Uusimmat

Sony sinnittelee: yhtiö yrittää pysytellä mustalla irtisanomisilla ja liikkeiden sulkemisella

03.03.2014 13:00 Jukka O. Kauppinen

Sonyn lähemmäs kymmenvuotinen taival tappioiden lähes päättymättömässä suossa on hiljalleen päättymässä, ainakin jos tämän vuoden aikana tehtävät kivuliaat leikkaukset tuottavat tulosta. Yhtiö onnistui kipuamaan viimeisimmällä vuosineljänneksellä voitolle 84 miljoonaa euroa (ennen veroja), joskin tulos oli jokseenkin täpärällä, etenkin 3,48 miljardin euron myynteihin verrattuna.

Vaikka PlayStation 4 –konsolin myynti onkin nostanut etenkin yhtiön pelipuolta plussalle, menee korporaation muilla osasilla yhä kurjasti. Tämän vuoden leikkauslistalla onkin 5000 irtisanomista, joista noin 1000 iskee Sony Electronicsiin. Osaston työntekijöistä irtisanotaankin maailmanlaajuisesti hurja kolmannes.

Lisäksi Sony sulkee 20 myymälää Yhdysvalloissa ja myy Tokion päämajansa.

Sonyn 2013-tilivuoden tulokset julkaistaan keväällä.

Sonyn kilpailijoista Nintendo tarpoo myös punaisella. Konsolijätti arvioi painuvansa kuluvan tilivuoden aikana 766 miljoonaa dollaria tappiolle. Pahin kilpailija Microsoft sen sijaan teki viimeisimmällä vuosineljänneksellään kaikkien aikojen parhaan tuloksensa 24,52 miljardin dollarin myynneillä, josta kertyi voittoa 6,56 miljardia.

Lähde: Sony Corp. outlines further cuts

Lisää aiheesta

Assassin’s Creed ja Just Dance pitivät Ubia pinnalla 

Nintendo ja Sony tarpovat suossa, Microsoft takoo tulosta 

Sonyn pelipuoli kääntyi nousukaartoon 

Supercell takoi f2p-peleillä mahtituototSupercell takoi f2p-peleillä mahtituotot 

Muropaketin uusimmat