Pineview Drive (PC)
Tekijä: Visual Imagination Software
Julkaisija: United Independent Entertainment
Testattu: PC Windows 7 64-bit, i-7 4770k, Geforce GTX 770, 16 Gt muistia
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows Vista tai uudempi, 2.8 Ghz tuplaydinsuoritin, 4 Gt muistia, 2 Gt levytilaa
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli, hinta 20 euroa (Steam)
Pelin kotisivu: https://www.facebook.com/PineviewDrive
Arvostelija: Pekka Leinonen
Pelimaailmassa tuntuu olevan muodissa, että suolletaan pienellä porukalla jonkinlainen kävelysimulaattori, jossa kierretään kehää sekavana. Sitten mainostetaan tätä kauhuna, jotta yhteisö äänestäisi tekeleen Steamin Greenlightistä läpi. Ilmiöstä aiheutunutta roskaa on nähty liikaakin, mutta pakkohan siellä joskus on oltava se hyväkin peli, eikö?
Olen linkannut päänsärkyä potien Montague’s Mountin muistojen lävitse. Olen kuunnellut tarinoita Dear Estherin saarella. Olen juossut metsän keskellä odottaen vain kasvottoman pukumiehen päättävän matkani. Olen joutunut takaisin 90-luvulle palatessani kotiin. Olen harhaillut amnesiassani teollistumisen aikakautena. Ja nyt olen sitten etsiskellyt avaimia ja availlut ovia Pineview Drivellä.
506 ovea
Mies saapuu vanhan kartanon porteille. Kaksikymmentä vuotta sitten eukko katosi sieltä kuin Malesian lento, eikä tuosta ole sen kummemmin kuultu. Jostain syystä nyt vain tuntui aivan loistavalta idealta tulla selvittämään mitä tapahtui. Jotain erittäin hämärää ja mystistä sen on pakko olla. Minun veikkaukseni on, että vaimo päätti lähti jonkun gigolon matkaan ja juo nyt jollain paratiisisaarella Piña Coladaa. Oli miten oli, kuulemma kukaan ei ole selvinnyt kartanossa kolmeakymmentä päivää pidempään. Eli eiköhän tehdä olo kotoisaksi ja ihmetellä se kuukausi ja katsotaan mitä tapahtuu.
Ehtii kulua minuutti, kun pelin luonne paljastuu. Etsi avain porttiin. Loogisestihan se tietysti löytyy siitä läheisen puun vierestä. Sitten etsitään avain taloon. Sitten makuuhuoneeseen. Jaha, kas seuraava päivä alkaa. Etsitään avain viereiseen oveen. Sieltä löytyy avain piru ties minne. No niin, pimeys laskeutui. Naksautellaanhan valoja päälle. Oho. Ensimmäinen kauhuelementti meni ohi, kun satuin katsomaan väärään suuntaan. Kehveli sentään.
Kolmantena päivänä alkaa tajuta, että joka ainoa ovi on lukossa. Kun ovia vähitellen saa auki, niin peli vain monimutkaistuu, sillä yhden avattuaan vastaan tulee kymmenen uutta lukkoa. Koskaan ei tiedä mihin huoneeseen pitää palata, vaikka siellä olisi käynyt sata kertaa. Siellähän on voinut ehkä tapahtua jotain, siinä kello kolme aamuyöstä.
Peli ei pahemmin indikoi minne pitäisi seuraavaksi harhailla. Parhaimmaksi taktiikaksi huomasin odotella muutaman minuutin, kunnes protagonisti antaa yhdellä lauseella summittaisen arvion siitä mihin suunnistaa. Oikealle paikalle saapuminen laukaisee hirvittävän kauhutapahtuman, toisin sanoen halvan säikäytyksen. Sitten saa palkinnoksi avaimen, jolla pääsee jostain satunnaisesta ovesta, löytää sivun muistikirjasta ja seuraava päivä alkaa samoissa kuvioissa.
Joskus kymmenen päivän kohdalla tulee ikävä ukkosmyrsky ja sähköt menevät loppupeliksi poikki. Hyvä juttu. Ainoat valonlähteet ovat kynttilät, jotka tarvitsevat sieltä täältä löytyviä tulitikkuja syttyäkseen ja tietysti taskulamppu, jonka patterit kestävät kuin jostain halpahallista hankitut Super Heavy Extra Duty Cellsit. Hyvä sentään, että viimeisen patterin loputtua lamppu lataa itseensä yhden pykälän. Käytännössä mistään ei saa silti mitään selvää ja sitten törmäilläänkin seiniin ja oviin.
Niitä kaikkia en kai auki saa milloinkaan
Taustamusiikit ovat ihan kuunneltavia. Äänitehosteet ovat hetken aikaa ihan hauskoja, mutta kohta huomaa, että ne vain vetävät samaa silmukkaa ilman mitään tilannesidonnaisuuksia. Erityismaininta kissasta, joka sattumanvaraisesti oven avattua hyökkää ohi ja naukaisee. Valaistukset etenkin ukkosella ovat oikeastaan kohtalaisen hienoja, ainakin silloin kun eivät glitchaa.
Pineview Driven esittelytekstissä mainostettiin, että peli sopeutuu pelaajan kauhuun. Mietin 29 pelipäivän ajan mitä pirua sekin tarkoitti. Viimeisenä päivänä asia selvisi. Aina hyppy-säikäityksen aikaan pelaaja menettää elinvoimaa sen mukaan miten raivokkaasti hiiri heilahti. Ja sillä elämällä ei tee yhtään mitään ennen kuin vasta viimeisessä kentässä.
Luojan tähden, välttäkää
Olipa pettymys. Kauhu oli laimeaa säikyttelyä ja nähty tuhat kertaa aiemmin. Tunnelmaa ei ollut nimeksikään. Kartanon suunnitellut arkkitehti pitäisi ampua aamunkoitteessa. Tarina oli turhaakin turhempi ja loppu oli yhtä looginen ja selkeä kuin surrealistin päiväuni. Oli pakko turhautua 30 päivää parilta istumalta läpi ihan sen takia, että edes suunnilleen muistaisi mitkä ovet oli jo avannut ja mistä ylipäätään pääsi mihinkin.
Pelissä kesti Steamin kellon mukaan noin kuusi tuntia, mutta aivan yhtä hyvin olisi voinut kulua kuukausi. Vaikka peli olikin kauhua aivan väärällä tavalla, niin kyllä kokemus silti Montagues Mountin voitti. Välttäkää yhtä kaikki.
Lisää aiheesta
Always Sometimes Monsters (PC)
Divinity: Original Sin (Mac, PC)
The Last of Us Remastered (PS4)
The Walking Dead Season 2 Episode 4: Amid the Ruins (Mac, PC, PS3, Xbox 360)
