Uusimmat

Eternal Sonata (PS3)

27.02.2009 14:00 Tero Lehtiniemi

Toissa syksynä Xbox 360:lle ilmestynyt Eternal Sonata on edelleen laitteen roolipelivalikoiman kärkinimiä. Sadun ja todellisuuden rajoja kuolinvuoteellaan makaavan Frederic Chopinin unessa tutkiva eksistentiaalinen seikkailu on karkinkaunis ja ajatuksia herättävä kokemus, joka ei kuitenkaan ollut vailla ongelmia. Tarinan lyhyys ja pääosin hyvin perinteinen tarina jättivät pelin valitettavasti hiukan liian kauas sen todellisesta potentiaalista.

Nyt Eternal Sonata on kuitenkin ilmestynyt myös PS3:lle, ja kaikeksi onneksi kyseessä ei ole täysin suora hiilikopio Xbox 360 -versiosta. PS3:n omistajille Eternal Sonata tarjoaa uusia luolastoja, uusia juonipätkiä, uusia pelattavia hahmoja ja aarteita. Kuulostaa aika hyvältä, eikö?

Pääsääntöisesti Eternal Sonatan PS3-versio toimii kuin ennenkin, joten pelin tarkempi analyysi on luettavissa Lehtosen aiemmasta jutusta. Pelin hämärää mutta toisaalta perinteistä juonta on täsmennetty uusilla välianimaatiopätkille, joiden myötä esimerkiksi pelin lähinnä statisteiksi jäävät pahikset saavat niin sanotusti lisää ruutuaikaa. Jopa alkuvideo on noin kymmenen minuuttia alkuperäistä pidempi.

Suurin osa muutoksista koskee kuitenkin aarteiden sijoittelua. Vanhoille alueille on lisätty uusia arkkuja, vanhojen aarteiden paikkaa on vaihdettu ja joitakin korvattu täysin uusilla. Pelin jo aiemmin varsin kattavaa hahmokatrasta on kasvatettu kahdella henkilöllä. Crescendo ja Serenade liittyvät seurueeseen tosin vasta aika loppumetreillä.

Itse juonta on venytetty parin luolaston verran. Pelin täydellisen potentiaalin tarjoava Encore-pelitila ensimmäisen läpäisyn jälkeen on sekin saanut uuden, huippuvaikean luolaston.

Ei pelkkää makeaa mahan täydeltä

Kaikkien näiden ominaisuuksien keskellä Eternal Sonatan PS3-versio rupeaa kuulostamaan aika täydelliseltä paketilta. Hyvin pitkälle näin olisikin, mutta valitettavasti tekniseltä tasoltaan PS3-versio ei pärjää Xbox 360 -versiolle. Pelin tallentaminen ja tallennusten tarkistaminen kestää pleikkariversiossa ihmeellisen kauan. Taisteluiden alkaessa on pieni töksähtävä lataustauko. Taistelut itsessään ovat tosin nykyään astetta mielenkiintoisempia, koska peli sijoittelee hahmoja ja vihollisia taistelukartalle entistä sattumanvaraisemmin.

Hidastukset ja muut ovat kuitenkin asioita, joihin suurin osa Eternal Sonatan PS3-versiota pelaavista tuskin kiinnittää huomiota. Ero Xbox-versioon vain on niin silmiinpistävä, että kahden läpipeluukerran fiiliksillä siihen kiinnittää pakostikin huomiota.

Muilta osin Eternal Sonatasta ei ole pahaa sanottavaa. Se on edelleen sama kaunis ja sadunhohtoinen, ajatuksella tehty peli kuin ennenkin. Teknisiä ongelmia lukuun ottamatta PS3-versio on kaikin puolin parempi ja tavallaan valmiimpi versio seikkailusta. Pelikokemus oli niin erilainen, että jopa kahdesti läpäistyn Xbox 360 -version jälkeen sen kimppuun iski mielellään. Uusi taistelusijoittelu tekee pelistä myös aiempaa haastavamman tuntuisen.

PlayStation 3:n japsiropevalikoima on vielä sen verran onneton, ettei Eternal Sonataa ole mitään syytä jättää kokematta, jos aihepiiri yhtään kiinnostaa. Ongelmistaankin huolimatta se on edelleen yksi Xbox 360:n parhaista roolipeleistä, nyt vieläpä entistä parempana.

 

 

Tekijä: Tri-Crescendo
Julkaisija: Atari
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://eternalsonata.namcobandaigames.com/
Tero Lehtiniemi

 

Lisää aiheesta

Eternal Sonata -ennakko (PS3, 360)

Lokakuu 1849, Pariisi. Aikansa suurimpiin säveltäjäneroihin kuulunut Frédéric François Chopin makaa kuolinvuoteellaan. Samalla hänen ympärillään kuhisee pieni joukko lääkäreitä ja läheisiä. Vaikka Chopinin tomumaja on sängyn vankina, miehen mieli liitää aivan toisaalla, huikeassa fantasiamaailmassa, jossa hän ystäviensä kanssa voittaa vaikeuksia ja pelastaa maailmaa.

Näin hämärästä asetelmasta alkaa Eternal Sonata, joka pokkaa palkinnon ainakin vuoden erikoisimmasta peli-ideasta. Muutakin palkitsemisen arvoista tuntuisi löytyvän, sillä peli on tajuttoman nätti, hyvin kirjoitettu ja riemukas paketti.

Eternal Sonata (360)

Xbox 360:n valitettavan pienilukuinen roolipelivalikoima saa kaivattua tukea Puolan kansallissankarilta, sillä Frédéric Chopinin elämä – tai oikeammin kuolema – on kääntynyt kepeäksi ja kauniiksi japanilaisroolipeliksi. Hulluja nuo japanilaiset, sanoisi Asterix.

Japanilaisten hulluus on kuitenkin pelaajien voitto, sillä Eternal Sonata on roolipeli, jolla on paljon annettavaa.

Lue myös

A Vampyre Story (PC)

Elven Legacy -ennakko (PC)

Manhunt 2 (PS2, Wii)

Persona 3 FES (PS2)

Race Pro (360)

The Last Remnant (360)

Valkyria Chronicles (PS3)