Pelifirmat vaativat Sonya laskemaan hintaa
Sonyn PlayStation 3:n korkea hinta on aihe, josta on puhuttu jo paljon, monien mielestä ehkä liikaakin. Puhe ei kuitenkaan ole laantumassa, sillä taloustilanteen kiristyessä pelifirmat ovat huolissaan kehitysrahojensa kohtalosta ja vaativat Sonylta hinnanleikkauksia PlayStation 3:n hintaan.
Uutistoimisto Bloomberg uutisoi Sonyn tilanteesta ja kertoo, että pelijulkaisijat eivät ole tyytyväisiä PlayStation 3:n nykytilanteeseen. Heidän mukaansa laitteen käyttäjäkanta on sen verran pieni, ettei alati kallistuva pelikehitys vaikeasti ohjelmoitavalla laitteella ole kannattavaa. Useat firmat vaativatkin Sonya parantamaan konsolinsa myyntilukuja hinnanleikkauksella uhkaillen, että Wii-kehitys kaipaisi aina lisää rahoja.
Hinnanleikkauksen puolesta puhuu esimerkiksi Peter Moore, entinen Segan ja Microsoftin kiho, joka vaikuttaa nykyään EA Sportsilla. Mooren mukaan EA tulee jatkossa sijoittamaan rahojaan kohti Wii-kehitystä. ”Emme voi olla noteeraamatta firmaa, jolla on hallussaan yli puolet markkinoista”, Moore kommentoi.
Kaikki eivät kuitenkaan ole samaa mieltä hinnan pudotuksesta. Sonyn edustajat sanovat suoraan, ettei moista ole suunnitteilla. Epicin Mark Rein uskoo myös, että rahaa on saatavilla kunhan sen eteen on valmis tekemään töitä. ”Hyvällä PlayStation 3 -pelillä voi tienata mukavasti ja pelin voi sitten kääntää helposti PC:lle ja Xbox 360:lle”, Rein pohti.
Amerikkalainen markkina-analyytikko Evan Wilson tiivistää ongelman: eri tahot haluavat eri asioita. ”Pelijulkaisijat haluaisivat PlayStation 3:lle suuren käyttäjäkannan, jotta heidän pelinsä tuottaisivat rahaa. Tämä yhtälö on heille helppo, mutta aivan erilainen kuin Sonyn ratkaistavana oleva.”
Linkki: Bloomberg
Lisää aiheesta
Nintendo: ei mitään hinnanalennuksia, nostetaan hintaa
Xbox 360 – hinnat alas kautta linjan
PlayStation 3:n hintasotahuhut kiihtyvät
Analyytikko: konsolien hinnat laskevat huhtikuussa
Microsoft: Xbox 360 -ostohuuma valtasi Yhdysvallat ja Euroopan
Lue myös
Capcom panostaa ennätysmäärin Resident Evil 5:een
Activision harkitsee laajentumista karaokepelien rintamalle?