Uusimmat

PlayStation 4 tavoittelee jo 20 miljoonan myydyn konsolin rajaa

06.01.2015 16:00 Juho Anttila

Vuodenvaihde on menneen muistelun aikaa. Sonylle vuosi 2014 oli monella tapaa todella vaikea, mutta konsolipuolella firmalla menee kohtuullisen lujaa. Tammikuun 4. päivään mennessä firma oli nimittäin myynyt 18,5 miljoonaa PlayStation 4 -konsolia maailmanlaajuisesti.

Noin 4 miljoonaa mainitusta määrästä meni kaupaksi joulusesongin aikaan, marraskuun 23. päivän jälkeen. Aika monen kuusen alta on siis löytynyt upouusi pelikonsoli. PlayStation Plus -verkkopalvelun tilaajien määrä puolestaan kasvoi 10,9 miljoonaan käyttäjään, joka on sekin sangen komea luku. PlayStation 4 -pelejä on myyty tähän mennessä 81,8 miljoonaa kappaletta.

PlayStation 4:n myynnit ovat olleet koko konsolin elinkaaren ajan komeita. Laite on kaikkien aikojen nopeimmin myyvä konsoli muun muassa Iso-Britanniassa. Kilpailijan tilanteesta ei sen sijaan ole vielä tiedossa tarkkoja lukuja. Microsoftin Xbox One -konsoli oli myynyt marraskuussa 10 miljoonaa kappaletta. Tästä voi päätellä, että jos joulumarkkinat ovat vetäneet yhtä hyvin kuin kilpailijalla, Xbox One lähestyy pian 15 miljoonan myydyn konsolin rajaa.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Steam rikkoi jouluna käyttäjäennätyksensä – CS oli taas ykkönen

Xbox One rämpii eeppisesti Japanissa

Xbox Onen myynnit kolminkertaistuivat Jenkkilässä, PS4 vetää silti kaulaa