:nkin.
GA-7VT600 1394:n piirilevy on Gigabyten muiden emolevymallien tapaan väriltään tumman sininen ja osa liittimistä on värikoodattu räikeän värisiksi. Huomattavan leveässä piirilevyssä IDE-liittimet on sijoitettu kuvassa keskelle alas ja näiden alapuolelta löytyy vielä paikat kahdelle lisäliittimelle. Gigabyte on käyttänyt KT600-mallistossaan samaa piirilevyä kuin KT400-sarjassakin, mutta ei loppujen lopuksi ole päätynyt sijoittamaan vapaisiin paikkoihin IDE-RAID-liittimiä.
Diskettiaseman liitin löytyy oikeasta alareunasta samasta paikasta kuin ATX-liitinkin. ATX-liittimelle tämä ei ole kovinkaan hyvä paikka, koska pitkien johtimien takia jännitehäviötä pääsee helposti tapahtumaan, varsinkin kun emolevystä ei löydy Epoxin emolevyn tapaan +12V-lisävirtaliitintä.
Gigabyte GA-7VT600 1394:stä löytyy täysin samat I/O-liittimet kuin Epox 8KRA2+:stakin: kaksi PS/2-, neljä USB2.0-, kaksi sarjaportti-, rinnakkaisportti-, ääni ja RJ-45-liittimet.
Prosessorikanta on värikoodattu keltaiseksi ja sijaitsee lähellä emolevyn yläreunaa. Ylemmän kuvan oikeasta reunasta löytyy dippikytkinrivistö, jolla säädetään prosessorin kertoimia. Gigabyten olisi syytä siirtyä täysin dippikytkinvapaaseen suunnitteluun ja mahdollistaa prosessorin kertoimen vaihdon BIOS:sta.
VIA KT600 -piirisarja on sijoitettu erittäin lähelle prosessorikantaa, ja jos tarkoituksena on vaihtaa piirisarjalle esimerkiksi blokki vesijäähdytystä varten, en näe lainkaan epätodennäköisenä etteikö yhteensopivuusongelmia saattaisi syntyä. Vakiona piirisarjaa jäähdyttää noin senttimetrin korkuinen siili ilman tuuletinta. Abitin tavoin prosessorikannan ympäriltä ei löydy neljää joidenkin coolerien kiinnittämiseen vaadittavaa reikää.
Emolevyn oikeassa alareunassa ei piirilevyä paljon näy, sillä pinta on täynnä piirejä, liittimiä ja erilaisia pintaliitoskomponentteja. KT400-sarjan piirilevystä antaa viitteitä myös tyhjät oheislaitepiiripaikat Serial ATA- sekä IDE-RAID-piireille. Serial ATA -piiri on jäänyt turhaksi suoraan VT8237:ään integroitujen ominaisuuksien takia ja tämän tukemat kaksi liitintä löytyvätkin southbridgen oikealta puolelta.
IEEE1394- eli FireWire-ominaisuudet hoitaa Epox 8KRA2+ -emolevyn tapaan VIA VT6306 -piiri, jonka paneelin vaatimat liitäntäpinnit sijaitsevat alareunassa. Emolevyltä ei löydy kuin neljä USB2.0-liitintä ja VT8237 kuitenkin tukee kuutta, joten loput kaksi saadaan käyttöön erillisellä korttipaikkaan asennettavalla lisäpaneelilla, joka kiinnitetään kuvassa keltaisina näkyviin liitinkantoihin.
Vierekkäin olevat kaksi BIOS-piiriä hoitavat Gigabyten mainostaman DualBIOS-ominaisuuden, josta on hyötyä esimerkiksi viruksen sekoittaessa BIOS:n tai piirin päivityksen epäonnistuttua. DualBIOS:n avulla voidaan käyttää tois’sijaista BIOS-piiriä ja palauttaa tämän avulla ensisijainen BIOS-piiri toimintakuntoon.
Gigabyte GA-7VT600 1394 – BIOS
Gigabyten aiemmissa emolevyissä BIOS:n säätömahdollisuudet ovat olleet kiitettävää tasoa, mutta jännitteen nostovarat ovat olleet aivan liian niukat ylikellottamista silmällä pitäen.
GA-7VT600 1394:ssä väylätaajuutta voi nostaa aina 250 megahertsiin asti ja muistien kertoimia neljän eri vaihtoehdon turvin: DDR200, DDR266, DDR333 ja DDR400. Ylikellotusmahdollisuudet kaatuvat jälleen kerran huonoihin jännitesäätöihin, sillä Vcoren nostomahdollisuus rajoittuu kolmeen vaihtoehtoon: +5%, +7,5% ja +10%. Vakiona 1,65 voltin käyttöjännitettä käyttävälle prosessorille tämä tarkoittaa seuraavia jännitteitä: ~1,73 V; ~1,78 V ja ~1,82 V. AGP- ja muistijännitteillä löytyy niin ikään kolme eri säätömahdollisuutta, AGP:lle 1,6 V; 1,7 V sekä 1,8 V ja muisteille vastaavasti 2,6 V; 2,7 V sekä 2,8 V.
