Uusimmat

Muro-salapoliisit: Wincapita.com palasi elävien kirjoihin

08.04.2008 18:01 Sampsa Kurri

MuroBBS:n aktiiviset käyttäjät ovat huomanneet, että huijauksesta epäillyn suomalaisen Wincapita-sijoitusklubin verkko-osoite on palannut toimintaan. Osoitteesta www.wincapita.com avautui vielä hetki sitten phpinfo()-komennolla listattuna palvelimen asetukset ja parametrit. Päivitystyöt ovat ilmeisesti parhaillaan käynnissä, sillä nyt osoite antaa Apachen ”The requested URL / was not found on this server.” -virheilmoituksen.

Wincapitan kotisivut katosivat Luxemburgissa sijaitsevalta palvelimelta tavoittamattomiin 7.maaliskuuta 2008. WinCapitan jäsenille tarkoitettu keskustelupalsta oli suljettu käytöstä jo aikaisemmin. Tästä seuranneen kuukauden mittaisen epävarman ajanjakson seurauksena Wincapitasta on tehty Poliisin mukaan noin 70 rikosilmoitusta. Poliisin mukaan klubiin on sijoitettu yli 50 miljoonaa euroa ja mukana on noin 10 000 suomalaista.

Poliisi epäilee, että kyseessä on ollut Suomessa kielletty pyramidipeli, minkä vuoksi yhtenä rikosnimikkeenä tutkinnassa on rahankeräysrikos. Toisena päätutkintalinjana selvitetään, ovatko jotkut klubin toiminnassa mukana olleet henkilöt syyllistyneet petoksiin, joiden kohteena ovat olleet klubiin sijoituksia tehneet henkilöt. Tämänhetkisen tiedon mukaan klubin johtoon kuuluneet henkilöt ovat ainakin pääosin suomalaisia ja Poliisi on käynnistänyt toimia epäiltyjen kiinni saamiseksi. WinCapitan johtohahmoista yksi on tuomittu törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja kirjanpitorikoksesta. Toinen taas on saanut tuomion kahden lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Muropaketin MuroBBS-keskusteluissa WinClub / WinCapita on huijausta -viestiketju on venynyt jo 20 700 viestin mittaiseksi. Keskustelu jatkuu aktiivisena ympäri vuorokauden ja päivittyy uusimmilla tiedoilla tapaukseen liittyen.

www.wincapita.com

MuroBBS, WinClub / WinCapita on huijausta

Päivitys klo 20:14: Luxemburgilainen palveluntarjoaja root eSolutions kertoo www.wincapita.com-osoitteessa, että Wincapita on ollut heidän asiakkaansa muutaman kuukauden ajan, mutta laskut on jätetty maksamatta parilta viime kuukaudelta. Root eSolutions ilmoittaa jyrkästi, että Wincapita ei ole enää heidän asiakkaansa ja he eivät tiedä mitään Wincapitan nykyisistä toimista. Root eSolutionsin mukaan Wincapitan palvelin poistettiin verkosta tyhjänä eli Wincapitan toimihenkilöt olivat tyhjentäneet sen maaliskuun alussa omatoimisesti. Lisää aiheesta voi lukea Aamulehden uutisesta alla olevan linkin takaa.

Aamulehti, WinCapitan ip-osoite jo uudella omistajalla – serveri tyhjennetty

Muropaketin uusimmat