Uusimmat

Wii Sports tappoi NBA:n

26.10.2008 18:15 Jukka O. Kauppinen

Electronic Artsin urheilupelit ovat joutuneet jäähylle ja uudelleenharkinnan kohteeksi, kiitos Nintendon huikean menestyksen kasuaalipelien rintamalla. Wii Sports on ollut maailmalla niin totaalisen järkyttävä menestys, että firman EA Sports BIG -brändin alla julkaistut kevyemmät urheilupelit eivät pärjää sille sitten millään.

Niinpä esimerkiksi NBA Street -katukorissarja on joutunut nyt pitkälle tauolle, samalla kun moni muukin kevyempi sporttipeli. NHL:llä ja muilla isoilla peleillä ei ole hätää, mutta tilanne on muuten selkeä: kevyillä urheilupeleillä ei ole mitään sanomista Wii Sportsin kaltaisten hyvin yksinkertaisten ja fyysisten urheilupelien rintamalla.

EA on siten ottanut luun kauniiseen käteensä, pistää pelisarjojaan hyllylle ja astelee Wii Sportsin viitoittamaan suuntaan.

”Ennen vanhaan teimme pelejä itse omistamistamme brändeistä, kuten SSX-sarjan snoukkapelit. Se on kuitenkin mennyttä aikaa.”

”Wii Sports on näyttänyt meille, että ihmiset ovat ihan tyytyväisiä pelatessaan kaiket päivät tennistä isopäisillä hahmoilla.”

”Meidän täytyy päästä käsiksi noihin pelaajiin.”

Luvassa siis lisää Wii-urheilupelejä ja muita hyvin, hyvin kevyitä sporttijuttuja.

Suurin haaste voi kuitenkin olla se, että miten monille Wii-konsolin ja sen myötä Wii Sportsin ostaneille saadaan taotuksi päähän se, että on olemassa muitakin pelejä.

Lähde: Wii Sports Suspected In NBA Street Killing

Lue myös

Arvostelu: Dead Space (360, PS3, PC)

GTA IV ja WoW zombie-hyökkäysten kohteena

Mummy: Tomb of the Dragon Emperor (PS2, Wii)

Pelimiehet saavat sittenkin naista!

Slingbox – television katselua kännykällä ja läppärillä, missä tahansa