Ylikellotustesteissä kuitenkin havaittiin vakavia ongelmia, sillä kun käytettiin 166 megahertsin väylätaajuudella toimivaa AMD Athlon XP 2500+ -prosessoria, PCI/AGP-jakaja pysyi tiukasti 5/2/1:ssä ja vaikka väylätaajuus nostettiin 200 megahertsiin, ei kerroin muuttunut automaattisesti 6/2/1:een. Tästä syntyi se ongelma, että PCI- ja AGP-väylä nousivat liikaa.
Lisää harmaita hiuksia sai aikaan mukana tullut BIOS-versio, jolla kokoonpano oli uskomattoman epävakaa, kun muisteja ajettiin DDR400-asetuksilla. Gigabyten insinöörin kanssa useiden tuntien pähkäilyjen tuloksena sain käyttöön MG2-versiollisen beta-BIOS:n, jolla suurin osa ongelmista saatiin korjattua. Testit saatiin kyllä ajettua läpi, mutta satunnaista kaatuilua tapahtui edelleen.
Gigabyte on piilottanut muistiasetukset BIOS:n päävalikosta ja ne saa esiin CTRL + F1 -näppäinyhdistelmällä. Asetukset ovat kattavat ja hyvin samanlaiset kuin Abit KV7 -emolevyssä.
Myöskään PC Health -välilehden alta ei paljastu mitään kovin erikoisia monitorointimahdollisuuksia.
Gigabyte GA-7VT600 1394 – Ohjelmat
Gigabyte GA-7VT600 1394:n mukana tulee muutamia käytännöllisiä apuohjelmia, joista ensimmäisenä mainittakoon EasyTune 4, jolla voidaan muun muassa nostaa väylätaajuutta ja säätää AGP- ja PCI-väyliä – ainakin teoriassa. Ylikellottaessa PCI- ja AGP-väylien säädöt kun eivät toimineet, väylätaajuus sen sijaan toimi moitteetta.
Ohjelman vasemmasta reunasta H-kirjaimesta aukeaa myös valikko, jossa näkyy muutamat jännitelinjat, tuulettimien kierrosnopeudet sekä prosessorin lämpötila. Alempana olevasta S-kirjaimesta vastaavasti aukeaa valikko, jossa voidaan asettaa tuulettimille sekä lämpötiloilla raja-arvoja hälytyksille.
Toinen hyödyllinen ohjelma on @BIOS, jolla voidaan päivittää BIOS suoraan Windowsista. Kuten Epoxinkin vastaavalla ohjelmalla, myös @BIOS:lla uusimman BIOS-version voi hakea Internetin välityksellä ja päivittää napin painalluksella.
Viimeisenä ohjelmana mukana tulee Face Wizard, jolla BIOS:n latauksen yhteydessä halutessa näkyvä kuva voidaan vaihtaa oman mielen mukaan. Valitettavasti emme ehtineet testaamaan tämän ohjelman toimivuutta pintapuolisen katsauksen lisäksi.
Albatron KX18D Pro II – Pakkaus
Siirryttäessä VIA KT600 -piirisarjallisista emolevyistä NVIDIA nForce2 Ultra 400 -piirisarjallisiin, ensimmäisenä käsittelyyn pääsee Albatronin KX18D Pro II -emolevy. Albatron ei ole aiemmin testaamillamme emolevyillä loistanut kovin kirkkaasti mukana tulevan oheismateriaalin monipuolisuudella, mutta nyt testattava emolevy näyttäisi tekevän poikkeuksen.
Paperimateriaalina mukana tulee ohjekirja, SATA-ohjekirja sekä pika-asennusopas. Mukana tulee lisäksi tarra, ajuri-CD, äänipaneeli, kaksi Ultra ATA -kaapelia, Serial ATA -kaapeli, Serial ATA -virta-adapteri sekä kaksiliittimellinen IEEE1394- ja neliliittimellinen USB2.0-paneeli. Ajuri-CD:ltä ei mitään kovin mielenkiintoisia ohjelmia löydy ja lähinnä tarjonta rajoittuukin tarvittaviin ajureihin ja PC Cillin 2003 -ohjelmaan. Korttipaikkaan asennettavasta äänipaneelista löytyy liittimet mikrofonille, kuulokkeille, SPDIF-ulostulolle koaksaalina ja optisena sekä SPDIF-sisääntulolle koaksaalina.
Albatron KX18D Pro II
Testasimme Muropaketissa muutamia kuukausia sitten Albatronin nForce2-piirisarjallisen ja Micro-ATX-kokoisen KM18G Pro -emolevyn ja nyt testattava isoveli on hyvin samanlainen komponenttisijoittelun sekä värikirjon puolesta. Artikkeli Albatron KM18G Pro -emolevystä löytyy alla olevasta osoitteesta:
PCI-liittimiä löytyy kuusi kappaletta ja näiden yläpuolelle on sijoitettu AGP8X-liitin, josta löytyy erittäin hyvin suunniteltu lukitusmekanismi. AGP-liittimen ympäriltä löytyy muovinen kehikko, joka taakse vedettynä mahdollistaa näytönohjaimen painamisen liittimeen paikoilleen. Tämän jälkeen muovinen kehikko vain lykätään eteenpäin, jolloin näytönohjain lukittuu tukevasta kiinni.
