Kirves on heilunut tiuhaan: Nämä kaikki HBO Maxin sarjat on peruttu tai lakkautettu tänä vuonna
HBO on lakkauttanut lähemmäs 20 sarjaa.
HBO on perunut ja lakkauttanut melkoisen määrän sarjoja tämän vuoden aikana. Sen lisäksi HBO Max on poistanut valikoimastaan suosittuja nimikkeitä. Pari päivää sitten kerroimme, että palvelusta on pian katoamassa kokonaan esimerkiksi Westworld-sarja.
Lue myös: Nyt ei hyvä heilu – Ensin HBO Maxin hittisarja lakkautettiin, pian se poistetaan palvelusta kokonaan
Saman kohtalon kokee myös The Nevers -sarja, jonka ensimmäisestä kaudesta on vielä puolet esittämättä. Se nähdään todennäköisestä jossain toisessa Warner Bros. Discoveryn omistamassa suoratoistopalvelussa.
Sarjojen lisäksi HBO on perunut tai hyllyttänyt myös elokuvia, joista esimerkiksi Batgirl oli jo kuvattu valmiiksi.
Kirvestä kalloon saaneiden sarjojen lista näyttää tältä:
Love Life
Minx
FBoy Island
Westworld
The Nevers
Los Espookys
Degrassi The Next Generation
Legendary
Little Ellen
Raised by Wolves
Made for Love
Time Traveler’s Wife
Close Enough
Gordita Chronicles
Strange Adventures
Batman: Caped Crusader
Demimonde
Sweet Life: Los Angeles
HBO Maxin perumiin elokuviin kuuluvat puolestaan nämä nimikkeet:
Batgirl
Scoob!: Holiday Haunt
Wonder Twins
Merry Little Batman
The Day the Earth Blew Up: A Looney Tunes Movie
Bye Bye Bunny: A Looney Tunes Musical
Did I Do That to the Holidays: A Steve Urkel Story
The Amazing World of Gumball: The Movie