Yarr, piraatit iskivät taas! Gears of War 2 saaliiksi reilusti ennakkoon
Taas rommi virtaa, papukaijat raakkuvat ja Jolly Roger liehuu lipputangossa, sillä Internet-piraatit ovat iskeneet jälleen kerran. Vuoden odotetuimpiin Xbox 360 -julkaisuihin kuuluva Gears of War 2 jäi nimittäin tulivoimastaan huolimatta piraattien saaliiksi.
Virallinen ilmestymispäivä: marraskuun 7. 2008. Epävirallinen ilmestymispäivä: 20.10.2008. Ei mikään piratisoinnin maailmanennätys, mutta silti melkoisen maistuva päänahka Internetin iloisille veijareille, sekä sangen harmillinen takaisku Microsoftille.
Mihin mahtaakaan tällä kertaa syyttävä sormi osoittaa? Epärehellisiin peliarvostelijoihin tuskin ainakaan, sillä kenties juuri tämän pelossa Microsoft peluutti Gears of War 2:n suljettujen ovien takana tiukan vartioinnin tukemana. Pyörä pyörii ja voi pysähtyä osoittamaan vaikkapa suuria peliketjuja, joihin on tiettävästi toimitettu jo nyt pelilevyjä esittelykäyttöä varten. Mitäpä sitä ei pienipalkkainen kassapoika tekisi Internet-kunniansa eteen? Tai kenties asialla on ollut se piraattien klassisin kaveri, monistustehtaan apumies, joka nappaa pinon päältä yhden levyn ripattavakseen?
Oli miten oli, lommo pelin myynteihin tuskin on kovin kummoinen, sillä edes Xbox 360:lla piraattipelit eivät ole vielä joka pojan herkkua. Luultavasti saamme kuitenkin jo lähipäivinä lukea riemastuttavia avautumisia, kun pahat Microsoftin natsisiat ovat bännänneet tyhmimpiä piraatteja näiden yritettyä pelata varastetuilla peleillään vajaat kolme viikkoa ennen julkaisua. Sitä odotellessa voimme fiilistellä paremman merirosvomeiningin parissa.
Lisää aiheesta
Piraatit iskivät ennakkoon: Fallout 3 waretettiin jo nyt
Kehittäjä: piratismi tulee tappamaan PC-pelaamisen
George Bush julisti sodan piraatteja vastaan
Ohjelmistopiratismin hinta: 48 miljardia taalaa
Piratismi yllätti tällä kertaa Nintendon
Piratismi yllätti Nintendon, osa 2 – sotku syvenee
Valvea ei huoleta PC-pelien piratismi
Piraattipelikohu Pekingin olympialaisista
Pirate Bay: levy-yhtiöt vetäkää käteen
Lue myös
WoWista tulisi huippuleffa, kertoo huippuohjaaja