Muistiliittimiä löytyy nForce2-emolevyistä tuttuun tapaan kolme, joista kaksi on värikoodattu vihreiksi ja kolmas violetiksi. AGP-liittimen ja muistiliittimien läheisestä sijainnista syntyviä ongelmia tuskin tarvitsee enää tässä vaiheessa artikkelia kerrata.
NForce 2 Ultra 400:n tukemat kaksi IDE-liitintä on sijoitettu kuvassa muistiliittimien alapuolelle ja diskettiasemaliitin vastaavasti IDE-liittimien oikealle puolelle. Erillisellä piirillä toteutettuja IDE-RAID-ominaisuuksia Albatron ei ole päätynyt käyttämään tässä emolevymallissaan.
Nopealla katsauksella Albatron KM18D Pro II -emolevyä ei ainakaan toistaiseksi löydy minkään suomalaisen jälleenmyyjän tuotelistoilta. Albatron oli kauan tuntematon merkki Suomessa, mutta onneksi varsinkin viimeisen puolen vuoden aikana taiwanilaisvalmistajan tuotteita on alkanut näkyä Suomessa myynnissä. Toivottavasti sama tahti jatkuu myös jatkossa.
Albatronin I/O-liitinrivistöstä ei mitään ihmeellisyyksiä löydy: kaksi PS/2-, kaksi USB2.0-, RJ-45, rinnakkaisportti-, sarjaportti-, peliportti- sekä ääniliittimet. Toinen sarjaporttiliitinpaikka on jätetty kokonaan käyttämättä ja paikalta löytyy ainoastaan muovinen suojalevy.
Musta/sinipainotteisesta alareunasta löytyy ylhäältä MCP-T-southbridge ja tämän alapuolelta suurehkona piirinä Silicon Imagen Sil3112ACT144, joka ohjaa kahta Serial ATA -liitintä. Liittimet sijaitsevat itse piirin alapuolella vierekkäin. Muistutuksena mainittakoon, että MCP- ja MCP-T-piirien iäkkyyden vuoksi nForce2-sarjan kaikissa emolevyissä mahdolliset SATA-ominaisuudet on jouduttu toteuttamaan erillisellä piirillä, koska ominaisuuksia ei löydy southbridgeistä.
Serial ATA:n sijaan MCP-T:stä löytyy IEEE1394-ominaisuudet kahden portin turvin ja liittimet näille löytyvätkin kuvassa vasemmasta reunasta, aivan emolevyn alareunassa kahtena pinnirykäelmänä. Loput USB2.0-liittimet vastaavasti saadaan käyttöön IEEE1394-liitinten oikealta puolelta löytyvien liitäntäpinnien avulla.
Emolevyn oikeasta reunasta löytyy myös neljällä dippikytkimellä varustettu laatikko, jolla ohjataan Serial ATA -piiriä (käytössä / ei käytössä), Voice Genietä sekä BIOS Mirroria. Voice Genie on Epoxin debug-näytön tapainen mielenkiintoinen ominaisuus, joka ilmoittaa joko saksaksi, englanniksi, kiinaksi tai japaniksi kokoonpanossa havaittuja ongelmia.
Prosessorikanta on sijoitettu pystyasentoon ja aivan emolevyn yläreunaan, joten emolevyn ollessa paikoillaan kotelossa, coolerin kiinnittäminen saattaa muodostua ongelmalliseksi. Prosessorikannan ympäriltä ei löydy neljää reikää joidenkin coolerien kiinnittämiseksi, mutta kuvassa kannan alapuolelta sen sijaan löytyy kaksivaiheisen virransyötön vaatimat komponentit. ATX-liitin on sijoitettu kirjaimellisesti komponenttien keskelle ja minimoi näin jännitehäviöt.
Piirisarjan päältä löytyy alumiininen siili varustettuna 40 millimetrin tuulettimella, joka kiinnittyy AGP-liittimen läheltä löytyvään kolmipinniseen virtaliittimeen. Cooleri sekä sen alta paljastuva NVIDIA nForce2 Ultra 400 -piirisarja on asetettu muiden nForce2-emolevyjen tapaan 45 asteen kulmaan emolevyn reunoihin nähden.
Perehdytään vielä hetkeksi BIOS Mirror -ominaisuuden pariin, joka mainittiinkin jo muutama kappale sitten. Ominaisuus on hyvin samanlainen kuin Gigabyten DualMirror-ominaisuus ja tämän vaatimat kaksi BIOS-piiriä on sijoitettu emolevyn vasempaan reunaan PCI-liittimien viereen.
Syitä on useita BIOS-piirin sekoamiselle, mutta normaalikäytössä tällainen on erittäin harvinaista. Paljon BIOS:ia päivittäville joskus voi kuitenkin käydä huono tuuri, jolloin ensisijainen piirin päivitys epäonnistuu esimerkiksi sähkökatkon takia. Tällaisessa tilanteessa avuksi voidaan ottaa BIOS Mirrorin tois’sijainen piiri, käynnistää tietokone tämän avulla ja päivittää ensisijainen piiri jälleen toimintakuntoon.
