BioShock 2:lle 5 miljoonan myyntitavoite
Take-Two Interactiven hallituksen puheenjohtaja Strauss Zelnick on kertonut, että yhtiö toivoo BioShock 2:n yltävän viiden miljoonan myyntiin. Ensimmäistä BioShockia myytiin 3 miljoonaa kappaletta, joten toiveet ovat korkealla jos pelisarjan toisen osan toivotaan kipuavan myynneissä 67 prosenttia ylemmäs.
Take-Twolle myyntitoiveet ovat akuutit siksikin, ettei tänä vuonna ole tulossa uutta Grand Theft Autoa. Niinpä BioShock 2:n odotetaan tuottavan Take-Twon kaipaamaa kassavirtaa.
”Haluaisin pelin myyvän viisi miljoonaa kappaletta. Se olisi merkittävää meille. Jos meillä on neljästä viiteen peliä, jotka myyvät todella hyvin, tuottavuutemme paranee olennaisesti”, tarinoi Zelnick.
Zelnickin puheista oli kuitenkin aistittavissa, että Take-Two ei ole enää niin kovassa ahdingossa kuin muutama vuosi sitten hänen tullessa taloa siivoamaan. Näin siitä huolimatta, että todellisen menestysvuoden saavuttaminen vaatii edelleen uutta GTA-peliä.
Lähde: Take-Two hopes BioShock 2 can sell 5 million.
Lisää aiheesta
BioShock 2:n nimisekoilu selvisi: Sea of Dreams oli trailerin eikä pelin nimi
BioShock syntyi sarjasta mokailuja
Lue myös
id valitsi ZeniMaxin välttääkseen assimilaation
Pelitalo yritti varastaa SCUMMin
PlayStation Networkillä jo yli 25 miljoonaa käyttäjää
Trials HD – ensikosketus riemukkaaseen kotimaiseen prätkäpeliin