Uusimmat

Raportti: Kehittäjät toivoivat itsekin parjatun Redfallin lakkautusta

02.06.2023 09:30 Muropaketin toimitus

Uusi paljastusraportti kertoo melko karua kieltä Redfallin kehityksestä.

Vuoden suurimpiin floppeihin lukeutuva Redfall on saanut lokaa osakseen niin kriitikoilta kuin pelaajilta. Tuoreimman raportin mukaan myös kehittäjät olisivat halunneet kuopata pelin.

Näin ainakin väittää Bloombergin toimittaja Jason Schreier, jonka tuore paljastusraportti kertoo karua sanomaa Redfallin kehityksestä. Hänen mukaansa monet kehittäjistä eivät olisi halunneet siirtyä studion ikonisista immersiivistä simulaattoreista työstämään moninpelattavaa loottiräiskintää, ja kehityksen aikana jopa huikeat 70 % studion arvostetun Prey-pelin parissa työskennelleiden kerrotaan häipyneen ennen pelin julkaisua.

Tämä johti osaamiskatoon, jota studio tai julkaisija eivät saaneet täytettyä. Kesken kehityksen tapahtui myös Microsoftin ZeniMax-hankinta vuonna 2020, jolloin jäljellä olleiden kehittäjien kerrotaan toivoneen Microsoftin käynnistävän projektin uusiksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, joten kehittäjien väitetään toivoneen, että Microsoft vain lakkauttaisi projektin kokonaan.

Raportissa väitetään lisäksi johdon epäselvän suunnan olleen yksi syy kehitystä vaivanneille ongelmille. Työntekijöiden kerrottiin turhautuneen jatkuviin viittauksiin muihin peleihin, kuten Far Cryhin ja Borderlandsiin, mikä johti siihen, että jokaisella osastolla oli hieman eri käsitys siitä, millaista peliä johto halusi luoda.

Lue myös: Arvostelu Haukuttu Redfall ei todellakaan ole 80 euron arvoinen peli