Albatron KX18D Pro II – BIOS
Albatron KM18D Pro II pysyttelee BIOS-säätöjen puolesta muiden emolevyjen kanssa suurin piirtein samalla tasolla. Lähinnä muistiasetuksia käsittelevältä välilehdeltä löytyy ylhäältä mahdollisuus säätää väylätaajuutta aina 300 megahertsiin asti yhden megahertsin pykälin.
Seuraavana mielenkiintoisena kohteena on muistikertoimet, joita löytyy erittäin runsaasti: 1; 1,2; 1,33; 1,5; 1,6; 1,66; 2; 2,4; 2,5; 2,66; 3; 3,33 ja 4. 4-kerroin on varsin ylimitoitettu, sillä esimerkiksi 200 megahertsin väylätaajuutta käyttävällä prosessorille, muistien kellotaajuudeksi muodostuisi hulppeat 400 megahertsiä (800 MHz DDR). Tämän alapuolelta löytyy myös näyttö, joka näyttää muistien kerrointa vaihtaessa syntyvän kellotaajuuden.
Itse muistiasetukset rajoittuvat neljään valintaan:
- T(RAS): 1 -> 15
- T(RCD): 1 -> 7
- T(RP): 1 -> 7
- CAS Latency: 2; 2,5 ja 3
Jännitesäädöt ovat vähintäänkin järisyttävät, sillä prosessorille syötettävää jännitettä voidaan säätää jopa 2,65 volttiin asti! Ehkä pientä yliarviointia Albatronilta, mutta parempi tämäkin kuin liian niukat nostovarat.
AGP-jännitteelle löytyy neljä vaihtoehtoa: 1,5 V; 1,6 V; 1,7 V ja 1,8 V, muisteille niin ikään neljä vaihtoehtoa: 2,7 V; 2,75 V; 2,8 V ja 2,85 V sekä viimeisenä piirisarja AGP:n ja muistijännitteiden tapaan neljän vaihtoehdon turvin: 1,6 V; 1,7 V; 1,8 V ja 1,9 V.
PC Health -välilehdeltä ei mitään erikoista löydy, joskin muistien jännitteet olisi mukava nähdä suoraan tästä listasta.
Shuttle AN35N-Ultra – Pakkaus
Shuttle ei ole kovinkaan tunnettu valmistaja Suomessa, eikä emolevyjä ole saatavilla laajasti. Ulkomailla Shuttle on kuitenkin niittänyt mainetta edullisilla emolevymalleilla. NForce2 Ultra 400 – piirisarjaan perustuva AN35N-Ultra jatkaa tätä perinnettä, ja ensimmäiset merkit on nähtävissä paketin aukaisun jälkeen. Emolevyn lisäksi paketista kun ei löydy mitään muuta kuin ohjekirja, ajuri-CD, Ultra ATA- ja diskettiasemakaapeli sekä I/O-liitinsuoja.
Shuttle AN35N-Ultra
Shuttlen siniseltä piirilevyltä löytyvien komponenttien määrä on varsin niukka, ja varsinkin kuvassa vasen alakulma loistaa tyhjyydellään. PCI-liittimiä löytyy viisi kappaletta, mutta AGP-liitin muodostaa tästä huolimatta ongelman muistiliittimien kanssa. Ylimmän PCI- ja AGP-liittimen väliin jää tyhjää tilaa. Itse olisin nähnyt paremmaksi vaihtoehdoksi laskea AGP-liitintä, jolloin muistikampoja voitaisiin vaihtaa pitkänkin näytönohjaimen ollessa paikoillaan. Toisaalta, jos paikalla olisi kuudes PCI-liitin, jäisi se käyttämättä, jos käytössä olisi esimerkiksi GeForce FX 5800 Ultra- tai GeForce FX 5900 Ultra -näytönohjain, joka vaatii kaksi korttipaikkaa suurehkon jäähdytysratkaisun takia.
IDE-liittimet on sijoitetut normaaleille paikoille emolevyn oikeaan reunaan ja näiden yläpuolelta löytyy diskettiasema- sekä ATX-liitin. Henkilökohtaisesti pidän ATX-liittimen sijoittamista kyseiselle paikalle järkevänä, varsinkin kun erillinen +12V-virtaliitin virransyötön lähellä pitää jännitelinjat tasaisina.
Kappaleen loppuun mainittakoon vielä, että Shuttle valmistaa myös nForce 400 -piirisarjaan perustuvaa Shuttle AN35N-400 -emolevymallia, joka ei eroa isoveljestään kuin piirisarjan osalta.
Perusemolevynä AN35N-Ultran I/O-liittimet ovat myös perustasoa: kaksi PS/2-, kaksi sarjaportti-, rinnakkaisportti-, peliportti-, ääni-, kaksi USB2.0- ja RJ-45-liittimet. Suurena miinuksena USB2.0-liittimiä saadaan tällä emolevyllä käyttöön vain kaksin kappalein, sillä mukana ei tule erillistä paneelia korttipaikkaankaan.
AN35N-Ultran alalaita on lähinnä huvittavan tyhjä, sillä halvemman ja samalla myös ominaisuuksiltaan köyhemmän MCP-southbridgen lisäksi alalaidasta ei löydy kuin USB2.0-liitinpaneeleilla liitinkannat sekä pinnirivistö virta- ja reset-kytkimille ja muun muassa virta- ja kovalevyledeille.
