Haastattelu: Dokumenttiohjaaja Jouko Aaltonen

Musiikkia ja muisteluita yhdistävä dokumenttielokuva Kenen joukoissa seisot keräsi elokuvateattereissa enemmän katsojia kuin mikään suomalainen dokumentti 2000-luvulla. Huomenna televisioensi-iltansa saavan elokuvan ohjaaja Jouko Aaltonen kertoi Kaistalle, mistä menestys johtui, miten dokumenttien tekeminen eroaa fiktioelokuvien filmaamisesta ja miksi punk kiinnostaa ohjaajaa juuri nyt.

Jouko Aaltonen myöntää, että Kenen joukoissa seisot -elokuvalle toivottiin menestystä, mutta näin suuri suosio ei ollut osa suunnitelmaa.
”Ei me etukäteen osattu laskelmoida, että nyt tulee hitti”, hän sanoo.
1970-luvun vasemmistolaisesta laululiikkeestä kertovan elokuvan ääni- ja kuvailmaisuun panostettiin teatterilevitystä ajatellen. Ohjaajan analyysin mukaan suosioon vaikutti moni tekijä: se oli sopiva elokuva sopivaan aikaan sopivalle yleisölle.
Dvdllä jo aiemmin ilmestynyt dokumentti nähdään huomenna vappupäivänä televisiossa, mikä edustaa yleensä elokuvan elinkaaren loppupäätä. Aaltonen uskoo, että dokumentti- ja fiktioelokuvien kohtalot voivat olla tässä suhteessa erilaiset.
”TV-esitys saa hyvin julkisuutta ja se voi jopa saada jotkut hankkimaan dvdn. Dokumenttielokuvalle dvd on aika hyvä levityskanava: kun on suurempi valikoima, erilaiset kohderyhmät voivat löytää tuotteet helpommin.”

Taideteollisesta korkeakoulusta valmistuttuaan Aaltonen työskenteli fiktioelokuvien parissa muun muassa apulaisohjaajana ja tuotantopäällikkönä. Dokumenttielokuviin kuuluva todellisuuden tutkiminen ja tarinoiden löytäminen kävi varsin pian kuvitelmien parissa puurtamista kiinnostavammaksi.
”Fiktion tekemiseen kuuluu ehkä vähän pullistelua, kaikki on elämää suurempaa. Dokumentti on minusta haasteellista ja kiinnostavampaa kuin fiktio. Yleensä huonokin dokumenttielokuva kertoo maailmasta jotain”, hän perustelee.
Aaltonen on paitsi ohjannut, myös tutkinut dokumenttielokuvan tekemistä. Hänen väitöskirjansa Todellisuuden vangit vapauden valtakunnassa hyväksyttiin Taideteollisessa korkeakoulussa viime vuonna. Väitös pohjautui kymmenen suomalaisen dokumenttiohjaajan haastatteluihin.
Ennen väitöskirjaansa Aaltonen kuvitteli suunnilleen tietävänsä, miten kollegat työstään ajattelevat. Tarkempi tarkastelu paljasti yllätyksiä.
”Luulin, että joillain olisi hyvin tarkka ennakkosuunnitelma, mutta kaikki korostivat sitä, että dokumenttielokuvan tekeminen on avoin prosessi.”
Aaltonen uskoo, että tekotapa ei kiehdo pelkästään tekijöitä.
”Katsojakin ehkä vaistoaa, että nyt ollaan tekemisissä todellisen maailman, ainutkertaisen todellisuuden kanssa.”
Tästä todellisuuden kanssa puleeraamisesta seuraa toisinaan se, että suunnitelmat menevät elokuvan valmistumisen aikana kokonaan uusiksi. Aaltosen mielestä se ei ole pelkästään paha asia. Kokonaan ilman ennakkosuunnitelmaa tehdystä dokumentista tulee helposti muodoton möhkäle, joten tekijältä vaaditaan rohkeutta muuttaa tarvittaessa suuntaa.
”Suunnittelu ei ole välttämättä epäonnistunut, jos tilalle löytää jotain parempaa”, hän sanoo.

Parhaillaan ohjaaja valmistelee elokuvaa suomalaisesta punk-musiikista. Dokumentin kaavailtu ensi-ilta on ensi vuoden puolella.
Elokuvassa on tarkoitus yhdistää 1970- ja 1980-lukujen historiankirjoitus ja nykyhetken hyvinkin elinvoimaisen punk-skenen dokumentointi. Aaltosta kiinnostavat nimenomaan tällä hetkellä vaikuttavat henkilöt.
”Se jengi on hyvin verkostoitunutta ja aktiivista, mutta ei näy juuri julkisuudessa. Sen maailman tarkasteleminen on jännittävää.”
Kiinnostus saattaa liittyä juuri aihepiirin avoimuuteen. On helpompi päättää, keitä ensimmäisen punk-aallon veteraaneista haastattelee kuin muodostaa kokonaiskuvaa parhaillaan tapahtuvista asioista.
Dokumentin ytimessä ovat punkin tee se itse -ajattelu, jota Aaltonen arvostaa. Kiehtovaa on se, kuinka jokainen sukupolvi on julistanut punkin kuolleen.
”Nyt on vähintään kolmas sukupolvi menossa ja punk elää edelleen. Väliaikaiseksi tarkoitetussa liikkeessä on jotain, joka on tehnyt siitä elävän. Tuo elementti on juuri tee se itse -henki”, ohjaaja kertoo.
Mutta kuten aina, suunnitelmat saattavat muuttua.
”Älä nyt kovin tiukasti vedä näistä sanoista hirteen, jos matkan aikana löytyy jotain muuta.”

Kuvat Pertti Veijalainen ja Kari Pullinen.