Uusimmat

Peliyhtiöt Blizzard ja EA pääsivät maailman parhaiden työpaikkojen joukkoon

07.12.2017 13:42 Muropaketin toimitus

Blizzard Entertainment ja Electronic Arts sijoittuivat parhaiden työpaikkojen joukkoon Glassdoorin vuoden 2018 palkintolistalla. Valinnat perustuvat työntekijöiden anonyymeihin arvosteluihin työnantajistaan.

Työpaikkojen arvosteluihin keskittyvä verkkosivusto Glassdoor on julkaissut listan maailman parhaista työpaikoista työntekijöiden itsensä mukaan. Lista on koottu nimettömänä annetuista työntekijäarvioista, joten sitä voi pitää melko puolueettomana.

Kuten Games Industry raportoi, muutamakin videopelien parissa työskentelevä yhtiö on päässyt korkealle suurimpien yhtiöiden listalla. Pelikehittäjistä korkeimmalle on sijoittunut World of Warcraftista (2004) ja Overwatchista (2016) tunnettu Blizzard Entertainment, joka löytyy sijalta 28. Maailman suurimpiin pelijulkaisijoihin kuuluva Electronic Arts puolestaan on sijalla 56.

Muita peleihin ja pelaamiseen liittyviä yhtiöitä listalla ovat ykköspaikan napannut Facebook, joka omistaa VR-yhtiö Oculuksen, sekä grafiikkasuorittimistaan tunnettu Nvidia, joka sijoittui 24. sijalle. Microsoft sijoittui 39. sijalle.

Glassdoor on julkaissut erikseen myös pienten ja keskikokoisten yritysten listan, mutta Games Industryn mukaan listalla ei ole lainkaan videopeliyhtiöitä. Koko listan parhaista työpaikoista näet Glassdoorin sivuilta.

Muropaketin uusimmat