Kahden USB2.0-liitinkannat vasemmalta puolelta löytyy paikat kahdelle muulle liitinkannalle, mutta näihin ei ole vaivauduttu pinnejä asettamaan. Tosin nykyisetkin kaksi jäävät käyttämättä, koska paketista ei löydy USB2.0-paneelia.
Prosessorikanta on sijoitettu Albatronin ja Epoxin emolevyjen tapaan erittäin lähelle emolevyn yläreunaa. Plussaa puolestaan emolevy saa siitä, että kannan ympäriltä löytyy joidenkin siilien vaatimaa neljää kiinnitysreikää, ja ettei kannan ympärillä ole lähellä korkeita komponentteja estämässä coolerin kiinnitystä.
Kolmivaiheisen virransyötön vaatimat komponentit on sijoitettu hieman alemmas ja näiden lähettyville jo aiemmin mainittu +12V-virtaliitin. Northbridgeä jäähdyttää kohtalaisen kookas siili ilman tuuletinta, joka on hyvä ratkaisu perusemolevyyn melun minimoimiseksi.
Shuttle AN35N-Ultra – BIOS
Vaikka kyseessä onkin peruskäyttöön suunnattu emolevy, löytyy BIOS:sta kuitenkin kohtalaisen hyvät lähtökohdat ylikellotukseen. Prosessorille syötettävää jännitettä voidaan säätää 0,025 voltin askelin 1,1 ja 1,85 voltin välillä. Kun valikosta asetetaan päälle ”CPU Vcore Abovve 1.85V” -kohta, voidaan jännitettä nostaa aina kahteen volttiin asti.
Muisteille ja AGP-väylällä molemmille on valittavana ainoastaan kaksi vaihtoehtoa: muisteille 2,5 V; 2,6 V ja 2,7 V ja AGP:lle 1,5 V; 1,55 V ja 1,6 V.
Muistisäädöt eivät petä:
- Väylätaajuutta mahdollisuus nostaa 250 megahertsiin asti yhden megahertsin askelin (ei 124, 126, 149, 151, 176, 201, 212, 224 ja 266 MHz:n säätöjä)
- Memory Frequency: 50%, 60%, 66%, 75%, 80%, 83%, 100%, 120%, 125%, 133%, 150%, 166% ja 200%
- T(RAS): 1 -> 15
- T(RCD): 1 -> 7
- R(RP): 1 -> 7
- CAS Latency: 2; 2,5 ja 3
PC Health -valikon monitorointimahdollisuudet ovat erittäin kattavat, sillä eri jännitelinjoja löytyy yhdeksän ja lämpötiloja sekä tuulettimien kierrosnopeuksia kumpaakin kolme. Muista testissä olleista emolevyistä poiketen prosessori- ja ”system”-lämpötilojen lisäksi listasta löytyy myös PWM-lämpötila, jonka anturi sijaitsee virransyötön lähellä.
Testikokoonpano
Testeissä käytettiin 166 megahertsin väylätaajuudella toimivaa AMD Athlon XP 2500+ -prosessoria, kahta 256 megatavun Kingston HyperX PC3500 -muistikampaa ja Gigabyten Radeon 9600 Pro -näytönohjainta. VIA KT600 -piirisarjaan perustuvissa emolevyissä käytettiin DDR333- ja 2-6-2-2-muistiasetuksia, nForce2 Ultra 400 -emolevyissä vastaavasti DDR400- ja 2-5-2-2-asetuksia.
Käyttöjärjestelmäksi valittiin Windows XP, johon asennettiin kaikilla alustoilla DirectX 9.0-, Catalyst 3.6 & Control Panel-, DivX 5.03 -ajurit. VIA KT600 -piirisarjallisia emolevyjä käytettäessä asennettiin lisäksi VIA Hyperion 4-in-1 v4.48 -ajuripaketti ja vastaavasti NVIDIA nForce2 Ultra 400 -piirisarjallisia nForce 2.45 -ajuripaketti.
Testikokoonpano:
- AMD Athlon XP 2500+
- 2 kpl Kingston HyperX PC3500 256MB
- Gigabyte Radeon 9600 Pro
- Maxtor 30 GB 5400 rpm
- Antec 400W
- LG 52X
- Abit KV7 (VIA KT600)
- Albatron KX18D Pro II (NVIDIA NF2 Ultra 400)
- Epox 8KRA2+ (VIA KT600)
- Gigabyte GA-7VT600 1394 (VIA KT600)
- Shuttle AN35N-Ultra (NVIDIA NF2 Ultra 400)
- Windows XP
- DirectX 9.0
- VIA Hyperion 4-in-1 v4.48
- NVIDIA nForce v2.45
- ATI Catalyst 3.6 & Control Panel
Useat emolevyvalmistajat ovat sortuneet väylähuijaukseen, jolloin vakioväylätaajuus saattaa olla jopa useita megahertsejä korkeampi, mitä sen oikeasti pitäisi olla. Tällä yritetään kalastella muun muassa sivustojen artikkeleissa muita valmistajia parempia testituloksia.
