Tom Hardyn tähdittämä The Raid -toimintaelokuvien ohjaajan Havoc-uutuus on saatu kuvattua
Modernien The Raid -toimintaklassikoiden ohjaaja-käsikirjoittaja Gareth Evansin Havoc-leffa nähdään Netflixissä.
Parhaiten The Raid -toimintaelokuvista tuttu ohjaaja-käsikirjoittaja Gareth Evans kertoo Instagram-tilillään saaneensa uuden Netflix-leffansa purkkiin. Kyseessä on Tom Hardyn tähdittämä toimintatrilleri nimeltään Havoc.
”Havoc-elokuva on lisäkuvauksia myöten kuvattu. Seuraavaksi on vuorossa 5-6 kuukautta jälkitöitä – leikkaamista, tehosteita, värimäärittelyä ja ääntä. Toivottavasti kaikki on mukavan nättiä, kiiltävää ja kovaäänistä ensi vuoden alkupuoliskoon mennessä.”
Minkään sortin mainosmateriaalia ei vielä tässä vaiheessa ole kuitenkaan luvassa.
”Ei traileria tai muuta promoa vielä lähiaikoina. Mainosmateriaalin on oltava aivan yhtä hyvän näköistä kuin valmiin elokuvan.”
Havoc-elokuvassa nähdään Hardyn lisäksi muun muassa Forest Whitaker, Timothy Olyphant, Justin Cornwell, Jessie Mei Li, Yeo Yann Yann, Quelin Sepulveda, Luis Guzmán, Sunny Pang ja Michelle Waterson.
Havoc on osa Evansin ja Netflixin diiliä, johon kuului myös vuoden 2018 Apostle-kauhuelokuva:
Lue myös: Arvostelu | The Raid -toimintaelokuvista tutun Gareth Evansin Apostle on todella sairasta kauhua
The Raid -ohjaaja teki vuonna 2020 myös Gangs of London -sarjan, joka nähtiin silloisella C Morella. Sarjan kaksi kautta löytyvät nyt SkyShowtimesta.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa