Uusimmat

Perfect Dark Zero (360)

08.03.2006 00:00 Simon Elo

Nintendo 64:lle julkaistu Perfect Dark oli konsolin hehkutetuimpia pelejä. Vuodet ovat kuitenkin kuluneet ja Nintendon pelikone on jo siirtynyt manan majoille. Silti jatkoa ei ole herunut, eikä Joanna Darkista ole nähty vilaustakaan. Mutta kärsivälliset fanit palkitaan lopulta, vuosien odotuksen jälkeen. Legendaarisen Rare-pelitalon kehittämällä Perfect Dark Zerolla on kovat paineet näyttää mihin uusi konsoli pystyy alkutaipaleellaan.

Yksinpeli kattaa 13 tehtävää, joissa sankarillinen naisagenttimme Joanna Dark taistelee…niin, ketä vastaan? Siitä on hankala saada selvää, kun juoni poukkoilee miten sattuu, ja tekstitystä ei ole. Käy selväksi, että Joannalla on montaa rautaa tulessa. Pitää läpsiä DataDyne-nimistä mafiaa kasvoille, kun palkkionmetsästäjänä toimiva isukki sotkeutuu heidän ympyröihinsä. Alkuasetelma on mielenkiintoinen, mutta loppujen lopuksi se on vain tekosyy kierrättää sakkia ympäri maailmaa. Juoni toimii prologina aiemmalle osalle, eli saamme nähdä millä aseilla Jontsku ammuskeli ennen Perfect Darkin tapahtumia.

Yli 26:n aseen kanssa voi olla varma, että aina löytää jotain kättä pidempää. Useimmissa tuliluikuissa on myös toinen toiminto, kuten hetkellinen näkymättömyys sankarittarelle tai psykologinen efekti, joka saa viholliset kääntymään toisiaan vastaan. Kerta kaikkiaan hupaisaa mulkoiltavaa.

Tehtävät voi läpäistä joko munakkaalla tulituksella tai hitaalla hiipimisellä. Hiiviskely on tuskallisen vaikeaa. Henkikulta on pienestä kiinni, ja kun tallentaakaan ei aina voi kesken tehtävän, niin harmaita hiuksia syntyy pakostakin. Tekoäly pistää kunnolla kampoihin. Se osaa ryhmittyä yhdessä pelaajaa vastaan ja suojautua tarvittaessa.

Ulkoasu on kauttaaltaan huolellisen tyyliteltyä, ja teräväpiirtoa hyödyntävä grafiikka vie upean pitkän piirtoetäisyyden kera jalat alta. Sahalaitoja valitettavasti näkee, ja hahmojen animointi näyttää paikoin huvittavalta. Eivät kai ne ole juostessaan päästäneet housuun?

Yksinpelin lisäksi mukana on moninpeli, jota voi pelata joko Xbox Liven tai System Linkin kautta. Mukaan saa myös botteja, joten pienellä vaivalla saa kunnon sotia käyntiin. Nettikoodi on hyvä ja lagia ei juuri ilmene. Valopilkkuna toimii yhteistyössä toisen pelaajan kanssa sompailtavat tehtävät. Se vasta on lystiä.

Lukuisista ominaisuuksista ja 32-pelaajan Live-tuesta huolimatta moninpeli ei säväytä, tarjonta on liian perinteistä ja hengetöntä. Sama vaivaa koko peliä. Kaikki tuntuu liian laskelmoidulta, siitä lähtien kun Rare päätti kehityksen loppupuolella muuttaa Joannan ulkonäköä. Perfect Dark Zero on kelpo räiskintä, mutta kaukana täydellisestä.

Tekijä: Rare
Julkaisija: Microsoft
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Pelaajia: 2-32, samalla konsolilla, lähiverkossa ja Xbox Livessä
Pelin kotisivu: perfectdarkzero.com
 

Perfect Dark oli Nintendo 64:n huippupelejä

Perfect Dark julkaistiin alkujaan vuoden 2000 toukokuussa, Nintendon silloiselle huippukonsolille Nintendo 64:lle. Sen lisäksi Joanna Darkin menoa seurattiin Game Boy Color –käsikonsolilla. Peli oli eräs aikansa kehutuimmista ja suosituimmista toimintapeleistä, jota jotkut pitivät nimensäkin mukaisesti liki täydellisenä toimintaseikkailuna. Sitä arvostetaan edelleen eräänä Rare-studion parhaista peleistä koskaan.