Emme luonnollisestikaan sulata tällaista toimintaa, joten tarkastimme ennen emolevyjen testaamista kaikkien emolevyjen vakioväylätaajuudet. Epoxin vakioväylätaajuus oli itseasiassa hieman vakiota alhaisempi, eikä muutenkaan mitään pahoja väylähuijausyrityksiä näytä olevan – lukuun ottamatta Abittia.
Abit vetää kunnon pohjat väylähuijauksessa, sillä vakioväylätaajuus oli testatessa jopa 168,37 megahertsiä! Päätimme nostaa väylätaajuuden 167 megahertsiin, siinä toivossa että oltaisiin saatu noin 167 megahertsin väylätaajuus käyttöön, mutta yllätykseksi väylätaajuus nousikin yli 169 megahertsin. Näyttää siis, että oikea väylätaajuus on noin kaksi megahertsiä BIOS:n lukemaa korkeampi. Jotta Abit ei olisi röyhkeällä väylähuijauksella päässyt hyötymään muihin valmistajiin nähden, laskimme väylätaajuuden BIOS:sta 164 megahertsiin, jolloin Windowsista tarkistaessa WCPUID näytti väylätaajuudeksi 166,37 megahertsiä.
Testitulokset – Pelitestit
3DMark03:ssa (build 330) emolevyjen erot jäävät hyvin pieniksi, eikä parhaiten ja huonoiten pärjänneen mallin välille jää kuin reilun 70 3DMarkin ero. Abitin ja Epoxin tulokset ovat täysin samat, mutta Gigabyte saa napattua muihin KT600-emolevyihin pienen eron. NForce2 Ultra 400 -piirisarjalla saavutetaan 40-50 3DMarkin hyöty Gigabyteen verrattuna.
3DMark2001 SE:ssä (build 330) syntyy hieman enemmän eroja, mutta pääpiirteissään tulokset ovat 3DMark03:n kanssa vastaavat. KT600-piirisarja jää emolevystä riippuen kolmesta viiteen prosenttia jälkeen.
Unreal Tournament 2003:n Bot-osiossa erot kasvavat entisestään ja parhaiten ja huonoiten pärjänneiden emolevyjen välinen ero kasvaa noin 13 prosenttiin. Gigabyten emolevy pärjää muita KT600-emolevy paremmin ja kirii nForce2 Ultra 400:n kaulan noin 10 prosenttiin.
Flyby-osiossa erot jälleen kavenevat, mutta nForce2 Ultra 400 -emolevyt pitävät edelleen kiinni johtoasemasta ruudunpäivityksen ollessa kolmesta viiteen fps:ää nopeampaa.
Testitulokset – Hyötyohjelmatestit
SiSoft Sandra 2003:n CPU Arithmetic -testin ALU- ja FPU-osioiden erot eri emolevyjen välillä ovat hyvin pienet. FPU:ssa Abit nappaa parhaimman tuloksen, Epoxin ja Shuttlen tullessa heti perässä. Yllättäen pelitesteissä hyvin pärjännyt Gigabyte putoaa viimeiseksi.
ALU:ssa erot ovat niin ikään erittäin pienet, mutta nForce2 Ultra 400 -piirisarjalliset emolevyt saavat kirittyä parhaimmat tulokset. FPU:ssa ero parhaimman ja huonoimman emolevyn välillä on vajaa kaksi prosenttia ja vastaavasti ALU:ssa ainoastaan noin puoli prosenttia.
Muistien kaistanleveyttä testatessa Albatronin ja Shuttlen nForce2 Ultra 400 -piirisarjalliset emolevyt nappaavat kärkipaikat kaksikanavaisen muistiohjaimen ansiosta. Ero edellä mainittujen emolevyjen sekä Epoxin ja Abitin välillä heittelee 15 ja 17 prosentin välillä. Todellisen yllätyksen tekee Gigabyte, joka pääsee erittäin lähelle nForce2 Ultra 400 -emolevyjen tuloksia. Gigabyte jää jälkeen vain vajaa kaksi prosenttia huonommilla tuloksilla.
PCMark2002:ssa prosessorin nopeutta testatessa erot ovat hieman suuremmat kuin SiSoft Sandra 2003:lla, mutta parhaiten ja huonoiten pärjänneiden emolevyjen välinen ero pysyttelee kolmessa prosenttissa.
Myös muistitesti näyttää tuloksien osalta hyvin samanlaiselta Sandran kanssa ja ääripäiden välille muodostuu eroa suunnilleen 15 prosenttia. Gigabyte on saanut jostain kaivettua Turbo-vaihteen, sillä se ottaa eroa muihin KT600-emolevyihin verrattuna lähemmäs 10 prosenttia jääden kärjestä vain nelisen prosenttia.
Piin likiarvoa laskettiin Pifastin ja SuperPI:n kanssa, joista ensimmäisellä tulokset eivät yllätä, sillä nForce2 Ultra 400:lla saavutetaan noin yhdeksän prosentin hyöty KT600:aan verrattuna. Gigabyte jää kärjestä noin kuusi prosenttia.
