Uusimmat

Viimeinenkin suurempi elokuvastudio jättää HD-DVD:n

01.03.2008 15:51 Ville Suvanto

DreamWorks on ainoa jäljellä oleva HD-DVD-formaattia tukeva suurempi elokuvastudio, mutta nyt sekin on julkaissut lehdistötiedotteen Blu-rayhin siirtymisestä. Aiempien tietojen mukaan DreamWorks oli pakotettu pysymään sopimuksessa ja julkaisemaan teräväpiirtoelokuvia ainoastaan HD-DVD-formaatissa. Tilanne on nyt kuitenkin mitä ilmeisimmin muuttunut, sillä yritys on peruuttanut suurimman osan aiotuista HD-DVD-julkaisuista. Tähän joukkoon voitaneen lukea myös animaatioelokuva Bee Movie, joka oli tarkoitus julkaista 11. maaliskuuta.

DreamWorksin emoyhtiö Paramount ilmoitti myös peruuttavansa omat julkistukset ja kahdeksi viimeiseksi HD-DVD-julkaisuksi jäävät 4. maaliskuuta toimitettavat Into the Wild ja Things We Lost in the Fire.

DreamWorksin eikä Paramountin ei usko julkaisevan teräväpiirtoelokuvia Blu-ray-formaatissa kuin vasta kesällä. Syytä tähän ei ole kerrottu, mutta molemmat yritykset olivat allekirjoittaneet pitkän tähtäimen sopimuksen Toshiban ja HD-DVD-promoottorien kanssa, joka kielsi yrityksiä julkaisemasta elokuvia Blu-ray-formaatissa.

Electronista, DreamWorks set free from HD DVD in March