The Last Remnant lähestyy Xboxejanne, luvassa japaniseikkailuja
Microsoftin ja japanilaisten pelitalojen alati tiivistyvä yhteistyö on saanut aikaan näkyviä tuloksia erityisesti roolipelirintamalla. Vaikka hutejakin on ammuttu, niin Xbox 360:n seikkailu- ja roolipelien tarjonta on ollut aivan toista luokkaa kuin ensimmäisellä Xboxilla. Ja viikon päästä saamme taas lisää pelattavaa The Last Remnantin muodossa.
Square Enixin luoma, Ubisoftin julkaisema The Last Remnant on upouuteen pelimaailmaan pohjautuva seikkailu. Pelimaailma on jakaantunut julmasti hallitsevaan luokkaan – ja hallittuihin. Maailmassa käydään myös jatkuvaa sotaa muinaisista voimallisista artifakteista. Ja sitten sota tulee myös kauniille syrjäsaarelle. Rushin sisar ryöstetään ja nuorukainen säntää pelastamaan sisartaan, viattoman tietämättömänä suuren maailman pahasta menosta.
Pelin ominaisuuksiksi listataan muun muassa ”innovatiivinen uusi taistelujärjestelmä, joka mahdollistaa suuren taistelujen kuvauksen elokuvamaisella intensiteetillä”, satunnaistappelujen eliminoinnin sekä Unreal Engine 3:n mahdollistamat upeat grafiikat.
Last Remnantiin julkaistaan nähtävästi myös paljon lisäsisältöjä, jotka tarjoavat muun muassa uusia aseita ja taistelutapoja ryhmällesi.
Lisätietoja: http://www.lastremnant-game.com/
Lue myös
Arvostelu: The Sims 2: Kodin IKEA-kamasetti (PC)
Blizzard jakoi 350 000 bannivasaraa