LittleBigPlanet: uusi painos jo marraskuun alussa
Hyviä uutisia LittleBigPlanetin odottajille. Sony urakoi vauhdilla Koraani-kohua paikatakseen ja uusi painos odotetusta tasoloikka-rakentelupelistä tulee Euroopan kauppoihin jo marraskuun ensimmäisellä viikolla. Onhan se odotus tuskaa, etenkin kun pelin piti saapua jo tällä viikolla. Mutta minkäs teet.
Sonyn Eurooppa-osasto ei antanut tarkkaa päivämäärää, mutta peliä roudataan kauppoihin taatusti todella kiireellä heti kun uusia pelilevyjä on tehty riittävästi.
Ripeää ja hatunnoston arvoista toimintaa Sonylta.
LittleBigPlanet kompastui pelistä löytyneisiin säkeisiin muslimien pyhästä kirjasta Koraanista:
Tarkkakorvaiset testaajat huomasivat eräästä pelin alkukentästä musiikkiin upotettuja lausuttuja koraaninsäkeitä.
Kyseinen kenttä sijoittuu teemallisesti Afrikkaan. Pelintekijät käyttivät kentässä levy-yhtiöltä lisensoitua teemaan sopivaa kappaletta, jonka kuitenkin huomattiin nyt sisältävän kaksi lausuttua tai laulettua säettä Koraanista. Oli miten oli, pahaa tekijät eivät ole tarkoittaneet mutta ei sillä väliä – palasia muslimien pyhästä kirjasta on eksynyt aivan täydellisen väärään ympäristöön.
Lähde: LittleBigPlanet Will Be Out ”No Later Than” Nov 7 For PAL Users
Lisää aiheesta
Hupsistakekkaa – pelin koraaninsäkeet sattuivat Sonya leukaan
Pelaava kunnallisvaaliehdokas otti kantaa LittleBigPlanet-kohuun
Lue myös
Arvostelu: Gary Grigsby’s War Between The States (PC)
eDomen arvosteluviikko: lähikuvassa seitsemän uutuutta
Suuntaatko Alternative Partyille? eDomen siivin edullisemmin sisään!