Uusimmat

Operation Flashpoint 2 vasta syksyllä

09.05.2009 15:25 Jouni Mäki-Panula

Operation Flashpoint: Dragon Rising -sotilassimulaation julkaisuajankohta on lipsahtanut peräti syksyyn saakka. Codemasters paljasti uuden julkaisuajankohdan tuoreessa trailerissa, jonka päätteeksi pelin julistetaan ilmestyvän syksyllä 2009.

Minkäänlaista tiedotetta tai perustelua Codemasters ei ole vielä esittänyt.
Codemasters ei ole missään vaiheessa antanut pelille tarkkaa julkaisupäivämäärää, eikä tee sitä nytkään, joten varsinaisesti ei ehkä voida puhua myöhästymisestä. Innokkaimmat kuitenkin odottivat peliä markkinoille mahdollisesti jo tässä kuussa tai viimeistään kesäkuun lopulla julkaistavan ArmA II:n ilmestymiseen mennessä.

Lisätietoja: Operation Flashpoint: Dragon Rising

Lisää aiheesta

Operation Flashpoint 2: Dragon Rising – ensitesti osa 1

Flashpoint saa lopultakin jatkoa, vaivaiset kahdeksan vuotta esikoista myöhemmin. Tilanne on kuitenkin jännittävä, jopa tulenarka. Ensimmäisen Flashpointin tehneen Bohemian välit kun ovat katkenneet Codemastersiin, joka omistaa pelisarjan nimen ja oikeudet. Joillekin tämä on jo lähtökohtaisesti hirveä synti. Siitä huolimatta Dragon Rising vaikuttaa hyvältä ja odottamisen arvoiselta peliltä.

Lue myös

Activision musisoi: Guitar Hero 5, Band Hero ja DJ Hero tulossa tänä vuonna

Ennakko: inFamous (PS3)

Narutoa tulvii joka puolelta: 38 peliä kuudessa vuodessa

Oliko DNF alusta alkaen vain hämäystä?

Street Fighteria – ASCIIna