Uusimmat

Tiedemiehet suuttuivat Sporelle – tällä kertaa aiheesta

25.10.2008 13:14 Miikka Lehtonen

Useimmille PC-pelaajille lienee jo nyt käynyt selväksi, että Spore ei ollutkaan lopulta se peli, jonka Will Wright meille aikanaan lupasi. Realistisen evoluution ja tieteellisen ajattelun sijaan saimme Simsin muovailuvahaukoilla. Mikäs siinä, kiva peli. Tiedemiehet eivät tosin ole asiasta aivan samaa mieltä.

John Bohannon muistaa vielä, mitä Sporen piti olla. ”Kun kuulin ensimmäistä kertaa Sporesta, en pystynyt keksimään siistimpää tapaa juhlia Charles Darwinin 200. syntymäpäivää. Spore lupasi paitsi olla täynnä evoluutiobiologiaa, myös tieteelle uskollinen viimeistä molekyyliä myöten.”

Bohannon muistelee Will Wrightin hypepuheita ja miten tämä lupasi tieteellisen läpimurron, joka paljastaa koko geneettisen koneiston salat. ”Vau! 11 miljardin taalan ala, jota hallitsevat tylsät ja veriset räiskintäpelit. Maa, jossa puolet ihmisistä eivät hyväksy evoluutiota. Sporen kaltainen hittipeli, joka olisi pystynyt tekemään tieteen ihmisille tutuksi, olisi todella ollut tervetullut”, Bohannon pohtii.

Tätä taustaa vastaan mies on hieman pettynyt. Hän pelasi Sporea kuukauden ajan erilaisten tiedemiesten ja biologien kanssa, yrittäen selvittää, löytyisikö söpön ulkoasun ja hölmöjen otusten takaa sittenkin tiedettä. Ei löytynyt.

”Tiedemiesten mukaan ongelma ei ole vain se, että Spore yrittää tehdä tieteestä turhan yksinkertaista tai esittää pari asiaa väärin – tämä olisi vielä peliltä ymmärrettävää. Ongelma on, että se esittää suuren osan tieteestään hämmästyttävän väärin ja vielä tarkoituksella.”

Toinenkin tiedemies on käärmeissään, sille hänet värvättiin Sporen puhemieheksi – tietämättään. Chicagon yliopiston paleontologian professori Neil Shubinia haastateltiin hänen mukaansa evoluutiota käsittelevää dokumenttia varten. Mies yllättyikin suuresti, kun hänen kommenttinsa oli irroitettu asiayhteydestä ja värvätty mainostamaan peliä. Shubin on nyt asiasta enemmän kuin vähän käärmeissään, sillä hänen oman nimensä väärinkäytön lisäksi häntä kismittää se, että tiede on värvätty markkinointityökaluksi.

Mikä meni metsään, Will Wright? Asiasta kiinnostuneiden kannatta lukea Science Mag -saitin kattava ja kiehtova artikkeli Sporen takana olevasta tieteestä ja siitä, miksi kaikesta huolimatta se suututtaa tiedeväkeä enemmän kuin ihastuttaa heitä.

Linkki: Science Mag: Flunking Spore

Lisää aiheesta

Ryhdy Darwiniksi, lataa Sporen Otuseditori

Spore houkutteli nettipervot piiloistaan

Pidätkö Sporesta? Pelaa Spore-prototyyppejä!

Spore tuhoaa kristinuskon, opettaa lapsille vääriä asioita

Sporesta seuraava megarahasampo?

Lue myös

Arvostelu: Dead Space (PC, PS3, 360)

Perjantaikevennys: kun kissat hyökkäävät

Muropaketin uusimmat