Uusimmat

Perimeter: Emperor’s Testament (pc)

26.09.2006 18:01 Miikka Lehtonen

Perimeter on melkoinen tapaus. Suurin osa peleistä pyrkii nykyään olemaan helposti lähestyttäviä ja opittavia, sekä tietenkin kaikille soveltuvia. Perimeter ja sen nyt käsittelyssä oleva lisälevy Emperor’s Testament ovat puolestaan suunnilleen yhtä lähestyttäviä kuin integraalilaskenta.

Kryptisen ja vaikeaselkoisen ulkoasunsa johdosta alkuperäinen Perimeter jäi lähes huomioitta. Harmi, sillä pinnan alla piili mainio ja haastava peli. Perimeter löysi silti pienen, mutta sitäkin innokkaamman faniporukkansa, jolle olisi nyt tarjolla lisää samaa, alkuperäistä herkkua, mutta turhankin tutuissa merkeissä.

Koska pelin idea lienee suurimmalle osalle pelin lukijoista epäselvä, ja lisäksi Emperor’s Testament on itsenäinen teos, kerrataan nopeasti pelin idea. Tosiaikaveljistään poiketen Perimeter ei ole taistelupeli, vaikka räiskimistäkin toki tarvitaan. Täydellisen tuhon sijaan voitto kulkee aluelaajentumisen kautta. Perimeterin kentät ovat vuoristoisia sekamelskoja, joita pitäisi lanata tasamaastoksi. Rakennuksia voi nimittäin vain sijoittaa tasaisille alustoille ja vielä tärkeämmin nämä lituskaiset alueet tuottavat Perimeterin raaka-ainetta, energiaa.

Energiaa irroitetaan maasta rakentamalla energiapylväistä aitaus. Kaikki rakennukset tulee sijoittaa tämän aitauksen sisään. Lisäksi aita kanavoi pelaajan tukikohtaan kallisarvoista energiaa. Mukavana sci-fi-yksityiskohtana kaikki pelin teknologinen kehitys tapahtuu rakentamalla erilaisia laboratorioita. Näiden avulla pienikokoiset nanobotit voidaan jalostaa erilaisiin, kehittyneempiin tehtäviin. Rakennuksia on valtava määrä ja jokaisesta on vielä useita eritasoisia versioita. Energiaa ja maa-aluetta kuluu valtavasti ja lisää pitäisi saada laajentamalla agressiivisesti, samalla kun muut yrittävät kammeta itseään samoille markkinoille.

Sekasorron kruunaa perusvenäläinen lähestymistapa, jossa selittelyjä, opastuksia tai edes kunnollisia yksikkökuvauksia ei tunneta. Ei ihme, että moni kuoppasi koko pelin hetken demoa ihmeteltyään. Sama, askeettinen linja jatkuu myös Emperor’s Testamentissa. Pelistä ei löydy minkäänlaista opastusta tai harjoitustilaa, vaan pelaaja dumpataan kylmiltään tehtävän keskelle. Aloituskynnys on siis korkea.

Sama vanha peli

Perimeter: Emperor’s Testament jatkaa prikulleen samalla linjalla kuin alkuperäinen pelikin. Kysehän on kuitenkin laajennuslevystä, vaikkkakin itsenäisestä sellaisesta. Pelin vahvuudet ovat yhä samat kuin ennenkin. Lennosta laboratorioiden kautta muokkattavat nanobotit avaavat mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja antavat pelaajan kustomoida armeijaansa lennosta. Tankin ei tarvitse aina olla tankki, vaan sen voi helposti muuttaa vaikka lentokoneeksi, mikäli tarvis vaatii.

Kolikon kääntöpuolella systeemi vaatii todella paljon mikromanagerointia. Emperor’s Testament pakottaa pelaajan edelleen rakentamaan kaikki kovempien yksiköiden komponentit käsin ja sitten muuttamaan ne valmiiksi tuhokoneiksi. Miksen voi suoraan klikata Tappopanssaria ja antaa pelin rakentaa siihen vaadittavat nanoyksiköt?

Peli kärsii myös vaihtelevasta kenttäsuunnittelusta. Saatanallisen vaikeaa, spontaania kaljuutta ja hiirten hajoamisia aiheuttavaa kenttää voi seurata naurettava läpihuutojuttu, jonka pelaaja selvittää ensimmäisellä yrityksellä.

Peli on audiovisuaalisesti todella persoonallinen ja kiehtova, vaikkakin vanhahtavan oloinen. Sen kummempaa efektikikkailua pelistä ei löydy ja hahmomallitkin ovat suoraan vuosien takaa. Tyyli kuitenkin toimii pelin eduksi, varsinkin yhdistettynä eteeriseen soundtrackiin.

Ikävänä yllätyksenä lisäosa ei muuta tai parantele alkuperäistä peliä juuri mitenkään. Tarjolla on 25 uutta tehtävää ja mahdollisuus pelata skirmish-tyyppisiä yksittäismatseja joko tekoälyä tai kaveria vastaan Internetin välityksellä. Moninpelaajille on tarjolla kolme uutta moninpelikenttää.

’Myös taktinen toiminta on yhtä kiehtovaa, tai katsontakannasta riippuen käsittämätöntä, kuin ennenkin. Alueet ja rakennukset vaihtavat omistajaa kun taktiset virtapylväsiskut eristävät alueita niiden alkuperäisen omistajan verkoista. Pari uutta rakennusta ja yksikköä eivät vielä riitä piristämään alkuperäistä peliä tarpeeksi, vaan peli olisi kaivannut kunnon tuuletusta.

Parannukset jäivät kuitenkin odottamaan kunnollista jatko-osaa. Perimeter: Emperor’s Testament on samaa kauraa kuin alkuperäinen pelikin. Mikäli ei saa Perimeteristä tarpeekseen vaan himoitsee palavasti uusia haasteita, Emperor’s Testament on juuri oikeaa lääkettä. Alkuperäiseen viileästi suhtautuvia tai uutta peliä toivoneita se tuskin kuitenkaan lämmittää.

Pelin voi tilata edullisella 19,99 euron hinnalla Paradoxin nettikaupasta.

 

Tekijä: K-D Lab
Julkaisija: Paradox Interactive
Testattu: pc
Saatavilla: pc
Laitevaatimukset: Pentium III 1.5 GHz tai vastaava, 512 Mt keskusmuistia, 128 Mt DirectX 9 -yhteensopiva näytönohjain
Pelin kotisivu: http://www.gamersgate.net/product/?id=10323