Red Ninja: End of Honor (PS2, Xbox)

Red Ninja: End of Honorissa tapetaan verisesti, mutta kunnian nimissä, kuten 1400-luvulla ilmeisimmin oli tapana. Päähahmo Kurenain isä oli keksijä, jonka Mustan liskon ninjaklaani tappoi nuoren tytön silmien edessä. Todistettuaan ainoan vanhempansa murhan Kurenai ripustettiin puuhun ninjojen käyttämällä terävällä rautalanka-aseella, tetsugenilla. Kuolon kielistä nuoren naisen pelastivat viime hetkillä toisen ninjaklaanin jäsenet, jotka suostuivat ottamaan Kurenain suojelukseensa. Vuosien ninja-koulutuksen jälkeen on tullut aika ottaa uudet kyvyt käyttöön ja palauttaa isän kunnia väkivallan avulla.

Tappaa talossa ja puutarhassa

Kurenai etenee oman klaaninsa määräämien tehtävien kautta kohti ninjamafian päävastustajaa, joka on samalla henkilökohtaisen koston kohde. Pelillisesti tämä merkitsee sisä- ja ulkokenttiä, joihin on ripoteltu eliminoitavaksi tarkoitettuja vastapuolen joukkoja. Pienempiin alueisiin jaettujen kenttien lopussa taistellaan erikoiskyvyillä varustettua ja elinvoimaisempaa soturia vastaan. Kaava on tuttuakin tutumpi, eikä Red Ninja muutenkaan pääse yllättämään.

Osa kentistä esitellään tehtävien alussa kameran ilmalennolla, joten pelaajalla on ennakkokäsitys siitä, missä vastustajat ovat ja miten kentän voisi mahdollisesti läpäistä mahdollisimman tyylikkäästi. Onneton kamera ja huonosti reagoivat tilannekohtaiset toiminnot pilaavat kuitenkin yksityiskohtaisen suunnittelun. Harkittu hiippailu ja salamurhat vaihtuvatkin pakon edessä nopeasti suoran toiminnan malliin, josta käy myös osittain kiittäminen rautalanka-ase tetsugenia.

Pääaseena toimivalla tetsugenilla voi puolittaa vastustajat verisuihkun säestäessä toimitusta. Terällä varustetulla rautalanka-aseella voi myös kampittaa muita vastustajia käyttämällä toiseen viholliseen pingotettua asetta ansalankana. Hauskaa, mutta koska kuolonvaihtoehtoja on noin kaksi erilaista, ei pelkkä lihanleikkuukaan viihdytä pitkään. Parin kerran jälkeen vihollisten katkominen alkaakin maistua puulta samalla tavalla kuin päiden irrottaminen Barbarianissa aikoinaan. Erikoisase on lisäksi aivan liian tehokas tikareihin ja muihin aseisiin verrattuna.

Kun ninjataidot ovat turhia

Tetsugenista on onneksi muuhunkin kuin tappamiseen. Langan voi varustaa koukulla, jolloin välinettä voi käyttää tarttumiseen ja esteiden ylittämiseen. Koukun avullakin voi tosin tappaa vihollisia: Kurenai voi roikkua katosta ja hämähäkkimäisellä tavalla laskeutua pahaa-aavistamattoman vastustajan kimppuun. Valitettavasti erikoisliikkeessä on sama vika kuin muissakin pelin hyvältä kuulostavissa ideoissa: jos peli ei vaadi käyttämään niitä, pelaaja tuskin jaksaa väkisin hyödyntää erikoiskykyjä.

Kurenai osaa muun muassa juosta seiniä pitkin, hidastaa aikaa, käyttää luonnollisia avujaan miespuolisten vartijoiden ansoittamiseksi ja liikkua selkä seinää vasten. Viholliset voi myös tappaa lähietäisyydeltä erikoisliikkeellä ja näiden ruumiit voi raahata piiloon. Paloiteltuja ruumiita ei voi kuitenkaan liikutella, joten jälkimmäisestä on harvoin hyötyä. Toisaalta vihollissoturien tekoäly on sitä luokkaa, ettei jälkiensä piilotteluun ole suurta tarvetta.

Kehitystiimillä on ollut niin kova into saada mukaan seinäjuoksut ja muut temput, että perusasiat ovat unohtuneet. Kurenai ei esimerkiksi osaa tavallista hyppyä, vaan yksinkertaisessakin hyppytilanteessa joutuu kehittämään seinähyppelyyn perustuvan ratkaisun. Kaiken kruunaa ohjaus ja kamera, jotka osoittautuvat vihollissotureita pahemmiksi vastustajiksi. Kamera saattaa heittää tiukassa tilanteessa näkymän eteen läheisen puskan tai tetsugenin heiton sijaan Kurenai haroo ilmaa tikarillaan. Erikoistaitojen käyttö on näin kohtuuttoman riskialtista, eikä peli toisaalta tämän lisäksi edes palkitse ninjoille ominaisesta lähestymistavasta.

Pikkuhousuja ja paloittelubalettia

Kurenain veriseen paloittelutanssiin on haettu innoitus aasialaisesta kulttuurinperinnöstä, mutta länsimaisen suodattimen läpi. Jo mahtipontisen orkesteripohjaisen musiikin kauniit sello- ja viuluteemat kertovat, että meilläkin suositut wuxia-elokuvat ovat kiinnostaneet tekijöitä. Pelihahmojen välianimaatioissa käymät dialogit ja tyhjäpäinen itämainen filosofiointi korostaa vain päätelmää entisestään.

Ulkoisesti peli on kirveellä veistetty. Kentät ovat vanhahtavan palikkamaisia yksinkertaisine 3d-malleineen. Hahmotkin on kasattu pienellä vektoribudjetilla. Eniten aikaa vaikuttaisi menneen Kurenain paljastavaan kimonoasuun ja näiden alta pilkottaviin pikkuhousuihin, joita esitellään japanilaisella antaumuksella. Polygonibeibeistä pitävillä lieneekin riemun päivät. Parhaaseen suoritukseen on yltänyt maailman 3d-mallit päällystänyt graafikkotiimi. Maastot ovat tyylikkäiden tekstuurien ansiosta kelvollisia ja pelimoottorilla toteutetut välianimaatiotkin pelastuvat pahimmalta legokohtalolta.

Red Ninja: End of Honor ei todellakaan tee kunniaa hiippailupeleille. Toisaalta suoraviivaisenakaan toimintapelinä se ei onnistu perusasioissa. Kehittäjiltä olisikin vaadittu ninjamaista perfektionismia toteutuksen hiomiseen ja tasapainottamiseen, jotta Kurenain kostoretkestä irtoaisi muuta kuin muutaman tunnin väsyttävät veriroiskeet.