Pokemon Ruby & Pokemon Sapphire (GBA)

eDomen arvostelussa Game Boy Advancen Pokemon Ruby ja Pokemon Sapphire

Game Boy Advancen ensimmäiset Pokemon-pelit ovat kuuluneet laitteen odotetuimpiin julkaisuihin sen ilmestymisestä lähtien. Nintendo ei kuitenkaan kiirehtinyt sarjan tuomista uudelle alustalle, joten fanien piina pääsi venymään yli kahden vuoden mittaiseksi. Pitkä odotus päättyy Suomessa heinäkuun lopulla, kun Pokemon Ruby ja Pokemon Sapphire saapuvat kauppojen hyllyille. Tulokkaat tuovat tullessaan uuden pelimaailman, sata ennennäkemätöntä taskuhirviötä ja kourallisen pienimuotoisia uudistuksia.

Uusi maailma, vanhat kujeet

Aluksi pelaajan on luotava itselleen pelimaailmassa seikkaileva alter ego. Prosessi ei ole monimutkaisuudella pilattu, sillä hahmolle valitaan ainoastaan sukupuoli ja nimi. Tämän jälkeen edessä on muutto pieneen Littlerootin kaupunkiin, jossa sankarille uskotaan hänen ensimmäinen pokemoninsa. Muutamaa minuuttia ja paria juonenkäännettä myöhemmin pelaaja päästetään tutkimaan täysin uutta maailmaa ja pyydystämään sitä kansoittavia taskuhirviöitä. Sarjan edellisistä osista tuttuun tapaan tarkoituksena on kerätä mahdollisimman täydellinen kokoelma pokemoneja ja taistella tiensä kouluttajien suurmestariksi.

Sisältönsä ja tarinansa puolesta Ruby ja Sapphire ovat lähes identtisiä. Niiden tärkeimmät erot rajoittuvat muutamaan pokemoniin ja pelaajan elämää vaikeuttaviin rikollisiin. Rubyssä vastassa on tulisiin taskuhirviöihin erikoistunut Team Magma ja sinikantisessa virkaveljessä otetaan mittaa veteen keskittyneestä Team Aquasta. Juonenkäänteisiin tai muihin vastaaviin yksityiskohtiin pelivalinta ei vaikuta, joten niiden takia ei molempia paketteja tarvitse hankkia.

Rakenteellisesti seikkailu etenee tutun kaavan mukaisesti. Suurin osa peliajasta vietetään erämaassa ja luolastoissa taistelemassa loputonta poke-otusten virtaa vastaan. Jokaisella alueella on omat tyypilliset asukkinsa ja vastukset muuttuvat jatkuvasti haastavammiksi pelaajan edetessä paikasta toiseen. Kaksintaisteluiden muotoon rakennettujen kohtaamisten tärkein anti on osanottajien niistä saama kokemus, jonka karttuessa taskuhirviöt vahvistuvat, oppivat uusia erikoisliikkeitä ja kehittyvät olomuodosta toiseen. Koska kovimpien vastustajien päihittäminen vaatii kymmenien tasojen nousemista, pelaajan on käytävä lävitse satoja tappeluita ennen mestaruuden saavuttamista. Vaikka yksittäiset kohtaamiset ovat melko lyhyitä, niiden määrä käy puuduttavaksi etenkin niillä alueilla, joilla erilaisia vihollisia on tarjolla vain kourallinen.

Kaupungeissa piipahdetaan seikkailun aikana melko satunnaisesti. Taskuhirviöiden parantamiseen ja oman kokoelman tutkimiseen tarkoitettujen Pokemon Centereiden lisäksi taajamista löytyy erilaisia kauppoja, sivujuonia ja taistelusaleja. Nämä tarjoavat erittäin tervetullutta vaihtelua erämaiden tutkimiselle ja ylläpitävät siten mielenkiintoa taskuhirviöiden kasvatusta kohtaan. Juonen kannalta kaupunkien tärkeimpiä paikkoja ovat taistelusalit, joissa testataan pelaajan taistelutaitoja tavallista tiukempien kohtaamisten merkeissä. Paikallisten kouluttajien päihittämisestä saa palkinnoksi kunniamerkin, joita ilman ei pelin viimeisiin koitoksiin ole asiaa. Muuten tehtävät keskittyvät pääasiassa erilaisten esineiden etsimiseen eli tarjonta on yksinkertaista, mutta viihdyttävää.

