Uusimmat

Valtion elokuvatarkastamo otti verkkopelit syyniin

22.10.2008 17:09 Jukka O. Kauppinen

Valtion elokuvatarkastamo päätti ottaa tietokone- ja konsolipelien ohella myös erilaiset verkkopelit seurantaansa. Eli vaikka peliä ei julkaistaisikaan Suomessa fyysisessä muodossa, kauppojen hyllyillä, niin jos sitä kuitenkin levitetään tai myydään suomalaisen yhtiön kautta, suomalaiselta palvelimelta, on siitä tehtävä ilmoitus.

Elokuvatarkastamo perustelee verkkopelien ilmoitusvelvollisuutta seuraavasti:

Kahdeksassa vuodessa tilanne on olennaisesti muuttunut. Kun vuonna 2000 sekä verkkopelit että muut tilausohjelmapalvelut olivat harvinaisia, on kumpienkin määrä nyt voimakkaassa kasvussa. Osassa tarjontaa on myös lapsille haitallista aineistoa. Tästä syystä Valtion elokuvatarkastamon käytäntöä kehitetään opetusministeriön kanssa käytyjen keskustelujen tuloksena siten, että myös verkkopelit asetetaan ilmoitusvelvollisuuden piiriin.

Video- ja tietokonepelien seuranta perustuu Suomessa levittäjän tekemään ilmoitukseen. Erilaisten verkkopelien suhteen monet firmat joutuvat nyt käyttämään harkintaansa. Ilmoituksen myötä esimerkiksi moni pelipalvelimia ylläpitävä yhteisö ehti miettiä, että tähänkös homma nyt loppui. Pelipalvelimet eivät kuitenkaan ole pelin levittämistä, joten ei hätää.

Elokuvatarkastamon kapulakieli on kuitenkin sen verran epäselvää, että tavalliselle kuluttajalle voi tuottaa hankaluuksia tulkita mitä uusi määräys oikein tarkoittaa. Onko kyse siis nettimoninpeleistä vai verkossa myytävistä tai muuten vain levitettävistä peleistä? Ovatko selaimessa pelattavat yksin- tai moninpelit ilmoitusvelvollisia?

Suomalaisille kuluttajille verkkoympäristössä suomalaisen palvelimen välityksellä levitettävät vuorovaikutteiset kuvaohjelmat on vastaisuudessa ilmoitettava Valtion elokuvatarkastamolle. Koska kuvaohjelmalain lähtökohtana on lasten suojeleminen kuvaohjelmien haitallisilta vaikutuksilta ja koska vain osassa pelejä on haitallista sisältöä, ei ilmoituksia vain mekaanisia toimintoja sisältävistä verkkopeleistä (esimerkiksi opetus – ja älypelit) kuitenkaan tarvitse tehdä. Ikäraja 18 on ehdoton, joten sillä merkittyjä pelejä voi levittää vain alaikäisiltä estettyinä.

No, valtio valvoo ja maassa kaikki hyvin. Käytännössä määräys tuskin aiheuttaa mitään muutoksia, sillä elokuvatarkastamo luottaa nykyäänkin jotakuinkin täysin pelien maahantuojien omiin ilmoituksiin. Nyt ilmoituksia vain tulee myös muutamalta uudelta taholta.

Lähde: VET, Verkkopeleistä tehtävä ilmoitukset elokuvatarkastamolle

Lue myös

Alan Wake – katso upouusi traileri ja kuvat!

Arvostelu: Hellboy: The Science of Evil (PS3, 360)

Bioware jatkaa tähdissä: Star Wars: The Old Republic

Fable II:n vastaanotto sai Molyneuxin miltei kyyneliin

Muslimit tuomitsivat LittleBigPlanetin sensuroinnin

Muropaketin uusimmat