Uusimmat

Vinkkejä ylikellottamiseen Intelin uusilla piirisarjoilla

16.05.2008 13:20 Sampsa Kurri

Viime vuosina ylikellotukseen liittyvien BIOS-ominaisuuksien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Ominaisuuksia on nykyään niin paljon, että niiden kaikkien perimmäisen tarkoituksen ymmärtää todennäköisesti ainoastaan emolevy- tai muistivalmsitajan palkkalistoilla oleva insinööri. Tavalliselle kuluttajalle ja jopa emolevyjen testaajalle suurin osa ominaisuuksien merkityksestä on täysin hämärän peitossa.

Prosessorin ja muistien yksinkertaiseen ylikellottamiseen riittää edelleen vain muutaman perusparametrin viilaaminen. Helpoin keino on korottaa väylätaajuutta ja käyttöjännitteitä. Intelin FSB-väylätekniikka on kuitenkin tullut tiensä päähän ja nykyisillä piirisarjoilla täytyy osata viilata oikeita parametreja, jotta esimerkiksi muisteista saadaan puristettua irti viimeisetkin tehonrippeet. Pelkkä käyttöjännitteen korottaminen ei enää riitä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Bit-tech-sivusto on koostanut pienen katsauksen tärkeimmistä nykypäivän BIOS-asetuksista, joiden avulla saadaan puristettua viimeisetkin tehot irti prosessorin väylätaajuudesta ja muistien kellotaajuudesta. Käytännönen testejä ei ole suoritettu, mutta aiomme Muropaketissa tutustua aiheeseen lähiaikoina pintaa syvemmältä.

Emolevyvalmistajat MSI ja Asus ovat luennoineet lähiaikoina Intel P45 -piirisarjaan perustuvien emolevyjen esittelytilaisuuksissa, että Intelin nykyisillä piirisarjoilla on tärkeää säätää muun muassa GTL-referenssijännitettä ja Clock skew -asetusta. Neliytimisillä prosessoreilla GTL-referenssijännitettä säätämällä on mahdollista saavuttaa korkeampi väylätaajuus ja Clock skew -asetusta viilaamalla prosessorin ja muistien väylätaajuudet saadaan synkronoitua. Mielenkiintoisinta kyseisissä asetuksissa on se, että niihin ei ole antaa valmiita parhaiten toimivia arvoja vaan ne täytyy selvittää jokaisen prosessori- ja muistikonfiguraation suhteen erikseen.

Bit-tech, Will you be overclocking a P45 mobo? READ THIS!