Mass Effectin lisäri ilmaiseksi PC:lle
Microsoftin erinomaisen Mass Effect –roolipelin ensimmäinen lisäsisältö, Bring Down the Sky –laajennus, tarjotaan PC-pelaajille ilmaiseksi. Kiva bonus, etenkin kun lisäri osoittautui hienoiseksi pettymykseksi…
Pikkulintujen viserryksen mukaan lisäri saatetaan tarjota maksutta myös Xbox 360 –pelaajille PC-version toukokuisen ilmestymisen jälkeen, mutta tämä tieto on vielä täysin vahvistamaton.
Mass Effect ilmestyi viime syksynä Xbox 360 –konsolille ja Bring Down the Sky –lisäri muutama viikko sitten. Mass Effect on yksi nautinnollisimmista roolipelielämyksistä pitkiin, pitkiin aikoihin ja moni seikkailija odottaa PC-versiota innolla. Kuten allekirjoittanutkin.
Tero Lehtiniemi ja Mass Effect (360):
Mass Effect on pitkästä aikaa peli, joka sai aikaan suorastaan pavlovmaisen kuolausreaktion jo ensimmäisten peliruutujen aikana. Ensimmäinen ”ihan nopea testaaminen” venyi kahdeksantuntiseksi ja päättyi aamuviideltä. Peli naulitsi takamuksen penkkiin tehokkaasti myös jatkossa.
Kyseessä on uuden konsolisukupolven peleistä ensimmäinen, joka ainakin minun mittakaavallani jo yksistään oikeuttaa konsolin oston. Tällaiset pelit ovat harvassa. Genrerajojen murtamisen vuoksi sen luulisi putoavan myös niille, joiden mielestä roolipelit ovat normaalisti liian tylsiä tai hidastempoisia.
Lisää aiheesta
Mass Effect ja integriteetin turmio
Mass Effect: Bring Down the Sky (360)
Mass Effect: Haastattelussa Biowaren viestintäpomot
Lue lisää eDomesta
eDomen arvosteluviikko: Cleopatra, God of War PSP, Halo 3, Naruto, Persona 3, Space Ace, Vegas 2
Sarjakuva-Finlandia Milla Paloniemen Kiroilevalle siilille
Viikon videojysäys: Brothers in Arms, Legendary, GTA4, World in Conflict, Dragon Ball Z…