Uusimmat

The Witcher ei ilmestykään konsoleille

29.04.2009 09:15 Miikka Lehtonen

The Witcher oli selkeästi vuoden 2007 parhaita roolipelejä ja pärjää hyvin laajemmassakin vertailussa. Puolalaisen synkistelyn ei pitänyt olla enää kauaa PC-pelaajien yksinoikeutta, mutta toisin kävi: CD Projekt on peruuttanut pelin konsoliversion ja samaan syssyyn tehnyt vähän enemmänkin kevätsiivousta.

Puolalaiset pelisaitit uutisoivat eilen vielä huhuina, että CD Projekt olisi ajautunut pieniin talousvaikeuksiin, mikä tulisi näkymään myös firman pelijulkaisuissa. Kuten ikävillä asioilla on tapana, huhut konkretisoituivat illan mittaan. The Witcher: Rise of the White Wolf, mainion The Witcher-roolipelin PlayStation 3 -versio, on siirtynyt pelien hautausmaalle.

Samaan syssyyn CD Projekt peruutti myös toisen, vielä julkistamattoman The Witcher -pelinsä ja irtisanoi koko sen kehitystiimin. Näillä toimenpiteillä pyrittiin varmistamaan se, että talousvaikeuksiin ajautunut studio pystyy julkaisemaan tulevaisuudessa The Witcher 2:n, jonka kehitys jatkuu edelleen.

Pelikehityksen ohella CD Projekt toimii myös Puolan suurimpana pelijulkaisijana ja vastaa kyseisen alueen pelien lokalisoinnista, markkinoinnista ja myynnistä. Voidaan pohtia, kuinka suuri osa talousvaikeuksista juontaa juurensa bisneksen tälle puolelle.

Lisää aiheesta

The Witcher (PC)

PC-roolipelihitti The Witcheristä konsoliversio

The Witcher Enhanced Edition (PC)

Lue myös

Painukaa helvettiin, PSP-pelaajat

Nintendo julkaisee suomalaispelin

Ubisoftin pelit ankarassa digialessa