Uusimmat

Hupsistakekkaa – pelin koraaninsäkeet sattuivat Sonya leukaan

17.10.2008 21:09 Jukka O. Kauppinen

Nyt sattuu ja pahasti. Sonyn koko joulukauden, ehkä jopa koko vuoden suurin ja merkittävin julkaisu eli elämyspeli LittleBigPlanet viivästyy sekä Euroopassa että muuallakin maailmassa. Ja pahemman kerran. Uutta julkaisupäivää ei vielä tiedetä täydellä varmuudella, mutta pahimmillaan viive voi olla jopa kolme viikkoa. Syykin on harvinaisen kirpaiseva: peliin on näet hiipinyt koraaninsäkeitä.

Tarkkakorvaiset testaajat huomasivat eräästä pelin alkukentästä musiikkiin upotettuja lausuttuja koraaninsäkeitä.

Kyseinen kenttä sijoittuu teemallisesti Afrikkaan. Pelintekijät käyttivät kentässä levy-yhtiöltä lisensoitua teemaan sopivaa kappaletta, jonka kuitenkin huomattiin nyt sisältävän kaksi lausuttua tai laulettua säettä Koraanista. Oli miten oli, pahaa tekijät eivät ole tarkoittaneet mutta ei sillä väliä – palasia muslimien pyhästä kirjasta on eksynyt aivan täydellisen väärään ympäristöön.

Niinpä Sonyn on poistettava vaaralliset samplet tai vaihdettava kappaletta, jotta yhtiö välttyisi liian kiusallisilta protesteilta, mellakoitsijoilta ja boikoteilta. Tämä on ilmeisesti johtanut pelin koko painoksen heittämiseen roskikseen, niin Euroopassa kuin maailmanlaajuisestikin. Yhtiö ilmeisesti joutuu vetämään kaikki kauppaketjuille toimitetut myyntipelit takaisin. Halvaksi tuli.

Pelin piti ilmestyä ensi viikolla, 22.10.

Nyt pelin alustava uusi ilmestymispäivä onkin Euroopassa mahdollisesti 6.11.

Ihan hyvä taustamusa mutta kiitti tosi paljon. Kyllä nyt Mediamolecylen poikia ketuttaa. Ja aika monta miljoonaa peliä innolla odottanutta.

Lähteitä: NSider’s Letter To Sony And Media Molecule Re: Qur’an ReferencesLittleBigPlanet release delayed worldwide

Lisää aiheesta

Huimia aikaansaannoksia LittleBigPlanetissa

LittleBigPlanet houkutteli Will Wrightinkin Sony-leiriin

LittleBigPlanet loikkasi ohituskaistalle

LittleBigPlanet viehättää heti alkumetreiltään

Lue myös

Max Payne -leffan VIP-näytös ja iltamat

Ota osaa Dead Space -skabaan, voita upea taidekirja

Poets of the Fall kertoo suhteestaan Max Payneen

Muropaketin uusimmat