Sony antoi tulosvaroituksen pelijaostaan osoittaen
Tällä hetkellä Sonyn Japanin pääkonttorissa ei luultavasti vietetä kovinkaan iloista perjantaita. Firma joutui nimittäin korjaamaan aiemmin antamiaan talousarvioita reilulla kädellä alaspäin. Pelaajia kiinnostanee tieto siitä, että syyttävä sormi osoittaa muun muassa pelijaosta kohti.
Sonyn antaman tulosvaroituksen mukaan se on leikannut talousennusteitaan 57% alaspäin. Vielä aiemmin tänä vuonna firma arvioi tekevänsä 470 miljardia jeniä voittoa, nyt lukua on tuunattu takaisin maan pinnalle. Osasyy on jenin vahvassa kurssissa, joka leikkaa kaikkien japanilaisfirmojen vientilukuja. Pääsyy löytyy kuitenkin firman sisältä.
Tiedote kertoo nimittäin, että varsinkin peliosastolla tulee takkiin niin että tuulee. ”Odotamme tulostemme olevan heikommat kuin heinäkuun arvioissamme. Liikevoittomme laskee noin 130 miljardilla, pääasiassa peli- ja elektroniikkaosastollamme”, Sony kertoi.
Kyse ei sinänsä ole mistään katastrofista, sillä Sonyn toimistolla on luultavasti jo opittu elämään sen tosiasian kanssa, että viimeisintä ja kokeellista teknologiaa käyttävä PlayStation 3 ei tule aivan nopeasti tuottamaan firmalle voittoa. PlayStation 2:n ja PSP:n vahvat myynnit lienevät selitys sille, että tulos laski näinkin vähän. Varsinkin PSP on löytänyt taas aivan uuden myyntikunnon Japanissa ja johtaa viikosta toiseen paikallisia myyntitilastoja.
Pelaajien kannalta uutinen taas tarkoittanee sitä, että hinnanleikkauksista lienee turha haaveilla aivan nopeasti. Pörssipelaajien kannalta uutinen taas tarkoitti osakkeiden hintoihin välitöntä 6,3% pudotusta.
Lisää aiheista
Iso luuta lakaisee Sonylla myös rapakon takana
Sony Europe harkitsee irtisanomisia
Sonyn tilikausi: yleisesti plussaa, Pleikkarilla tappiota
Lue myös
Maanantai tuo PS3-pelaajille uuden syyn pelata GTA IV:tä