Uusimmat

Tänään tv:ssä: Tom Cruisen vähemmän tunnettu elokuva, jota ei Suomen suoratoistopalveluista löydy

12.05.2022 11:11 Muropaketin toimitus

Tom Cruisen tähdittämä American Made nähdään tänään Kutosella kello 21.00 alkaen.

Vuonna 2017 ensi-iltansa saanut American Made on ”toimintatrilleri, joka perustuu huijarina ja lentäjänä tunnetun Barry Sealin hurjiin (ja todellisiin) seikkailuihin, kun CIA yllättäen värvää tämän suorittamaan yhtä Yhdysvaltain historian suurimmista peiteoperaatioista.”

Doug Limanin ohjaamaa elokuvaa tähdittävät Tom Cruisen lisäksi myös Caleb Landry Jones ja Jesse Plemons.

American Made oli jättielokuviin erikoistuneen Tom Cruisen leffaksi melko pienimuotoinen; se tehtiin alle 60 miljoonan dollarin budjetilla, ja lipunmyynti nousi vain 135:een miljoonaan dollariin.

Elokuvan ”pienimuotoisuus” näkyy myös siinä, ettei sitä löydy tällä hetkellä mistään Suomen suoratoistopalvelusta.