SuperPI:ssä tulokset ovat hyvin samanlaiset: ääripäiden välinen ero on noin yhdeksän prosenttia ja Gigabyte jää Albatronin ja Shuttlen 54 sekunnin tuloksista vajaalla kuudella prosentilla.
Wav-paketin pakkaus Ogg-muotoon ei tuota eroa käytännössä lainkaan, mutta vastaavasti pakatessa samainen tiedosto RAR-muotoon, alkaa erot näkyä. NForce 2 Ultra 400 -piirisarjalla Wav-tiedosto pakkautuu 14 prosenttia nopeammin Abitin ja Epoxin KT600-emolevyihin verrattuna. Gigabyte jää kärjestä jälkeen seitsemän prosenttia hitaammalla pakkausajalla.
FlaskMPEG:llä käännettiin vajaan 400 megatavun kokoinen AVI-tiedosto DivX 5.03 -muotoon ja mitattiin kääntämiseen kulunut aika. Albatron ja Shuttle saavat käännettyä tiedoston 762 sekunnissa, joka on reilut neljä prosenttia parempi tulos kuin seuraavaksi tulleen Gigabyten 794 sekunnin tulos. Abit ja Epox jäävät pitämään peräpäätä reilut seitsemän prosenttia kärkituloksia huonommilla tuloksilla.
Viimeisenä testiohjelmana käytettiin Cinebench 2003:sta, jolla testattiin emolevyjen nopeuksia renderöinnissä. Erot jäävät tämän testiohjelman perusteella pieniksi, eikä Gigabyte jää kuin kaksi pistettä kärkituloksesta ja loputkin KT600-emolevyt ainoastaan neljä.
Ylikellotustestit
Katso isompana WCPUID & SuperPI
Ensimmäisenä testasimme nForce2 Ultra 400 -piirisarjaan perustuvien emolevyjen väylätaajuudenkestoa ja asetimme testipenkkiin Albatron KX18D Pro II:n. Kyseisestä emolevystä löytyy BIOS:ssa mahdollisuus nostaa piirisarjan jännitettä 1,6 voltista aina 1,9 volttiin asti. Ensimmäinen etappi 200 megahertsissä ei tuottanut ongelmia, joten jatkoimme nostoa viiden megahertsin pykälin 245 megahertsiin, joka tuotti grafiikkavirheitä Windowsissa eikä WCPUID-kuvaa saatu napattua talteen.
Kun väylätaajuus laskettiin 245 megahertsistä 241 megahertsiin, saatiin kuva vihdoin napattua. SuperPI saatiin ajettua läpi miljoonan desimaalin tarkkuudella 237 megahertsin väylätaajuudella. Piirisarjan jännitteen nostaminen ei tuottanut tulosta, eikä väylätaajuutta näin saatu hivutettua enää ylöspäin.
Shuttlen emolevyllä ei päästy aivan yhtä hyviin tuloksiin kuin Albatron KX18D Pro II:lla. 200 megahertsin merkkipaalu ohitettiin ongelmitta, mutta 215 megahertsiä tuotti jo vaikeuksia. Tästä kun laskettiin 210 megahertsiin, saatiin WCPUID-kuva tallennettua, mutta vakaus ei riittänyt SuperPI:n ajamiseen. Kolmen megahertsin laskulla saavutettiin lopulta vakaa kellotaajuus.
Katso isompana WCPUID & SuperPI
Seuraavaksi testipenkkiin asetettiin VIA KT600 -piirisarjallinen Abit KV7, josta löytyy BIOS:sta myös mahdollisuus nostaa piirisarjan jännitettä 2,55 voltista 2,95 volttiin. Ylikellotukset aloitettiin nostamalla piirisarjan jännite samantien 2,75 volttiin, jolla ensimmäiset grafiikkavirheet ja kaatumiset alkoivat BIOS:sta säädettäessä väylätaajuus 236 megahertsiin. Nostimme jännitettä 0,1 volttia, jolla päästiin hieman pidemmälle ja lopulta 243 megahertsin kohdalla jouduttiin nostamaan jännite 2,95 voltin ääriasentoon.
2,95 voltin jännitteellä 247 megahertsin säätö BIOS:sta tuotti WCPUID-kuvan ottamisen mahdottomaksi, joten laskimme megahertsin pykälin väylätaajuutta 244 megahertsiin, jolla lopulta saatiin napattua korkein WCPUID-kuva Abit KV7 -emolevyllä. Väylähuijauksen ansiosta oikea väylätaajuus oli tällöin 246,79 megahertsiä. Tällä väylätaajuudella ei SuperPI:tä saatu ajettua läpi, vaan jouduttiin turvautumaan BIOS:n 242 megahertsin pykälään, jolloin oikea väylätaajuus oli 244,80 megahertsiä.
Epox 8KRA2+:sta ei valitettavasti löydy mahdollisuutta nostaa piirisarjan jännitettä, joten emme odottaneetkaan pääsevämme lähellekään Abit KV7:n tasoisia tuloksia. Väylätaajuuden nostaminen aloitettiin rauhallisemmin 200 megahertsistä viiden megahertsin askelin. 230 megahertsiä ei enää suostunut boottaamaan, joten aloitimme väylätaajuuden laskemisen. Lopputuloksena WCPUID-kuva saatiin tallennettua 255,27 megahertsin ja SuperPI ajettua läpi 219 megahertsin väylätaajuudella.