Näyttelyviihdettä

Täysin uusia ideoita ja ominaisuuksia tulokkaisiin on mahtunut vain muutama. Päähenkilön sukupuolen valitseminen on sinänsä tervetullut piirre, mutta pelin kulkuun se ei käytännössä vaikuta. Etukäteen mainostetut 2 vs 2 -taistelut ovat taktisesti tavallisia kohtaamisia palkitsevampia, sillä ne mahdollistavat erilaisten erikoisliikkeiden luovan yhdistelemisen. Valitettavasti tällaisia haasteita tulee vastaan suhteellisen harvoin. Uusia pokemoneja peleistä löytyy sentään yli sata kappaletta eli taskuhirviöiden kokonaismäärä nousee tulokkaiden myötä 349:ään. Sarjan ystäville lisäys on varmasti tervetullut, vaikka valikoima koostuukin pääasiassa vanhojen ideoiden uudelleenlämmittelystä.

Kaikkein mielenkiintoisin uutuus Rubyssa ja Sapphiressa ovat pokemon-näyttelyt, joihin pelaaja pääsee osallistumaan noin kymmenen pelitunnin jälkeen. Niissä taskuhirviöt kisaavat toisiaan vastaan söpöyden, kauneuden, nokkeluuden, kovuuden tai tyylikkyyden saralla. Näyttelyt koostuvat kahdesta kierroksesta, joilla hyödynnetään pensaista löytyviä marjoja ja pokemonien taisteluliikkeitä täysin uusilla tavoilla. Alkuhämmennyksen jälkeen systeemi muuttuu melko selkeäksi ja näyttelyvoittojen saavuttaminen on erittäin helppoa. Idea on kuitenkin sen verran onnistunut, että kilpailut tarjoavat tekemistä monen tunnin ajaksi ja antavat syyn kouluttaa erityisesti niihin erikoistuneita otuksia.

Tästäkin huolimatta tulokkaiden pahin ongelma on niiden sisällön konservatiivisuus. Pelit on toteutettu tarkasti vanhan, hyväksi havaitun kaavan mukaisesti. Muutamat uudistukset tuovat tullessaan lisää pelattavaa, mutta ne eivät edes yritä uudistaa sarjaa millään tavalla. Linkkikaapeli-ominaisuuksienkin suhteen on pitäydytty vanhoissa, tutuissa vaihtoehdoissa. Niinpä edellisiä osia pelanneiden onkin mahdotonta päästä pelin aikana eroon takaraivossa jyskyttävästä tuttuuden tunteesta. Se ei onneksi estä tulokkaita olemasta erittäin viihdyttäviä seikkailuita, joissa riittää puuhaa kymmenien tuntien ajaksi. Sarjan seuraaviin osiin uskaltaa kuitenkin jo tässä vaiheessa toivoa hieman erilaista lähestymistapaa.

Pientä laiskuutta

Pelattavuus uusissa Pokemoneissa on pohjimmiltaan kunnossa. Päähenkilön ohjaaminen on helppoa ja valikkopohjainen käyttöliittymä mahdollistaa monipuolisen pelisysteemin hallitsemisen ilman merkittäviä ongelmia. Kaikki ei kuitenkaan ole aivan kohdallaan, sillä erilaisten esineistä saatavien erikoiskykyjen hyödyntäminen aiheuttaa hetkittäin päänvaivaa kokeneellekin pelaajalle. Oikea tapa löytyy kyllä aina yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta intuitiivisempi lähestymistapa ja selkeämmät ohjeet olisivat yleensä helpottaneet tilannetta huomattavasti.

Audiovisuaalisesti tulokkaat eivät pysty vastaamaan tämän suuruusluokan peleille asetettuihin vaatimuksiin. Niiden grafiikka on tyylinsä puolesta suoraa perintöä aiemmista Pokemon-peleistä eikä sitä ole juurikaan vaivauduttu päivittämään alustan vaihtumisesta huolimatta. Yksityiskohtia ja värejä on käytössä hieman enemmän kuin aikaisemmin, mutta varsinkin taistelut kalpenevat pahasti muiden GBA-julkaisuiden rinnalla. Pokemoneja ei ole juurikaan vaivauduttu animoimaan, vaan ”erikoisefektit” keskittyvät yksittäisten kuvien vääntelemiseen ja heilutteluun. Useimpiin kilpailijoihin verrattuna lopputulos on melkoisen ankeaa nähtävää. Kokonaisuudessa grafiikka on kuitenkin niin terävää ja siistiä, että pelattavuutta sen vanhanaikaisuus ei haittaa lainkaan.

Kaiken kaikkiaan GBA:n Pokemon-seikkailut jättävät jälkeensä lievän pettymyksen tunteen. Pelintekijät eivät ole uskaltaneet kokeilla mitään uutta, vaan tulokkaat on rakennettu täsmälleen vanhan peruskaavan mukaisesti. Ratkaisu on turvallinen, mutta sarjan veteraaneja pelit eivät pysty yllättämään millään tavalla. Tästä kiusallisesta tuttuuden tunteesta huolimatta Ruby ja Sapphire kuuluvat käsikonsolin laadukkaimpiin julkaisuihin. Näin addiktiivista ja pitkäikäistä viihdettä irtoaa vain muutamasta muusta GBA-pelistä.