Myös Dark Void siirtyi vuoteen 2010
Tästähän alkaa tulla taas hiljalleen jokaviikkoinen tapahtuma, kun peli toisensa jälkeen siirtyy kohti horisonttia. Capcomin kiinnostavan oloinen lentoräiskintäpeli Dark Void on nimittäin tuikannut rakettireppuunsa virtaa ja suhannut sen avulla ensi vuoteen. Syy on se vuoden 2009 trendikkäin.
Innokkaasti odotettujen pelien lykkäilystä on tullut pelijulkaisijoiden suosittu harrastus, sillä peli toisensa jälkeen on karistanut syksyn 2009 tomut jaloistaan ja siirtynyt ensi vuoteen. Bioshock 2, Red Dead Revolver Redemption, Mafia 2, Heavy Rain ja monet muut olivat jo hetken tekemässä syksystä 2009 kivikovan pelivuoden. Nyt kävi toisin.
Dark Void on uusin yrittäjä, sillä pelin piti alunperin ilmestyä syyskuussa. Capcom kuitenkin ilmoitti eilen siirtäneensä pelin alkuvuoteen 2010 vedoten syksyn hirvittävään peliruuhkaan. Tämä on melko huvittavaa sillä pelin toisensa jälkeen siirtyessä ensi vuoden alkupuoliskolle syksystä tulee sangen hiljainen kun taas maaliskuussa tapellaan hampaat irvessä.
Dark Voidin ennakkoversioita pelanneet ovat ottaneet tapahtuman vastaan ristiriitaisesti. Juoksuräiskintää ja rakettirepulla lentelyä yhdistelevä peli vaikuttaa todella kiinnostavalta ja kommenttien mukaan on ollut hyvässä vaiheessa jo pitkään, mutta toisaalta lisäaika voi auttaa kehitystiimiä hiomaan pelinsä todelliseksi timantiksi.
Sitten spekuloimaan, mikä innokkaasti odotettu peli siirtyy seuraavaksi.
Lisää aiheesta
Capcomin kuvapommi: Dark Void, Flock, Dead Rising: Chop Till You Drop
Dark Voidin sankarit puolustavat maapalloa – katso uudet kuvat
Battlestar Galactican säveltäjä Capcomin leivissä
Dark Void – avaruuden vastarintamiehet