Yli 70 vuotta elokuvia tehnyt Batman-tähti lopettaa uransa: “En piru vie pysty enää edes kävelemään kunnolla”
Yön ritari -trilogiasta ja lukuisista muista menestyselokuvista tunnettu Michael Caine teki ensimmäisen elokuvansa vuonna 1950.
Michael Caine kertaa 73 vuoden mittaista uraansa Telegraphin mainiossa jutussa, jossa hän mainitsee myös jääneensä ilmeisesti eläkkeelle. Uutuuselokuva The Great Escaper jäänee hänen viimeisekseen.
90-vuotias Caine tähdittää leffaa yhdessä Glenda Jacksonin kanssa, joka kuoli kesäkuussa, yhdeksän kuukautta The Great Escaperin kuvausten jälkeen.
Oliver Parkerin ohjaama elokuva kertoo tositapaukseen perustuvan tarinan brittiläisestä sotaveteraanista, joka karkasi vanhainkodista ja lähti Ranskaan juhlistamaan Normandian maihinnousun 70-vuotispäivää.
”Koronapandemian takia en ollut tehnyt elokuvaa yli kolmeen vuoteen. Luulin että se oli siinä. Minulle annettiin kuitenkin hyvä kävelykeppi, joten saimme kohtaukseni kuvattua. Kaaduin vain kerran”, Caine kertoo itseironisesti.
”Olen piru vie 90-vuotias, en pysty enää edes kävelemään kunnolla. Olen nyt sitten kai eläkkeellä.”
The Great Escaper saapuu teattereihin Iso-Britanniassa 6. lokakuuta. Elokuvan mahdollisesta Suomen ensi-illasta ei ole tietoa.