Witcher-roolipeli ylsi miljoonamyyntiin
Puolalaisen CD Projekt -studion vain ja ainoastaan PC:lle julkaistu raskaan sarjan roolipeli The Witcher on noussut myynnillisesti jo miljoonaluokkaan. Saavutusta voi pitää melkoisena yllätyksenä, sillä onhan kyseessä hyvin vaikea hardcore-roolipeli. Tekijöitä saavutus vain hymyilyttää.
CD Projektin Michal Kicinski totesikin Edge-lehdelle, että miljoonamyynti ei ollut edes tavoite.
”Se oli enemmänkin haave.”
CD Projekt kuitenkin ylsi vuodessa miljoonatasolle – ja kaiken lisäksi saavutti sen nykypelimaailman silmissä erittäin poikkeuksellisin keinoin.
Studio näet keskittyi tekemään mahdollisimman hyvää PC-peliä, fokusoiden laatuun ja äärimmäisen hyvään roolipelielämykseen. Peliä ei yritettykään tehdä suuria massoja syleileväksi, vaan pikemminkin vain ja ainoastaan roolipeliväelle. Ja viis konsoleista.
”Jotkut tekevät pelejä kaikille. Me päätimme keskittyä tiettyyn pelaajaryhmään.”
CD Projekt käytti pelinsä tekoon 11 miljoonaa dollaria ja joutui neuvottelemaan tiukasti eri kustantajien kanssa, jotta näkemyksestä olisi pystytty pitämään kiinni. Atari tarjosi studiolle hyvän julkaisukanavan ja reilusti tukea.
Tekijöillä on myös vahva näkemys pelaajien, fanien hyvänäpidosta.
”Me yritämme kohdella heitä hyvin, joten he kohtelevat meitä hyvin.”
Lue laajempi haastattelu täältä: 1M Sold: The Witcher’s Secret to PC Success
Lisää aiheesta
Katso The Witcher –pelin making of –dokumentit
Paranneltu painos viime vuoden parhaasta roolipelistä (päivitetty)
The Witcher Enhanced Edition (PC)