Gigabytellä odotukset laskettiin 200 megahertsiin, koska PCI/AGP-jakaja pysyi tiukasti 5-2-1:ssä. Pettymykseksi edes 200 megahertsin väylätaajuus ei osoittanut mitään heräämisen merkkejä kokoonpanossa, joten jouduimme laskemaan väylätaajuuden BIOS:sta aina 190 megahertsiin asti, jolloin WCPUID-ohjelmasta saatiin kuvankaappaus tallennettua kovalevylle. SuperPI suostui menemään läpi 188 megahertsin väylätaajuudella.
Gigabyten tulos ei todellakaan vaikuta kovin hyvältä, mutta onneksi Gigabyteltä on luvassa ensi maanantaina (25.8.2003) uusi BIOS-päivitys, josta pitäisi löytyä mahdollisuus säätää PCI/AGP-jakajaa.
Ohessa vielä taulukko emolevyjen ylikellotustuloksista. OK tarkoittaa tulosta, jolla SuperPI on saatu ajettua läpi ja WCPUID vastaavasti väylätaajuutta, jolla WCPUID-kuva on saatu tallennettua kovalevylle. Tulokset on pyöristetty lähimpään kokonaislukuun.
Taulukosta on selvästi havaittavissa, että ylikellotusta silmällä pitäen Abitin tai Albatronin emolevymalli ovat parhaimmat vaihtoehdot. Tosin täytyy pitää mielessä, että Epoxin tulokset on ajettu piirisarjan jännitteen ollessa vakiossa, joten pienten kolvailujen tuloksena tästä emolevystä saattaisi saada hyvän kumppanin ylikellotussessioihin.
Loppusanat
VIA KT600 -piirisarja vaikuttaa speksien pohjalta ehkä hieman vanhanaikaiselta puuttuvan kaksikanavaisen muistiohjaimen takia, joka vastaavasti löytyy sen pahimmasta kilpailijasta, NVIDIA nForce2 Ultra 400:sta. Tulokset kuitenkin osoittavat KT600-emolevyjen suorituskyvyn olevan sillä tasolla, ettei sen pitäisi vaikuttaa kovinkaan paljon ostopäätöstä tehdessä.
Edellä mainittujen piirisarjojen parina käytettävät VT8237-, MCP- ja MCP-T-piirisarjat taas ovat varsin erilaiset. VT8237:stä löytyy tuki tällä hetkellä kovassa huudossa olevalle Serial ATA:lle kahden liittimen turvin, joka puuttuu NVIDIAn southbridgeistä. MCP-T:stä kuitenkin löytyy IEEE1394- eli FireWire-tuki sekä erittäin kattavat ääniominaisuudet, joita ei VT8237:stä löydy.
Emolevyt ovat myös ominaisuuksien perusteella suunnattu eri ryhmille. Albatronin emolevy loistaa monipuolisuudella ja ylikellotusmahdollisuuksilla, joka näkyy varmasti myös hinnassa, jos tuotetta ikinä Suomeen asti saapuu. Epox on pitänyt myös emolevynsä varustelutason kohtalaisen korkeana ja ainoana vertailun emolevynä tästä löytyy IDE-RAID-ominaisuudet. Abit on päätynyt oman mallinsa kanssa varsin perusvarusteluun, mutta erityisen kiitoksen ansaitsevat hyvät ääniominaisuudet.
Gigabyte on hieman ristiriitainen tapaus, sillä ongelmat DDR400-muistien kanssa eivät anna emolevystä kovinkaan hyvää kuvaa. Suurimmat DDR400-ongelmat saatiin korjattua julkaisemattomalla MG2-BIOS-versiolla, mutta kaikkia kaatuiluja ei tälläkään saatu kuriin. Jos maanantaina julkaistava BIOS-päivitys korjaa nämäkin ongelmat, saa tästä hyvän perusemolevyn kohtalaisen kattavin ominaisuuksin varustettuna. Shuttle on vertailun ehdottomasti varustelemattomin emolevy, mutta tämä tuskin muodostuu ongelmaksi kuluttajalle, joka etsii suorituskykyistä ja halpaa perusemolevyä.
Suorituskyvyistä mainittakoon vielä sen verran, että nForce2 Ultra 400 -piirisarjalliset emolevyt ovat kiistatta tämän hetken nopeimpia AMD-puolen emolevyjä markkinoilla kaksikanavaisen muistiohjaimen ansiosta. VIA KT600:n suorituskykyä tuskin erottaa normaalissa käytössä nForce2 Ultra 400:sta, mutta paperilla KT600:lla on vielä jonkin verran kirimistä. Erityismaininnan ansaitsee Gigabyte GA-7VT600 1394, joka jostain kumman syystä pärjäsi muihin KT600-emolevyihin verrattuna erittäin hyvin testeissä, vaikka väylähuijausta ei ollutkaan. Albatron ja Abit vastaavasti loistivat ylikellotustesteissä.
Ville Suvanto 22. elokuuta 2003 (ville.suvanto@https://muropaketti.com)
